fbpx

Sodan ja rauhan keskus Muisti avataan Mikkelissä 4.6.2021.

Suomen ensimmäinen humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekeskus Muisti kutsuu kävijänsä osallistumaan, pohtimaan ja ymmärtämään sotaa ilmiönä. Muistin toiminnan ytimessä ovat näyttelyt, joissa yhdistetään uusinta tieteellistä tutkimusta, pedagogiikkaa ja teknologisia menetelmiä. Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa.

Yleistä

Sodan ja rauhan keskus Muisti on tiedekeskus, joka kertoo sodan vaikutuksista ihmisiin ja yhteiskuntaan. Teknologiaa käyttävät ja vuorovaikutteisuuden pohjalta toimivat näyttelyt uudistavat näyttelyn kertomisen tapoja. Niiden avulla kävijöiden kokemus syventyy ja laventuu.

Muisti toimii entisessä koulurakennuksessa, jossa puolustusvoimien päämaja toimi ylipäällikkö, Suomen marsalkka Mannerheimin johdolla toisen maailmansodan aikana. Rakennukseen 1970-luvun alussa perustettu Päämajamuseo avautuu uudistuvin näyttelyin osana Muistia. Yhdessä Päämajamuseo ja Muisti muodostavat yhtenäisen yli 1000 m² näyttelykokonaisuuden.

Nyt avautuva näyttelykokonaisuus POIKKEUSTILA käsittelee toista maailmansotaa ihmisten kokemusten näkökulmasta.  Näyttelykohteita ovat Asema, Tarinat, Maailma sodassa, Emperor´s New Clothes, Taistelu, Päämajamuseo, Valta, Koti ja Rauha. Valitsetko sotamiehen vai pasifistin tarinan? Mitä Kaukoidän sotarintamalla tapahtui? Virtuaalitodellisuudessa talvisodan Kannaksella – miltä etulinjassa tuntuu?  Miten sotaa johdettiin? Käyttäisitkö propagandaa? Mitä naiset ja lapset tekivät sodassa? Milloin sota oikeasti päättyy? Entä jos se olisit ollut sinä?

Tiedekeskus

”Muistissa tarkastellaan ihmisenä olemista sodan luomassa kriisitilanteessa. Se tieto on tärkeää, ei vähiten siksi, että pystyisimme estämään väkivaltaiset konfliktit. Muisti on suomalaisten tiedekeskusten kentällä ainutlaatuinen, sillä se käy vuoropuhelua ihmistieteiden kanssa. Muistissa hyödynnetään ajankohtaista historiantutkimusta, mutta tavoitteena on myös antaa virikkeitä uudelle tutkimukselle sodan ja rauhan problematiikasta. Keskeistä on myös yhteistyö oppimisen tutkijoiden kanssa. Sen pohjalta Muisti tarjoaa tutkittua tietoa uuden teknologian keinoin, mutta myös välineitä ymmärtää historiaa koskevan tiedon luonnetta ja valmiuksia informaation kriittiseen tarkasteluun. Muistin tavoitteena on saavuttaa ja koskettaa niin sodan kokeneita kuin niitä, joilla tätä kokemusta ei ole, ja lisätä ymmärrystä sodan vaikutuksista yhteiskuntiin ja yksittäisiin ihmisiin,” valottaa Muistin tieteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, professori Tiina Kinnunen Oulun yliopistosta.

Muistin näyttelytyötä ohjaa tieteellinen neuvottelukunta, jossa on jäseninä historioitsijoita sekä kulttuurintutkimuksen, historian didaktiikan ja tiedekeskuspedagogiikan asiantuntijoita. Neuvottelukunta varmistaa jatkuvan yhteyden säilymisen tutkijoihin, ajankohtaiseen tutkimustietoon ja tutkimusta tekeviin instituutioihin.

Muistissa uskotaan, että ihminen oppii elämänsä jokaisena päivänä: koulussa, työssä, vapaa-ajalla. ”Epämuodolliset oppimisen paikat, ns. informaalit oppimisympäristöt, kuten tiedekeskukset, ovat tärkeitä, sillä vastausten lisäksi niissä herätetään kysymyksiä, joita kävijä jää pohtimaan lähtiessään,” sanoo Hannu Salmi, tiedekeskuspedagogiikan professori ja Muistin tieteellisen neuvottelukunnan jäsen.

 Muistin näyttelyjen taustalla on tietosisältöjen lisäksi Muistin oma oppimissuunnitelma, joka pohjaa kansallisiin opetussuunnitelmiin. Pyrimme mahdollistamaan erilaisten historia- ja yhteiskuntatieteisiin kuuluvien taitojen oppimisen: historiallisen empatian ja eettisen ajattelun kehittymisen, syy- ja seuraussuhteiden ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamisen, lähdekriittisyyden ja omien tulkintojen tekemisen sekä uteliaisuuden heräämisen ja elinikäisen oppimisen mallien omaksumisen.

Muisti tekee yhteistyötä korkeakoululaitoksen kanssa ja pyrkii omalta osaltaan edistämään tieteellisen ajattelutavan leviämistä ja tiedeviestintää. Välineenä ovat uutta teknologiaa ja digitaalisuutta hyväksikäyttävät näyttelyt, jotka kasvattavat tiedepääomaa.

