Avainsana: lotat
Lotta Svärd Säätiöltä 20 000 euron lahjoitus Sodan ja rauhan keskus Muistille
Lotta Svärd Säätiö on lahjoittanut Sodan ja rauhan keskus Muisti Oy:n toiminnan tukemiseen 20 000 euroa. Säätiö perusteli lahjoitusta Muistin tärkeällä roolilla sotiemme veteraanien ja koko sodan kokeneen sukupolven muiston säilymisessä tulevaisuuden suomalaisille. ”Säätiö katsoo Muistin sisältöjen tukevan myös suomalaisten maanpuolustustahtoa pitkällä jänteellä”, kertoo Lotta Svärd Säätiön toiminnanjohtaja Anne Nurminen.
Lahjoitus on myös mahdollinen avaus Säätiön ja Muistin yhteistyölle. ”Elämme parhaillaan merkittäviä aikoja samalla kun veteraanisukupolvi on väistymässä”, sanoo Sodan ja rauhan keskus Muisti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Juva. ”Sotasukupolven perintö on hyvin ajankohtainen, ja sen perinnön säilymisen puolesta tekevät töitä niin Muisti, Lotta Svärd Säätiö kuin Lottamuseokin.”
Lotta Svärd Säätiö tukee lottien ja pikkulottien kuntoutus- ja avustustoiminnan lisäksi vapaaehtoista maanpuolustustyötä, sekä välittää tietoa lotista Lottamuseon avulla. Lotta Svärd Säätiön yhteiskuntavastuun tarkoituksena on nyt ja tulevaisuudessa edistää välittämistä, antaa tukea sitä tarvitseville ja tarjota kanava hyvän tekemiselle kunnioittaen Lottajärjestön ja sen jäsenten työtä ja arvomaailmaa.
Sodan ja rauhan keskus Muisti on Mikkelissä toimiva tiedekeskus, joka käsittelee näyttelyissään sodan ja rauhan teemoja vuorovaikutteisin, digitaalisuutta hyväksi käyttävin menetelmin. Sodan ja rauhan keskus Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa. Muisti on niille, jotka ovat kiinnostuneet sodan historiasta, mutta erityisesti niille, jotka eivät ole.
Kansallinen veteraanipäivä siirtää perintöä seuraaville polville
Kansallista veteraanipäivää vietetään sotiemme veteraanien kunniaksi. Päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987 itsenäisen Suomen täyttäessä 70 vuotta. Päiväksi valikoitui 27.4., joka on Lapin sodan päättymispäivä. Tällä haluttiin viestiä veteraanipäivän rauhantahtoisuutta.
Veteraanipäivä on suhteellisen nuori juhla. Kylmä sota piti pitkään Suomessa sodan ja sen muistamisen piilossa. 1980-luvun lopussa Neuvostoliiton alettua uudistua ilmapiiri avautui viimein avoimelle puheelle sodistamme ja niihin osallistuneista miehistä ja naisista. Veteraanijärjestöt ja silloinen pääministeri Kalevi Sorsa tekivät aloitteen kansallisen päivän viettämisestä, jolla veteraanit saivat vihdoin julkista arvostusta Suomen itsenäisyyden puolustamisesta.
Kansallisesta veteraanipäivästä on muodostunut yksi vuoden merkittävimpiä itsenäisen Suomen juhlia. Valtakunnallisen pääjuhlan lisäksi juhlaa on vietetty paikallisesti Suomen kunnissa eri tavoin. Tänä vuonna Tampereella vietettäväksi suunniteltu valtakunnallinen pääjuhla on peruttu koronavirustilanteen vuoksi. Juhlan teema “Ihmisten välillä hyvä tahto – Välvilja mellan människor” on kuitenkin ajankohtainen aina.
Sotaveteraaneja on keskuudessamme vielä lähes 8000, heistä enemmistö on naisia. Sotaveteraanien perinteitä hoitaa ja vaalii Tammenlehvän Perinneliitto, jonka veteraanijärjestöt perustivat vuonna 2003. https://tammenlehva.fi/. Veteraanien etujärjestönä toimii Sotaveteraanien keskusliitto. https://sotaveteraanit.fi/
Tänä poikkeuksellisena keväänä käytännössä kaikki kansallisen veteraanipäivän viralliset juhlallisuudet on peruttu. Liput kuitenkin liehuvat saloissa, ja voimme juhlistaa päivää esimerkiksi kuuntelemalla Suomen suurimman virtuaalikuoron esittämää Finlandia-hymniä. Esityksen on vuoden 2020 kansallisen veteraanipäivän kunniaksi tilannut valtioneuvosto. Kuorossa laulaa 1075 kuorolaista ja sitä johtaa director cantus Arto Joutsimäki. https://www.youtube.com/watch?v=kG1WcTLDJ1E