Kahvila-ravintola Rauhan herkullisia kesälounaita ovat tänä kesänä olleet valmistamassa ravintola-alan opiskelija Jonne Kopponen sekä kokki Essi Kääriäinen. Kesä on ollut vilkas, asiakkaita on riittänyt ja työpäivät ovat tarjonneet monipuolisesti uusia kokemuksia.
Jonne aloitti Rauhassa Esedun harjoittelijana tammikuussa 2026. Harjoittelun jälkeen OP Suur-Savon Tulevaisuuden tekijät -hanke mahdollisti hänen työllistymisensä Rauhaan myös kesäksi. Myös Essi suoritti Rauhassa opintoihinsa kuuluvan harjoittelun ja on valmistumisensa jälkeen saanut jatkaa työskentelyä kesätyöntekijänä.
Vilkkaat työpäivät ovat kehittäneet paineensietokykyä. Jonne on päässyt oppimaan lisää keittiötyöskentelystä ja erityisesti hänen veitsenkäsittelytaitonsa ovat kehittyneet. Essi puolestaan on oppinut hyödyntämään paremmin makupareja, eli yhdistelemään ja tasapainottamaan erilaisia makuja. Tiesitkö, että pieni määrä sokeria pyöristää tomaatin hapokkuutta ja kahvin paahteinen maku syventää sienikeiton maanläheisiä makuja?
Tulevaisuudessa Jonne haaveilee työskentelystä fine dining -ravintolassa. Essi puolestaan haluaisi toimia yksityiskokkina, mahdollisesti ulkomailla.
Rauha sijaitsee vuonna 1889 rakennetussa kansakoulurakennuksessa aivan Mikkelin keskustan tuntumassa. Myöhemmin koulun ruokalana tunnettu rakennus on muuntautunut tunnelmalliseksi Sodan ja rauhan keskus Muistin kahvila-ravintolaksi.
Kesäkaudella Rauha on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10–16 ja lauantaisin klo 11–16. Lounasta on tarjolla arkisin klo 11–14.30.