Matkailukohde ja palvelut

Muisti on myös matkailukohde. Yleisöä palvelevat MUISTI Kauppa ja Kahvila Rauha. Yhteistyössä paikallisten pienyrittäjien kanssa Muisti on kehittänyt sodan ajan hengestä kumpuavia, mutta tämän päivän ihmisiä puhuttelevia myyntituotteita. MUISTI Kaupasta löydät uudet ja oivaltavat Muistin tuotteet ja tutut ja perinteiset Päämajamuseon tuotteet.  Jatkossa tuotteet ovat saatavilla myös Muistin verkkokaupasta.

Koulun opettajien asunnoksi rakennettu ja myöhemmin koulun ruokalana toiminut puurakennus on muuttunut viehättäväksi Kahvila Rauhaksi. Rauhassa on tarjolla suolaisia ja makeita konditoriatuotteita ja päivittäin keittolounas. Muistin piha-alueelta löytyy Kahvila Rauhan terassi. Kahvila Rauhalla on A-oikeudet.

Muistin toisessa kerroksessa sijaitsee 120-paikkainen auditorio. Auditorio tarjoaa erinomaiset puitteet kokouksille, seminaareille ja muille tapahtumille.

Muistin perustajat ja tukijat

Muistin toiminnasta vastaa yleishyödyllinen Sodan ja rauhan keskus Muisti Oy, jonka omistavat Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiö sr (80 %) ja Mikkelin kaupunki (20 %).

Muistin perustamista ovat rahoittaneet Maanpuolustuksen kannatussäätiö, OKM, Mikkelin kaupunki, OP Suur-Savo, Osuuskauppa Suur-Savo, Suur-Savon Sähkö, UMP, LähiTapiola, K-ryhmä, Länsi-Savo Oy, Ari Lahti, Cosmopolis Oy, Paavali Juusten -säätiö, Mikkelin Tyttölyseon Seniorit ry, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Etelä-Savon kulttuurirahasto, Väinö Tannerin säätiö, Svenska Kulturfonden, EU/EAKR/Etelä-Savon maakuntaliitto.

Muistin tekijät

Muistin rakentumiseen on osallistunut lukuisa joukko eri alojen ammattilaisia, kiitämme kaikkia lämpimästi yhteistyöstä.

Näyttelynhallintajärjestelmä, GoFore Oyj ja Metatavu Oy

Näyttelyarkkitehtuuri Akviiri Oy, Muistin henkilöstö

Näyttelyrakenteet Muistin henkilöstö, Fantasia Works, Kartanon puusepät, Matin Majavanpesä, Niinimaki RDPS, Tilanne Saimaa Oy, TM Wood Oy,  XAMK/Mikpolis Oy

Muistin visuaalinen brändi, Hupikollektiivi – OiOi, Mainostoimisto Haaja, 3dbase Metatavu

Graafinen suunnittelu ja taitto OmituinenDesign, Viestintä Kreivi

Sähköt Etelä-Savon Sähkötyö Oy

Kuvat: SA-kuvat ja useat eri museoiden ja yksityishenkilöiden kokoelmat, väritys Tommi Rossi

Teippaukset Mainospuu

Näyttelysisällöt: linjaukset ja käsikirjoitus Muistin henkilöstö ja tieteellinen neuvottelukunta

Tarinat: käsikirjoitukset Sirpa Kähkönen, Petri Tamminen, Lasse Lehtinen, Ira Vihreälehto, Leena Hangasmaa. Ohjaus Pekka Laasonen, äänet Juha Tanskanen, digitaalinen lavastus Jonathan Miller,

Taide

Ardt Pekurisen tarina, kuvanveistäjä Jarmo Vellonen & mediataiteilija Marikki Hakola ja työryhmä.

Emperor’s New Clothes, installaatio, kuvataiteilija Juhana Moisander

Astu talvisotaan – VR-kokemus, käsikirjoitus ja tutkimus Muistin henkilöstö, toteutus Teatime Research Oy

Koskettiko sota sinua? -vuorovaikutteinen installaatio, Sami Kämppi OiOi

Faktat:

  • Sijaitsee rakennuksessa, jossa toimi Puolustusvoimien päämaja toisen maailmansodan aikana
  • yli 1000 m² näyttelytilaa
  • Ensimmäinen näyttelykokonaisuus Poikkeustila käsittelee toista maailmansotaa ihmisten kokemusten kautta
  • Päämajamuseo avataan osana Sodan ja rauhan keskus Muistia
  • Yhdeksän näyttelykohdetta: Asema, Tarinat, Maailma sodassa, Emperor´s New Clothes, Taistelu, Päämajamuseo, Valta, Koti ja Rauha
  • Moderni museokauppa
  • Kahvila Rauha, terassi ja 20 hengen kabinetti
  • Auditorio
  • Museokorttikohde
  • www.muisti.org
Kuva: Pihla Liukkonen

Lisätiedot

Anna-Maija Hunter

markkinointi- ja viestintävastaava

Sodan ja rauhan keskus Muisti

050- 4751189

anna-maija.hunter@muisti.org