FI

Sukupuoli- ja seksuaali-vähemmistöjen vainot

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aikojen saatossa herättäneet huomiota valtaväestön keskuudessa, koska he ovat poikenneet yhteiskunnan normeista ja siten erottuneet massasta. Yhteiskunnan normeista poikkeaminen ja erilaisuuden pelko johtivat siihen, että samaa sukupuolta olevien suhteet olivat tabu ennen 1990-luvun loppupuoliskoa. Historian saatossa vähemmistöjä on hyljeksitty, jopa vainottu. Natsi-Saksassa vuosina 1933–1945 vaino oli kaikkein järjestelmällisintä ja tuhoisinta myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osalta.

Vainot natsi-Saksassa
Saksan lainsäädäntö oli kieltänyt “luonnonvastaiset sukupuolisuhteet” jo ennen natsien valtaannousua. Vuonna 1871 säädetyssä laissa tällaisista suhteista kiinnijäämisestä tuomittiin vankeusrangaistukseen ja kansalaisoikeuden menetykseen.

Asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan alkoivat lieventyä 1920-luvulla, ja vähemmistöt näkyivät erityisesti Pohjois-Saksan suurkaupungeissa, kuten Hampurissa ja Berliinissä. Klubeilla järjestettiin muun muassa drag-tyyppisiä tapahtumia. Kristillis-konservatiivissa ja fasistisissa piireissä varsinkin Berliini nähtiin synnin pesänä.

Yökerho Eldorado oli aikakauden kuuluisin seksuaalivähemistöjen tapaamispaikka Berliinissä ja sijaitsi Motzstraßen ja Kalckreuthstraßen kulmassa. Yökerhon mainoskyltissä luki Hier ist’s richtig – Täällä se on oikein. Deutsches Bundesarchiv 1932.

Natsien noustua valtaan vuonna 1933 myös seksuaalivähemmistöjen järjestelmälliset vainot alkoivat. Vainot kohdistuivat erityisesti miespuolisiin homoseksuaaleihin. Vuosina 1934–1936 homosyytteiden määrä viisinkertaistui aikaisemmasta. Kuulusteluissa käytettiin fyysistä ja psyykkistä kidutusta. Myös homouden kieltäviä pykäliä tiukennettiin niin, että jopa samaa sukupuolta olevan halaamisesta saattoi saada tuomion. Natsivallan aikana yli 50 000 homoseksuaaliksi epäiltyä pidätettiin ja tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Noin 5000–10 000 heistä vietiin keskitysleireille. Homovankien merkitsemiseen keskitysleireillä käytettiin vanginvaatteisiin ommeltua vaaleanpunaista kolmiota. Homoseksuaalien kuolleisuusprosentti leireillä oli korkea, noin 60 %.

Naisilla suhteet samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa olivat sallitumpia, mutta heitäkin pidätettiin ja vietiin keskitysleireille. Natsiaatteen mukaisen ihannenaisen määritelmästä poikkeavat naiset, kuten seksityöntekijät ja homoseksuaalit, määriteltiin epäsosiaalisiksi ja keskitysleireillä he joutuivat kantamaan mustaa kolmiota.

Homojen vainot olivat pitkään tabu natsi-Saksan luhistumisen ja toisen maailmansodan jälkeen. Myös homouden kieltävät lait jäivät voimaan. Vasta 1990-luvulla Saksan yhdistymisen jälkeen vainoista alettiin keskustella laajemmin. Vuonna 2008 Berliinin Tiergarteniin perustettiin muistomerkki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vainojen muistoksi.

Kuva: Muistomerkki Berliinissä natsien vainoissa kuolleiden homoseksuaalien muistoksi. Laatassa lukee: Kuoliaaksi lyöty – Kuoliaaksi vaiettu. Wikimedia Commons.

Vainot nykyään
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vainotaan yhä monessa maassa. Esimerkiksi Venäjällä sijaitsevassa Tšetšeniassa lgbtqia+-vähemmistön vainot nousivat otsikoihin vuonna 2017, kun kansainvälinen media sai tietää, että maassa pidätetään ja kidutetaan seksuaalivähemmistöihin kuuluviksi epäiltyjä ihmisiä. Venäjällä ylipäätään lainsäädäntö on kiristynyt jatkuvasti; esimerkiksi vuonna 2023 säädettiin laki, joka kieltää kaiken myönteisen tiedon levittämisen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.

Useimmissa länsimaissa lgbtqia+-yhteisön oikeudet on tunnustettu ainakin jollain tasolla. Monissa Afrikan, Lähi-Idän ja Aasian maissa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset joutuvat edelleen piilottelemaan todellista identiteettiään, sillä heitä vainotaan ja kiinnijäämisestä tai pelkästä epäilystä saattaa seurata jopa kuolemanrangaistus.

Lähteet:

BBC.com: Gay Chechens flee threats, beatings and exorcism, 6.4.2018. Luettu 8.8.2024. https://www.bbc.com/news/world-europe-43658689

BBC News: Chechnya accused of ’gay genocide’ in ICC complaint, 16.5.2017. Luettu 8.8.2024. https://www.bbc.com/news/world-europe-39937107

Euroopan parlamentin tiedote 18.5.2017: LGBTI-vainot Tšetšeniassa: Mepit vaativat kiireellistä tutkintaa. Luettu 8.8.2024.

https://www.europarl.europa.eu/news/fi/press-room/20170511IPR74352/lgbti-vainot-tsetseniassa-mepit-vaativat-kiireellista-tutkintaa.

The United States Holocaust Memorial Museum, Washington D.C.: Gay men under nazi regime, luettu 8.8.2024 https://encyclopedia.ushmm.org/content/en/article/gay-men-under-the-nazi-regime

The United States Holocaust Memorial Museum, Washington D.C.: Lesbians under nazi regime, luettu 8.8.2024 https://encyclopedia.ushmm.org/content/en/article/lesbians-under-the-nazi-regime?series=200

Yle Areena: Historia: Homot ja natsi-Saksa (Michel Viotte: Homosexuels et lesbiennes face au nazisme, Ranska 2023) https://areena.yle.fi/1-67131749 .

Ostoskori
Scroll to Top