fbpx

Lokki-näyttely avattiin Päämajamuseossa

Viestikeskus Lokkia esittelevä näyttelykohde avattiin 27.11.2021. Avajaisia vietettiin osana Kaakkois-Suomen Viestikillan 40-vuotisjuhlaa.

Mikkelissä sijainneen Suomen armeijan päämajan viestikeskus, peitenimeltä Lokki, toimi Naisvuoreen louhitussa luolassa jatkosodan aikana 1941–1944. Se välitti Päämajan puhelin- ja kaukokirjoitinliikenteen. Jatkosodan aikaiseen ulkoasuun entisöity Lokki avattiin yleisölle 1990-luvun alussa.

Tänä keväänä Lokin luolan katon kivimateriaali osoittautui hauraaksi ja siitä putosi kiviä. Tämän vuoksi Lokki on toistaiseksi suljettu vierailta. Kaakkois-Suomen Viestikilta ryhtyi heti sulkemisen jälkeen valmistelemaan dokumenttifilmiä Lokista ja filmi julkaistiin kesäkuussa. Filmi on nyt nähtävillä osana Lokki-näyttelyä.

Filmin lisäksi näyttelykohteessa on nähtävillä muun muassa sodanaikaisia Lokissa käytettyjä laitteita kuten puhelinkeskuksia, kantoaaltolaitteita, kaukokirjoittimia, salakirjoituskoneita sekä radioita.

Lokki-näyttelykohde sisältyy Muistin ja Päämajamuseon yhteiseen näyttelykiertoon.

Lokki-näyttelyn avasivat Mikkelin kaupungin museojohtaja Matti Karttunen, Kaakkois-Suomen Viestikillan tuore puheenjohtaja Martti Susitaival ja Sodan ja rauhan keskus Muistin toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen. Kuva: Tuuli Teittinen