Hands on, brains on – tekemällä oppimista myös historia- ja yhteiskuntatieteissä
Muistin näyttelytyötä ohjaa tieteellinen neuvottelukunta, jossa on jäseninä historioitsijoita sekä kulttuurintutkimuksen, historian didaktiikan ja tiedekeskuspedagogiikan asiantuntijoita. Neuvottelukunta varmistaa jatkuvan yhteyden säilymisen tutkijoihin, ajankohtaiseen tutkimustietoon ja tutkimusta tekeviin instituutioihin.
Näyttelyjen taustalla on tietosisältöjen lisäksi Muistin oma oppimissuunnitelma, joka pohjaa kansallisiin opetussuunnitelmiin. Pyrimme mahdollistamaan erilaisten historia- ja yhteiskuntatieteisiin kuuluvien taitojen oppimisen: historiallisen empatian ja eettisen ajattelun kehittymisen, syy- ja seuraussuhteiden ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamisen, lähdekriittisyyden ja omien tulkintojen tekemisen sekä uteliaisuuden heräämisen ja elinikäisen oppimisen mallien omaksumisen.
Muisti tekee yhteistyötä korkeakoululaitoksen kanssa ja pyrkii omalta osaltaan edistämään tieteellisen ajattelutavan leviämistä ja tiedeviestintää. Välineenä ovat uutta teknologiaa ja digitaalisuutta hyväksikäyttävät näyttelyt.
”Muisti on ainutlaatuisen kunnianhimoinen hanke, joka yhdistää uusimman tieteellisen tutkimuksen, pedagogiikan ja teknologiset menetelmät historiallisen tiedon esittämiseksi ja soveltamiseksi. Humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen osalta Suomessa ei ole esimerkkiä mistään vastaavasta yhteistyöstä.”
FT, dos. Ville Kivimäki, yliopistotutkija ja tutkimusryhmän johtaja/TaY Suomen Akatemian Kokemuksen historian huippuyksikkö, Muistin tieteellisen neuvottelukunnan jäsen
”Muisti mahdollistaa useiden erilaisten oppimisympäristöjen ja pedagogisten ratkaisujen tutkimisen, koska tiedekeskus edustaa erittäin vahvasti tulevaisuuteen katsovaa pedagogista ja tiedekasvatuksellista kehittämistyötä. Opettajankoulutuslaitos on etsinyt vuosia kumppania, jonka kanssa olisi aidosti mahdollisuus tutkia laajenevia oppimisympäristöjä, erityisesti VR-ympäristöjä, jotka olisi rakennettu pedagogisesti immersiivisiksi ja kokemuksellisiksi. Muistiin rakentuva kokonaisuus tarjoaa tähän toistaiseksi Suomessa ainutlaatuisen mahdollisuuden.”
KT, dos. Matti Rautiainen, JY/Opettajankoulutuslaitos, Muistin tieteellisen neuvottelukunnan jäsen
Arvomme
Inhimillisyys
Tiedon välittämisessä korostetaan inhimillisyyttä ja yksilöiden omia, henkilökohtaisia kokemuksia.
Ymmärrys
Sodan ilmiöitä valotetaan eri osapuolten näkökulmista, laaja-alaisesti ja taustoittaen.
Tieteellisyys
Sodan ja rauhan keskus Muistin jakama tieto on tieteellisesti tutkittua, objektiivista ja neutraalia.