Avainsana: sensuuri

Meneillään olevan pandemian aikana on käyty useaan otteeseen keskustelua tiedonvälityksestä. Poikkeustilanteissa tiedonkululla ja sen sääntelyllä on monenlaisia merkityksiä. Jotta kansalaisia voitaisiin suojella taudilta, tarvittavista toimenpiteistä on viestittävä tehokkaasti ja ymmärrettävästi. Samaan aikaan on pyrittävä ehkäisemään kaikenlaisen näennäistiedon ja huuhaan, kuten rokotusvastaisen propagandan, leviämistä.

Tilanteesta on helppo löytää paralleeleja toisen maailmansodan aikaiseen tilanteeseen. Tuolloin Suomen johto otti sotatilalain nojalla käyttöön keskitetyn tiedottamisen. Perustettiin tiedotusorganisaatio, josta sittemmin kehittyi aina sodan loppuun saakka toiminut Valtion tiedotuslaitos. Se tuotti yhdessä eri toimijoiden kanssa tiedotusmateriaalia, jonka perimmäinen tavoite oli kansalaisten motivoiminen sotaponnistusten tukemiseen.

Sota-ajan tiedotustoiminnan kääntöpuolena oli sensuuri. Nykyään länsimaissa sensuuria harjoittavat lähinnä kansainväliset digijätit, jotka somepalveluissa poistavat epätosia tietoja koronaviruksesta. Sota-ajan Suomessa sensuuri oli periaatteessa kaikenkattavaa. Lehdistöä valvottiin, kirjeitä luettiin ja puheluita kuunneltiin. Toki voimavarat rajoittivat sitä, mihin tosiasiassa pystyttiin: esimerkiksi kaikkiaan kuudesta miljoonasta kenttäpostikirjeestä voitiin käytännössä lukea vain pieni osa. Kirjeenvaihdon osapuolet olivat tietoisia sensuurista, ja monesti sekin lienee hillinnyt halua käsitellä kiellettyjä aiheita, vaikka sensuuria kierrettiinkin.

Toisin kuin monissa totalitaarisissa valtioissa, kuten Saksassa ja Neuvostoliitossa, suomalaisen sotasensuurin linjana oli esimerkiksi talvisodan aikana niukka, mutta totuudenmukainen tiedottaminen. Valehtelemaan ei ruvettu, vaan sen, mitä kerrottiin, piti olla totta. Vaikeista asioista, kuten vaikkapa lapsien kuolemasta junaonnettomuudessa tai heikkenevästä rintamatilanteesta vaiettiin. Niukan tiedotuslinjan kääntöpuolena olivat kulovalkean tavoin levinneet huhut, jotka usein liioittelivat tilanteen vakavuutta täysin perusteettomasti.

Yhteiskunnalliset kriisitilanteet synnyttävät ihmisissä epävarmuutta. Suomi selvisi sodasta, ja olemme kansainvälisessä vertailussa selvinneet verrattain hyvin tähän mennessä myös koronakriisistä. Pandemian ja sodan kaltaiset poikkeustilanteet vaativat niin päättäjiltä kuin tavallisiltakin ihmisiltä vaikeita, epämiellyttäviä valintoja. On hyvä muistaa, että yksinkertaiset ratkaisut monimutkaisiin ongelmiin ovat harvoin ovat niitä oikeita.

VTT Olli Kleemola, erikoistutkija