Talvisodan päättänyt rauha 13.3.1940
Taistelut lakkasivat Suomen rintamilla 13.3.1940 klo 11. Viipurin seuduilla tuolloin sotinut Matti Lepola muisteli:
”Kolmantenatoista maaliskuuta tuli seitsemännen komppanian lähetti majamme ovelle ja luki kädessään olevasta paperista, että rauha alkaa 13.03. klo 11, ja luettuaan poistui saman tien. Jäimme ihmettelemään ja totesimme, että se kolmastoista päivä on tänään ja kello on nyt 10, rauhaan on enää tunti aikaa. Äkkiä henki olikin kovin kallis ja koska kranaatteja tuli edelleen, suojauduimme saatavilla oleviin monttuihin mahdollisimman mataliksi. Klo 11 tuli outo hiljaisuus. Sota oli loppunut! Rauhanehdoista emme tienneet mitään. Mutta tärkeintä oli, että olimme vielä hengissä!”
Suomen hallituksen asettama rauhanvaltuuskunta oli aamuyöllä allekirjoittanut Moskovan rauhansopimuksen joka päätti 105-päiväisen talvisodan. Sopimuksen allekirjoittamista edelsi monivaiheinen prosessi: Suomen hallitus oli 5.3. taipunut kiivaan keskustelun jälkeen hyväksymään Neuvostoliiton ennakkoehdot ja jättänyt lähettämättä avunpyynnön länsivalloille. Ulkoministeri Väinö Tanner katsoi, että ulkovaltojen sotilaallinen apu ei tulisi ajoissa eikä riittävän suurimittaisena. Lopulta kaikki paitsi opetusministeri Uuno Hannula ja puolustusministeri Juho Niukkanen asettuvat Tannerin kannalle.
Risto Rytin johtama valtuuskunta kävi Moskovassa neuvotteluja 8.3. alkaen. Rauhanehdot olivat järkytys kaikille valtuuskunnan jäsenille, sillä niihin sisältyi runsaasti myös vielä suomalaisten hallussa olevia alueita. Kun suomalaiset tähän vedoten pyysivät lievennyksiä, kysyi Molotov: ”Haluatteko että joukkomme ottavat ne sitten haltuunsa?” Suomen hallitus keskusteli kiivaasti annetuista ehdoista, ja lopulta presidentti Kallio antoi 12.3. valtakirjan sopimuksen allekirjoittamiselle todeten: ”Kuivukoon käteni, joka on pakotettu tällaisen paperin allekirjoittamaan.”
Rauhanehdoissa Karjalankannas, Laatokan Karjala, Sallan-Kuusamon alueita, osa Petsamon Kalastajasaarennosta ja Suomenlahden saaria oli luovutettava Neuvostoliitolle. Lisäksi Hankoniemi piti vuokrata 30 vuodeksi Neuvostoliiton laivastotukikohdaksi. Toisaalta rauhaa voitiin pitää suomalaisten näkökulmasta myös voittona, olihan Neuvostoliiton alkuperäisenä tavoitteena ollut Suomen miehittäminen. Suomen sitkeä vastarinta ja länsivaltojen intervention uhka oli pakottanut Stalinin luopumaan tavoitteistaan.
Rauha tehtiin viime hetkillä, sillä armeija oli väsynyt, parhaiten varustetut puolustuslinjat oli menetetty ja tykistön ammukset olivat lopussa. Päämajan hallitukselle 9.3. antamassa raportissa todetaan ”etteivät enemmät sotatoimet voi johtaa muuhun kuin tilanteen jatkuvaan huononemiseen ja uusiin alueluovutuksiin”. Silti rintamasotilaitten oli vaikea hyväksyä rauhaa, kuteen erään joukkueenjohtajan puuskahduksesta käy ilmi: ”Rauha! Karjala menetetty. Hankoniemi menetetty. Voi ristuksen perkele! Voi jumalauta!”
Sodan vuoksi 420 000 ihmistä, useampi kuin joka kymmenes suomalainen, menetti kotinsa ja kotiseutunsa. Lisäksi 10 000 kotia oli tuhoutunut pommituksissa eri puolilla maata. ”En muista, miltä tuntui painaa tuvan ovi kiinni sieltä lähtiessä. Vanhemmille se oli hyvin raskasta. Päivällä radiosta sanottiin rauhan ehdot. Se oli kova sana: Karjala menetetty. Kotia ei ole enää missään, mieron tie, edessä tulevaisuus”, kertoi jaakkimalainen Tenho Tiilikka.
Kansalaiset kuulivat rauhasta ulkoministeri Tannerin radiopuheessa. Mielialat olivat kahtalaiset: toisaalta surtiin sodan uhreja, menetettyjä koteja ja sodan mielettömyyttä, toisaalta iloittiin, kun pommitukset ja suruviestit rintamalta vihdoin loppuivat. Suomalaisilla oli edessään tuntematon tulevaisuus, jossa ja ryhdyttiin rakentamaan uutta elämää yhä käynnissä olleen maailmansodan varjossa.
VTT Olli Kleemola, FL Leena Hangasmaa
Voit katsoa artikkelin videomuodossa täältä: https://youtu.be/vsqM7W-rsHU