Ari Lahti Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiön puheenjohtajaksi
Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiön hallituksen puheenjohtajistossa muutoksia: hallituksen puheenjohtajaksi toimitusjohtaja Ari Lahti Helsingistä ja varapuheenjohtajaksi kenraalimajuri evp Markku Myllykangas Haminasta.
Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiö sr on vuonna 2018 perustettu säätiö, jonka tarkoituksena on sodan ja rauhan tutkimuksen ja esittämisen edistäminen. Se ylläpitää Mikkelissä toimivaa Sodan ja rauhan keskus Muistia. Muisti on tiedekeskus, joka käsittelee näyttelyissään sodan ja rauhan teemoja vuorovaikutteisin, digitaalisuutta hyväksi käyttävin menetelmin. Muisti toimii rakennuksessa, jossa puolustusvoimien päämaja toimi toisen maailmansodan aikana.
”Muistin käsittelemät aiheet ja kokemushistoriallinen näkökulma tuovat suomalaisten naisten, lasten ja miesten sotakokemukset esille uudella tavalla. Muistin tukisäätiön tehtävänä on nimensä mukaisesti tukea tiedekeskuksen toimintaa. Tavoitteemme on vahvistaa säätiön pääomaa riittävän suureksi, jotta tuki sen tuotoilla on mahdollinen”, sanoo säätiön varapuheenjohtajana perustamisesta lähtien toiminut Ari Lahti. Savolaistaustainen Lahti kiinnostui sodan merkityksestä osallistuessaan Aki Louhimiehen 2017 ohjaaman Tuntemattoman sotilaan rahoituksen hankintaan.
”Otamme vastaan lahjoituksia yrityksiltä, yhteisöiltä ja yksityishenkilöiltä. Muistin tukisäätiö on verohallinnon nimeämä lahjoituksen saaja – listalla, jolloin yritykset voivat vähentää meille antamansa lahjoituksen verosta” Lahti jatkaa. ”Näin valtiovalta haluaa tukea tiedettä ja kulttuuriperintöä edistävää yleishyödyllistä toimintaa.”
”Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 teki Muistin viestistä suunniteltuakin tärkeämmän,” toteaa varapuheenjohtaja Markku Myllykangas. ”Jokaisen suomalaisen tulisi käydä Muistissa ja nähdä, mitä sota tekee ihmiselle ja yhteiskunnalle, mutta myös kuinka sodasta voidaan selvitä.”
Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiön hallituksen ja hallintoneuvoston kokoonpano löytyy täältä.
Lisätietoja
Ari Lahti
0400 601 579
Ari Lahti on Pankkiiriliike Icecapital Oy:n toimitusjohtaja ja perustajaosakas. Hän kokee saaneensa yhteiskunnalta paljon ja haluaa auttaa silloin kun voi. Savon ja 5-tien varren kehittäminen kiinnostaa. Lahti on KuPS Oy:n pääomistaja ja Suomen Palloliiton puheenjohtaja.
Markku Myllykangas
040 658 1884
Markku Myllykangas on Maavoimien esikuntapäällikön paikalta eläköitynyt ammattisotilas, joka on kiitollinen siitä, ettei ole joutunut harjoittamaan varsinaista ammattiaan työuransa aikana. Hän on kiinnostunut rakennusperinnöstä ja pitää rauhan turvaamista puolustusvoimien tärkeimpänä tehtävänä.
Pia Puntanen, asiamies
Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiö sr
[email protected], 0400 651 620
Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiö sr:n tarkoituksena on sodan ja rauhan tutkimuksen ja esittämisen edistäminen, jossa tarkoituksessa se ylläpitää valtakunnallista Mikkelissä sijaitsevaa yleishyödyllistä Sodan ja rauhan keskus Muisti Oy:tä, jonka tehtävänä on esitellä sodan kokemuksia ja sen eri ilmiöitä monipuolisesti, uusimpaan tieteelliseen tutkimukseen pohjautuen ja moderneja teknologioita käyttäen. Säätiö voi hankkia ja omistaa kiinteätä omaisuutta ja immateriaalisia oikeuksia.
Sodan ja rauhan keskus Muisti on tiedekeskus, joka käsittelee näyttelyissään sodan ja rauhan teemoja vuorovaikutteisin, digitaalisuutta hyväksi käyttävin menetelmin.
Sodan ja rauhan keskus Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa. Muisti on niille, jotka ovat kiinnostuneita sodan historiasta, mutta erityisesti niille, jotka eivät ole.
Artikkelikuva: Markku Ojala/ AOP