Irti Saksasta

Ehdottoman antautumisen vaatimus oli saanut Suomen jatkamaan taistelua ja Rytin antamaan omissa nimissään sitoumuksen Suomen taistelun jatkamisesta Saksan rinnalla. Neuvostoliiton suurhyökkäys oli pystytty torjumaan Tali-Ihantalan suurtaistelussa, joka päättyi heinäkuun 4. päivänä suomalaisten torjuntavoittoon. Viikkoa myöhemmin Stalin pysäytti suurhyökkäyksen ja tilanne Suomen rintamalla alkoi tasaantua. Mannerheimin valinta presidentiksi ei järkyttänyt saksalaisten uskoa Suomen pysymiseen rintamalinjassa.

Sotamarsalkka, OKW:n (Oberkommando der Wehrmacht) eli Saksan armeijan komentaja Wilhelm Keitel saapui elokuun 17. päivänä päämajaan. Vierailun tarkoituksena oli saada vahvistus presidentti-ylipäällikkö Mannerheimilta, että hän jatkaisi Rytin linjalla yhteistyötä Saksan kanssa. Keitel saapui suurella Kondor lentokoneella Helsinkiin, josta vaihtoi pienempään ja laskeutui Mikkelin lentokentällä klo 11.15. Vastassa olivat yleisesikunnan päällikkö Heinrichs ja tiedustelupäällikkö Paasonen. Päämajan pihalla Keitelia oli vastaanottamassa soittokunta ja kunniakomppania. Hän luovutti kunnianosoituksena Mannerheimille tammenlehvän tämän aiemmin saamaan rautaristiin ja Heinrichsille ritariristin. Sen jälkeen hän piti puolentoista tunnin optimistisen esitelmän Saksan sotilaallisesta tilanteesta – mitä kaikki saivat kuunnella seisten.

Mannerheim tarjosi Keitelille lounaan Sairilassa, jonka jälkeen tämä lähti kotimatkalle.  Kerrotaan hänen olleen kovin kiihdyksissä. Samana iltana ylipäällikkö tuli Tuompon luo ja pyysi tätä todistamaan testamenttinsa.

Mistä Keitel sitten kiihtyi? Seuraavina päivinä Euroopan lehdissä oli paljon ”kannunvalantaa” Keitelin käynnin seurauksista. Mannerheimin oli keskustellut noin tunnin ajan Keitelin kanssa kahden. Tuolloin Mannerheim ilmoitti, ettei katso Ribbentrop-sopimuksen velvoittavan häntä itseään. Presidentin vaihtaminen ja hallituksen uusiminen oli liittynyt nimenomaan Suomen irrottautumiseen sodasta, ei päätöksenteon keskittämiseen sodan jatkamiseksi. Neuvostoliiton kanssa käytyjen rauhantunnustelujen perusteella näytti siltä, että itsenäisyys oli mahdollista säilyttää ja oli tullut aika irtautua Saksasta.

ASEVELJEYS LOPPU

Tuon päivän illallisella mietteet saattoivat olla moninaiset. Takana oli yli kaksi kuukautta kestänyt ankara puolustustaistelu ja edessä tuntematon. Vaikka Saksa oli häviämässä suursotaa, oli sillä kuitenkin maassa yli 200 000 sotilasta. Millaiset tulisivat olemaan rauhanehdot, mitä armeijalta vaadittaisiin, riittäisikö aika ja jouduttaisiinko nostamaan aseet aseveljeä vastaan? Päivälliselle osallistuivat vakiojoukon lisäksi ilmavoimien komentaja Jarl Lundqvist ja merivoimien komentaja Väinö Valve sekä Mannerheimin luottomies, kevääseen 1944 asti Saksassa yhteysupseerina ollut kenraali Paavo Talvela.

Päivällisen sisältö kertoo arkisuudesta. Ei ollut syytä juhlaan, mikä näkyi myös aterialla.

Alkupala

Lihaliemi ja vihannesviipaleet

Lihamureke

Hyötymansikat

ALKUPALA

Jälleen kerran päivällinen aloitettiin alkupaloilla, kuten 97 muutakin tietoomme säilynyttä päivällistä.  Alkupala saattoi toki olla muutakin kuin aiemmin esitellyt pienet voileivät. Päivällisen saattoivat aloittaa myös silliruoat, erilaiset kala-, liha- tai munaruoat tai muhennokset, sekä salaatit ja vihannekset.  Mannerheimin pöydän sota-ajan ruokalistoilla esiintyi muiden alkuruokien muassa etikkakurkkuja, etikkasieniä, hanhenmaksaa, kaalipiirakkaa, kylmiä ravunhäntiä ja -saksia tillin kera, lämpimiä ravunhäntiä ja -saksia, oliiveja, retiisejä, sardiineja, täytettyjä tomaatteja ja vihreätä salaattia. Tarjottiinpa muutaman kerran myös piimäpiirasta eli röpörieskaakin; 23.6.1944, eli juuri juhannuksen kynnyksellä syötiin lounaan aluksi ”ryynipiirakkaa, jonka päällä oli kielimuhennosta”.

