fbpx

Sodan ja rauhan keskus Muistille tukea useilta tahoilta

Sodan ja rauhan keskus Muisti on kuluneen syksyn mittaan saanut useita apurahoja, avustuksia ja lahjoituksia. Yhteensä avustusten ja lahjoitusten summa nousee 465 000 euroon. Apurahoista kolme on suuruudeltaan 100 000 euroa.   

Apurahojen ja avustusten voimin kehitämme toimintaamme ja teemme projekteja. Useimmiten ne ovatkin tarkoitettu tiettyyn toimintaan, kertoo Muistin sisältöjohtaja ja tukisäätiön asiamies Pia Puntanen.  

Maanpuolustuksen kannatussäätiö lahjoitti Muistin tunnettuuden vahvistamiseen 100 000 euroa ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto saman summan verkko-oppimateriaalien tekemiseen. Kolmas suuri lahjoitus oli eduskunnan jakovaroista Muistin toiminnan kehittämiseen. 

Kiitämme lämpimästi vaalipiirimme kansanedustajia Hanna Holopaista, Heli Järvistä ja Jari Leppää sekä kaikkia asiaan vaikuttaneita Muistin asian esillä pitämisestä, Puntanen jatkaa. Olemme iloisia siitä, että Muistin toiminta on tunnustettua laajalti eri eduskuntapuolueiden piirissä. 

Turvallisuuden tukisäätiön 30 000 euron apuraha on kohdistettu Muistin näyttelyjen laite- ja tekniikkahankintoihin sekä uusiin tietokantavisualisointeihin. Viimeisimpänä Muistille lahjoitti joulukuussa 20 000 euroa Lotta Svärd Säätiö. Perusteena lahjoitukselle oli Muistin tärkeä rooli sotiemme veteraanien ja koko sodan kokeneen sukupolven muiston säilymisessä tulevaisuuden suomalaisille. Lisäksi säätiö katsoo Muistin ylläpitävän suomalaisten maanpuolustustahtoa pitkällä jänteellä. 

Muistin tukisäätiölle suunnatut lahjoitukset, yhteensä 115 000 euroa ovat yritysten, yhteisöjen ja yksityisten lahjoituksia. Olemme saaneet sekä raha- että osakelahjoituksia. Muistin tukisäätiö on verohallinnon nimeämä lahjoituksen saaja -listalla, jonka vuoksi yritykset voivat vähentää meille antamansa lahjoituksen verosta, Puntanen kertoo.   

Avustukset ja lahjoitukset ovat Muistin rahoituksessa merkittäviä, vaikka toimialaan nähden oman toimitamme tuotot ovatkin hyvin korkealla tasolla, Muistin toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen sanoo. 

Kuva: Pihla Liukkonen