Muistin tukisäätiö on aloittanut yksityisille, yhteisöille ja yrityksille suunnatun varainkeruukampanjan. Lahjoituksilla rahoitetaan mm. Muistin tiedekasvatusta, näyttelyiden ja oppimateriaalien kehittämistä sekä tiedeviestintää. Kampanjaan voi osallistua Muistin nettisivujen kautta.
Muisti tekee sodan historian ymmärrettäväksi ja merkitykselliseksi tämän päivän ihmisille. Elämme aikaa, jolloin on erityisen tärkeää ymmärtää, mitä kriisit aiheuttavat ihmiselle ja yhteiskunnalle mutta myös sitä, miten niistä selvitään. Tiedekeskuksena tuomme tutkimukseen perustuvan tiedon kaikkien ulottuville ja autamme erityisesti nuoria kehittämään kriittistä ajattelua, medialukutaitoa sekä lisäämme ymmärrystä demokratian tärkeydestä. Toimintamme vahvistaa yhteiskunnan kriisinsietokykyä sekä rauhan ja demokratian tulevaisuutta.
Nyt aloitettu varainkeruukampanja tukee kaikkea tätä. ”Muistin tukisäätiön tehtävä on tukea Sodan ja rauhan keskus Muistin toimintaa”, kertoo säätiön asiamies Pia Puntanen. ”Vahvistamalla pääomaamme mahdollistamme Muistin toiminnan jatkuvuuden ja kohdistetun avun kulloinkin tärkeään toiminta-alueeseen”, hän jatkaa. ”Tämä on ensimmäinen varsinainen varainkeruukampanjamme, ja tulemme seuraamaan tarkasti sen tuloksia eri lahjoittajaryhmissä”.
Lahjoituksilla rahoitetaan Muistin tiedekasvatusta ja koululaisille suunnattuja ohjelmia, näyttelyiden ja oppimateriaalien kehittämistä sekä sodan, rauhan ja muistamisen teemoihin liittyvää tiedeviestintää. Lahjoitukset mahdollistavat veteraani- ja sotasukupolvien perinnön esittämisen ja jakamisen sekä uusien digitaalisten sisältöjen ja tutkimukseen perustuvien yleisöaineistojen tuottamisen.
”Voit tehdä kertalahjoituksen tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi. Yrityksillä on mahdollisuus vähentää lahjoitus verotuksessa. Toimintamme onkin mitä parhain vastaus yritysten vastuullisuusohjelmiin. Yksityishenkilönä voit tehdä myös testamentin, jossa muistetaan Sodan ja rauhan keskus Muistia ja tärkeää työtämme. Lämpimät kiitokset jo näin etukäteen!”, kiittää Puntanen.
Lisätietoja ja lahjoitusmahdollisuus täällä.
Säätiön asiamies Pia Puntanen vastaa mielellään tiedusteluihin: pia.puntanen@muisti.org, 044 9012592
RA/2020/984