LIHALIEMI JA VIHANNESVIIPALEET

Lähestulkoon jokaiseen arkistoituun 131 päivälliseen Mikkelin klubilla kuului joko alku- tai väliruoaksi keitto tai liemi. Niistä oli suurustettuna tai kirkkaana lihaliemi 46 kertaa. Usein liemen kanssa tarjottiin ajan mukaan joitain lisäkkeitä, kuten juustokeksejä ja -leipiä, juustotankoja, keitettyjä munia tai riisiä, korvasieniä, kukkakaalin nuppuja, leipäkuutioita eli krutonkeja, sekä erilaisia piiraita tai ohuita lihasuikaleita. Tällä päivällisellä tarjoiltiin kasvisviipaleita.

Koska liemi tai keitto aterian väliruokana oli hyvin yleinen, oli niiden kirjokin laaja. Karl Bluckin Gastronomista käsikirjassa 1930-luvulta keitoilla oli merkittävä sija pohjoismaisessa gastronomiassa.  Kirjaa käytettiin myös Suomessa. Yrjö Karisalmi muistelee, että 1930-luvulla ainakin pääkaupunkiseudun keittiömestareilla oli pääsääntöisesti käytössään juuri Bluckin teos.

Karl Blunckin kirja Gastronomisk handbok julkaistiin ensi kerran vuonna 1932 ja siitä on otettu sen jälkeen useita painoksia. Kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen keittokirja, vaan pikemminkin sitä voisi kuvailla gastronomian sanakirjaksi, lexikoniksi. Sen käyttäjällä on pitänyt olla hallussaan keittämisen perusteet ja kirjan avulla on sen jälkeen voinut muunnella ruokia tuon ajan kansainvälisten käytänteiden ja nimitysten mukaan.

Keittoihinkin Bluck perehtyi varsin perusteellisesti; niitä on teoksessa yli 250 erilaista ja lisäksi liemien muunnoksia yli 80. Vihannesviipaleilla höystetty keitto olisi voinut saada nimeksensä Consommé Carême, jossa on kana- tai vasikanlientä, porkkanaa, palsternakkaa, purjoa ja parsannuppuja tai Jardinière, lihalientä höystettynä vihanneksilla. Jos liemi olisi värjätty punajuurella ja höystetty vihanneksilla, olisi se saanut nimen Vonsommé à la Russe – venäläiseen tapaan.

Myös liemien ja keittojen lisäkkeet olivat niin yleisiä, että niiden tekemiseen saattoi keittokirjassakin olla oma osionsa. Aarne Nissisen (1945) keittokirjassa se on ”Keittojen ja liemien lisät”, Prinsessojen keittokirjassa ”Keittojen lisäruoat”.  Myös Kotiruoka-keittokirjassa oli nämä lisäkkeet huomioitu.

LIHAMUREKKEET

Yleensä jauhetusta lihasta valmistetaan pääruokia vain lounaalle. Mikäli niitä tarjotaan päivällisillä tai illallisilla, ovat ne hienostuneempia ja niillä on myös eri nimi, mousse. ”Lisänimensä” – esimerkiksi Mousse de Canton en aspic, ankkamoussea hyytelössä – ne ovat yleensä saaneet kastikkeen tai tekotavan mukaan. Mousseja ei pääsääntöisesti tarjota pääruokana, toisin kuin murekkeita.

Ruokalajien käsikirjan mukaan murekemassa valmistetaan aivan samoin kuin lihapullataikinakin. Se muotoillaan pitkänomaiseksi ja paistetaan uunissa. Perinteisesti se on tarjottu ruskea- tai kermakastikkeen kera. Arkilounaalla lisäkkeeksi ovat sopineet keitetyt perunat ja vihannekset sekä puolukkahillo. Päivällisellä perunat ovat saattaneet olla paistettuja, kenties pieniä pariisinperunoita. Lihamurekkeesta on olemassa myös muunnoksia: vasikanlihamurekemassa painellaan suorakaiteen muotoiseksi ja sen päälle ripotellaan persiljaa. Lopuksi se rullataan ja paistetaan. Samantapainen on pariisinmureke. Sen täytteenä on nuoria, höyrytettyjä vihannesnuppuja.

Mannerheimin päivällispöydässä lihamureketta nautittiin vuoden 1944 aikana yhteensä kuusi kertaa, kerran jopa lanttulaatikon kera. Päivällisillä tarjottiin toisinaan myös muita arkisia ruokia, kuten lammaskaalia, kaalikeittoa, vatkuleita ja ”pihvilaatikoita”.

