Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiö sr valitsi toukokuussa kokouksessaan hallintoneuvostoonsa ja hallitukseensa jäseniä. Puheenjohtajisto säilyi entisellään, mutta jäsenistöön tuli muutoksia.
Muistin hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa yhteiskuntasuhde ja -vastuujohtaja Jenni Haukio ja varapuheenjohtajana toimitusjohtaja Ari Lahti. Uutena jäsenenä hallintoneuvostoon nousi kansanedustaja Vesa Kallio.
”Muisti kertoo, miten Suomi selvisi koko kansan yhdistäneistä koettelemuksista ylivoimaisen vihollisen edessä, mutta auttaa myös ymmärtämään tämän päivän sodan vaikutuksia ihmisiin”, sanoo kansanedustaja Vesa Kallio, ja jatkaa: ”Mikkelissä toimiva Muisti antaa mahdollisuuden kaikille päästä näkemään ja kokemaan tätä puolta ihmisyydestä. Tätä työtä on kunnia olla tukemassa osana tiedekeskus Muistin hallintoa niin kansanedustajana kuin ennen kaikkea ihan tavallisena ihmisenä.”
Tukisäätiön hallituksen puheenjohtajana jatkaa toimitusjohtaja Juhana Tikka ja varapuheenjohtajana hallitusammattilainen Anni Vepsäläinen. Uusi hallituksen jäsen on lakimiesasessori Riikka Ryökäs, joka edustaa tukisäätiön perustajajäsenistä Paavali Juusten Säätiötä.
Hallintoneuvoston ja hallituksen kaikki jäsenet näet täältä.

