Sodan ja rauhan keskus Muistissa on vieraillut sen reilun viisivuotisen historian aikana yhteensä 200 000 asiakasta. Virstanpylväs saavutettiin 30.7.2026.
Muistin 200 000. asiakas oli Rauno Heikkilä Kangasalta puolisonsa Anne Ruhtinas-Heikkilän kanssa. Savossa matkailemassa olleelle pariskunnalle käynti Muistissa oli ensimmäinen. ”Historia ja museot kiinnostavat”, kertoi Rauno Heikkilä, ja jatkoi Muistin olevan heille Mikkelissä kiinnostuksenkohde numero yksi. Mikkelistä matka jatkui Kuopioon.
Heikkilät saivat Muistilta kassillisen Muisti-kaupan tuotteita sekä kahvit Kahvila-ravintola Rauhassa.
”Kesäsesonki on ollut meillä vilkas”, toteaa Muistin sisältöjohtaja Pia Puntanen ja jatkaa: ”Hieman hiljaisemman kesäkuun jälkeen heinäkuu on ollut vauhdikas. Tällä tahdilla ylitämme viime kesän kävijämäärät.” Onnistuneeseen sesonkiin Puntanen mainitsee syyksi kiinnostavat sisällöt, kohdennetun markkinoinnin sekä myös säät: ”Epävakainen kesäkeli tuo kävijöitä kulttuurikohteisiin”, toteaa Pia Puntanen.
Muistin kävijämäärät ovat nousseet joka vuosi. Nyt ennustetaan noin 45 000 kävijää vuoden loppuun mennessä. Pääosa kävijöistä tulee pääkaupunkiseudulta ja reilun sadan kilometrin säteeltä Mikkelistä. Myös koululais- ja opiskelijaryhmien määrä on ollut kovassa nousussa.
Muisti on avoinna joka päivä klo 10-17 vielä elokuun loppuun saakka. Talvikausi alkaa 1.9.2026, jolloin Muisti on avoinna ma-la klo 10-17.