HYÖTYMANSIKOITA

Marsalkka Mannerheim nautti usein jälkiruoaksi sekä hyöty- että metsämansikoita. Hyötymansikoilla tarkoitetaan puutarhamansikoita, joita on kasvatettu Suomessa ainakin jo 1800-luvulla. Lukemisia maamiehille -lehdessä kerrottiin niiden kasvattamisesta jo 1850, eli toisen maailmansodan aikaan ne olivat jo hyvin yleisiä.

Mansikat ovat olleet Skandinaviassa hyvin suosittuja. ”Kerrotaan, että luonnontutkija Carl von Linné piti tapanaan syödä joka kesä mansikoita sokerin ja maidon kera 24 päivän ajan tällöin muuta ruokaa melkein maistamatta, ja tunteneensa vointinsa tämän ruokajärjestyksen aikana paljon paremmaksi. Hän valitti vain, ettei näitä marjoja voi säilyttää talveksi, sillä ’ei säilykkeinä, ei siirappina eikä hillona ne pidä makuaan ja tuoksuaan” kirjoitettiin Oma maa teoksessa vuodelta 1901. Mansikka, joka on ollut ja on varmasti edelleenkin Suomen suosituin kesämarja, ja se kelpaisi aivan sinälläänkin ateriaksi. Kotiliedessä suositeltiinkin, että mansikka-aikana, eli kesä-heinäkuussa ”joka päivä kannamme pöytämme herkuksi ihania, tuoksuvia mansikoita, ammentaen niistä terveyttä ja uutta elinvoimaa runsain määrin. Parhaana mansikka-aikana pitäisi jokaisen aterian toisena ruokana olla keveä ja kesäinen mansikkaruoka.” Puutarha-lehti jatkoi, että ”ulkomailla syödään mansikoita tavallisesti sokerin ja viinin kera, mutta me pohjoismaalaiset yhdymme mielellään Linnehen, että ’mansikat ovat erinomainen herkku marjamaitona sokerin ohessa’ tahi vielä paremmin kerman kera.”

Jos tahtoo kuitenkin nauttia mansikkansa viinin (tai samppanjan) kera, voi noudattaa ruotsalaisen botanisti Anders Jahan Retzius’n neuvoa. Hän on todennut, että ”vähän viiniä (mansikoiden) keralla tahi vieläkin paremmin, jos niitä kostuttaa vedellä ja se ottaa lisäksi sokerijauhetta, on kieltämättä parasta”. Trubaduuri Bellman taasen tahtoi tarjota mansikkansa sekä pohjoismaiseen että keskieurooppalaiseen tapaan ja lauloi  ”Oi Ulla, mun Ulla, mä tarjota saanen puna-mansikat maidoin ja viinin.”

Marsalkan pöydässä olisi voitu tarjota myös mansikoita Romanov, eli curacao-liköörissä marinoituja mansikoita kermavaahdon kera.

Siirry tästä seuraavaan tarina-ateriaan

LÄHTEET:

• Kansallisarkisto: Gustaf Mannerheimin arkisto
• Hotelli- ja ravintolamuseon arkisto: Karisalmi, Yrjö HRM 9691, RAVINTOLAPERINTEEN KERUU 1981.
• Blunck, Karl 1959 [1932]. Gastronomisk handbook. Lund: Berlingska Boktryckeriet.
• Kivilinna, Siiri ja Kustaa Valkamo 1951. Ruokalajien käsikirja. Helsinki: WSOY.
• Kotiliesi 1943, No. 12. Suloinen mansikka-aika.
• Lukemisia maamiehille: aikakautinen kirja maanviljelys, talous- ja taitous-asioista. 1850, nro. 5.
• Mannerheim Sparre, Eva 1936. Keittokirja herkkusuille ja tavallisille kuolevaisille. Helsinki: Otava.
• Marski ei pitänyt konjakista. – Suomen Kuvalehti 31.5.1974, no 22.
• Marskin pöydässä. – Suomen Kuvalehti 27.5.1968, no 21.
• Pellaprat, Henri Paul 1982 [1935]. The Great Book of French Cuisine [L’art Culinaire Moderne]. New York: The Vendom Press.
• Puutarha  1900 no 8, 3.
• Reinilä- Hellman, Edit 1927. Kasvitarhan ensi antimet ruokapöydällämme. – Kotiliesi No 14.
• Sælan, Th.  1901. Suomen marjoista ja sienistä. – Oma maa 1901, 19–35.
• Stenvall, Taru 1955. Marskin ja hänen hovinsa. Helsinki: Otava.
• Suolahti, Eino S. 1963. Himmlerin ”lomamatka” Suomeen kesällä 1942. – Suomen Kuvalehti 9.11.1963, no 45, 40–44.
• Åkerström, Jenny 1951 [3.p.]. Suuri keittokirja (prinsessojen keittokirja). Helsinki: Otava.