fbpx

Sodan ja rauhan keskus Muisti saamassa eduskunnalta rahoitusta

Tiistaina 12.12.2017 julkistetussa hallituksen esityksessä vuoden 2018 talousarvion täydennysosaksi Sodan ja rauhan keskus Muistin perustamiseen on osoitettu 0,3 M euroa.

Tämä on todella hyvä uutinen, sillä vahvempaa tukea kuin eduskunnan myöntämä rahoitus Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna on vaikea kuvitella,” sanoo Sodan ja rauhan keskus Muistia suunnittelevan hankkeen projektipäällikkö Pia Puntanen Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä.

Hankkeen perustamissuunnitelma valmistui viime keväänä ja kuluneen vuoden aikana Muistia on lobattu ja rahoitusta haettu useilta eri tahoilta. Mikkelin kaupunki teki toukokuussa 2017 sitoutumispäätöksen, kun kaupunginvaltuusto sitoutui perustamissuunnitelman mukaiseen kokonaisuuteen – Päämajatalon muutostöihin sekä Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiön ja osakeyhtiön perustamisrahoitukseen. Kiinteistön muutostöitä koskeva esitys on hyväksytty OKM:n kulttuuritilojen muutostöitä koskevaan rahoitussuunnitelmaan vuosille 2018 – 2022.

Valtion tuki Muistille auttaa meitä suhteessa muilta tahoilta haettavaan rahoitukseen – myönnetty raha on samalla arvostuksen osoitus” Puntanen jatkaa. ”Satavuotiaan itsenäisen Suomen taipaleella on ollut neljä sotaa, ja niiden vaikutus on edelleen nähtävissä.”

Linkki eduskunnan tiedotteeseen löytyy täältä.

Sodan ja rauhan keskus Muisti on Mikkeliin Päämajataloon suunnitteilla oleva tietokeskus, joka kertoo sodasta ilmiönä, Suomen ja suomalaisten kokemusten kautta. Kehittyvään mediateknologiaan perustuva keskus on moniääninen ja vuorovaikutteinen, elämyksellinen käyntikohde, joka toimii sekä fyysisenä keskuksena että verkossa. Hanketta ovat rahoittaneet Mikkelin kaupunki ja Etelä-Savon maakuntaliitto EU-rahoituksella.