Sodan ja rauhan keskus Muisti Oy:n hallitus piti järjestäytymiskokouksen
Sodan ja rauhan keskus Muisti Oy:n laajennettu hallitus järjestäytyi tiistaina 15.1.2019. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin lehdistöneuvos Ilkka Juva ja varapuheenjohtajaksi Teknologiateollisuus ry:n kasvuohjelmien päällikkö Piia Simpanen. Ilkka Juva on toiminut muun muassa Veikkauksen Viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtajana sekä Länsi-Savon päätoimittajana. Muita hallituksen jäseniä ovat: Maisa Häkkinen (matkailujohtaja, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei oy), Valtteri Lindholm (omistaja, Varusteleka), Kalevi Niemi (kehitysjohtaja, vara-rehtori, XAMK), Vesa Sorasahi (liiketalouskonsultti, Sahia Consulting), Anu Talka (Kehittämispäällikkö, Etelä-Karjalan liitto).
”Hallituksessa on vankkaa osaamista niin kulttuurin, sivistyksen, viestinnän- ja markkinoinnin, teknologian ja liiketalouden kuin myynnin aloilta”, toteaa toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen. Tiistaina järjestäytynyt hallitus luotsaa läpi Sodan ja rauhan keskus Muistin perustamisvaiheen, tukee yhtiön toimintaa ja luo verkostoja.
”Muistilla on selkeä, omaleimainen ja tärkeä asema historian avaajana. Nyt on edessä vaativa rakennustyö, jossa rakennetaan tiloja, näyttelyjä ja palveluja sekä Muistin tunnettavuutta. Lopputulos on suuren yleisön tuntema ja haluama, jatkuvasti uudistuva tiedekeskus”, linjaa hallituksen puheenjohtaja Ilkka Juva.
Muistista tulee kansainvälisesti ja kansallisesti merkittävä tiedekeskus, joka välittää sotien tapahtumat ja kokemukset uusimman näyttelyteknologian avulla. Muistin ensimmäinen päänäyttely tulee kertomaan muun muassa lasten, naisten ja miesten tarinan viime sodissa ihmislähtöisestä näkökulmasta.
”Olen erityisen iloinen siitä, että uudessa tiedekeskuksessa hyödynnetään uusinta teknologiaa juuri ihmisten tarinoiden kertomiseen. Teknologiahan ei ole itseisarvo vaan työkalu, jolla voimme ratkaista isojakin ongelmia ”, kuvailee hallituksen varapuheenjohtaja Piia Simpanen.
Sodan ja rauhan keskus Muistin perustaminen on edennyt rekrytointivaiheeseen. Leskisen mukaan ensimmäisten rekrytointien hakuajat ovat jo päättyneet ja hyviä hakemuksia on saatu paljon. Näyttelytuottajaksi haki 17 henkilöä ja viestintä- ja markkinointivastaavan tehtävään 34. Valinnat tehdään lähiaikoina. Perustamisvaiheen tiimiin tullaan hakemaan vielä yhtä sisällöntuottajaa ja pedagogia. Vuoden 2018 lopulla tiimiin rekrytoitiin jo sotahistorian tutkija VTT Olli Kleemola ja vuoden alussa sisältöjohtajana aloitti Pia Puntanen.
Uudet työntekijät pääsevät aloittamaan työnsä Muistin väliaikaisessa toimipisteessä, johon toimisto muutti tammikuun alussa. Tilat sijaitsevat Mikkelin ensimmäisessä koulurakennuksessa osoitteessa Savilahdenkatu 13. Samassa pihapiirissä on tulevan tiedekeskuksen fyysiset tilat ja Päämajamuseo.
Sodan ja rauhan keskus Muisti on tiedekeskus, jonka toiminnan keskiössä ovat uusinta teknologiaa hyödyntävät, sotaa ilmiönä käsittelevät kokemukselliset ja vuorovaikutteiset näyttelyt. Muisti kertoo ihmisistä sodassa. Se selittää, välittää ja taltioi sotaan liittyviä tapahtumia, kokemuksia ja tietoa uusille sukupolville. Muisti saa ihmiset ajattelemaan ja ymmärtämään sodan todellisuutta ja kauheutta, mutta myös ihmisen kykyä sopeutua ja selviytyä vaikeuksista. Toiminnan ydintavoitteena on rauhaa ja Suomen itsenäisyyttä arvostava ihminen. Sodan ja rauhan keskus Muisti avautuu yleisölle Mikkelissä keväällä 2021.