Sota ja rauha – entä Ukraina? – kenraali Gustav Hägglund Muistissa 30.9.2023

SODAN MUODOT

Valloitussota

on perinteinen sodan muoto, jolla mm. rakennettiin imperiumeja. Euroopassa näitä olivat Rooman imperiumi ja sitten mongolien imperiumi, jonka raunioille Venäjä rakensi imperiuminsa. Pietari Suuren aloitteesta tämä imperiumi laajeni 1700-luvulta alkaen länteen kunnes se hajosi Neuvostoliiton lopun mukana. Eurooppalaiset pyrkivät rakentamaan imperiumeja merten taa 1500-luvulta lähtien, Espanja, Portugal, Hollanti, Englanti, Ranska, Belgia, Saksa ja Italia.

Sisällissota

eli kamppailu vallasta rajallisella alueella oli pääasiallisin sodan muoto Euroopassa yli 1500 vuotta Rooman valtakunnan hajottua. Erilaiset kuppikunnat ottivat mittaa toisistaan kuten karoliinit ja habsburgit, katoliset ja protestantit, kenenkään saavuttamatta yliherruutta. Vasta Napoleon pystyi 1800-luvun alussa valtaamaan niin suuren osan Eurooppaa, että siihen olisi voinut perustaa imperiumin, mutta hänet syöstiin vallasta. Ainoat imperiumit luotiin Euroopan ulkopuolelle kun Ranska ja Englanti teollisen vallankumouksen ansiosta pystyivät ylivoimaisin asein valtaamaan suuren määrän merentakaisia maita 1800-luvulla.

Ydinsota

Ydinaseita on käytetty vain kerran, Toisen maailmansodan päätteeksi Japaniin. Amerikkalaiset kenraalit olisivat halunneet käyttää ydinaseita sekä Korean että Vietnamin sodissa, mutta poliittinen johto eväsi niiden käytön. Ydinasekilpa rävähti hetkeksi käyntiin Neuvostoliiton kehitettyä oman aseen; Ranska, Englanti ja Kiina hankkivat myös omansa. Kuuban kriisissä vuonna 1962 ajauduttiin ydinsodan kynnykselle, se herätti suurvallat huomaamaan että sota johtaisi maailman loppuun. Ydinaseita ryhdyttiin rajoittamaan ja sitten vähentämään sopimuksin, joista tärkeimmät Salt ja Start. Solmittiin Ydinsulkusopimus, johon valtaosa maailman maista liittyi, estämään ydinaseiden leviämistä uusiin maihin. Tähän myönteiseen kehitykseen vaikutti Kuuban Kriisin ohella juuri sitä ennen (1961) ilmestynyt ydinsodan merkittävin klassikko Herman Kahnin On Escalation. Siinä Kahn osoitti vakuuttavasti, että ydinsodan rajoittaminen on lähes mahdotonta. Ydinaseisiin tarttuminen johtaa ihmiskunnan tuhoon. Tämän ansiosta mikään paikallinen konflikti ei ole vuoden 1945 jälkeen laajentunut suursodaksi. Siitä meidän on kiittäminen ydinasepelotetta.  

Agenttisota

Varsinkin suurvallat pyrkivät lietsomaan vallankumouksia agenttien avulla. Euroopassa tunnetuimpia ovat Venäjän lietsonnat naapurimaissaan Suomi ml. Mutta on USA:kin sitä harrastanut, esim Unkarissa 1956, Tsekkoslovakiassa 1968 ja Ukrainassa 2014. Agenttien välityksellä molemmat suurvallat ovat pyrkineet ohjaamaan kehitystä haluamaansa suuntaan Lähi-idässä, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Seurauksena on ollut moninaisia konflikteja ja sotia.

Epäsymmetrinen sota

suurvallan ja pienen maan välillä. Asetelma saattaa syntyä suurvallan raa’asta hyökkäyksestä pienemmän kimppuun kuten Talvisodassa, mutta myös seurauksena suurvallan tuesta korruptoituneelle hallitukselle kuten Vietnamissa 1960-luvulla ja Afganistanissa 1980-luvulla ja 2001-2021. Näissä suurvalta, Venäjä Afganistanissa, USA ensin Vietnamissa ja sitten Afganistanissa, hävisi sodan aseellisesta ja teknologisesta ylivoimastaan huolimatta. Tämä johtui puolustajan korkeammasta motivaatiosta ja tämän tuomasta kestävyydestä. Venäläiset ja amerikkalaiset kyllästyivät sotimiseen ja lähtivät kotiin. Aika on heikomman osapuolen valttikortti epäsymmetrisessä sodassa. Niin se oli Suomen viime sodissakin. Stalin lopetti hyökkäyksen 1940 koska pelkäsi joutuvansa sotaan Englannin ja Ranskan kanssa sodan pitkittyessä ja 1944 koska pelkäsi jäävänsä toiseksi matkalla Berliiniin.

Sodankäynnin välineet

Sotaa käydään edelleen pääasiassa samoin välinein kuin Toista maailmansotaa, modernisoituina tietenkin. Uutuuksia on kaksi: lennokit ja internet. Lennokit kehitti Israel, joka sitten lisensoi ne Yhdysvaltoihin. Kehitystä kuvaa se, että Afganistanin sodan alkaessa USA:lla oli parikymmentä lennokkia, sen loppuessa 8000. Lennokkeja voidaan valmistaa kännykän kokoisista pommikoneen mittoihin, varustaa ja aseistaa mitä moninaisempiin tarkoituksiin, ohjata läheltä tai kymmenien tuhansien kilometrien päästä, ohjelmoida etsimään ja tuhoamaan tietyn kohteen ja tekemään tämän kaiken ilman lentäjää. Viimemainittu ominaisuus on erityisen tärkeä israelilaisille ja amerikkalaisille, jotka pelkäävät alas ammutun lentokoneen miehistön jäävän vaikeasti vapautettavaksi panttivangiksi. Ihastuin israelilaisten lennokkeihin Libanonissa 1980-luvulla. Suomeen palattuani yritin kovasti innostaa Puolustusvoimia hankkimaan niitä. Vastakaikua en juuri saanut; minua pidettiin varmaan kaiken maailman leluihin hurahtaneena YK-miehenä. Ehkäpä säälistä tykistö lopulta hankki 6 lennokkia tulenjohtotehtäviin. Internet puolestaan on tavattomasti laajentanut hybridisodankäynnin keinovalikoimaa. Kyberhyökkäykset johtamis- ja asejärjestelmiä vastaan ovat arkipäivää. Somen avulla voidaan ihmisiä ja järjestöjä maalittaa ja vaikuttaa vaaleihin demokratioissa.

TIET RAUHAAN

Kukistamalla vastustaja

Tuolloin voittaja yleensä sanelee ehdot. Voitonhuumassa ne helposti laaditaan liian nöyryyttäviksi hävinneelle, jolloin ne muodostavat uuden sodan siemenen. Näin tapahtui Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Versaillesin rauhassa.Toisen maailmansodan jälkeen oli otettu opiksi eikä hävinneitä enää samassa määrin nöyryytetty. Näiden ruodussa pysyminen varmistettiin niiden lakeja muuttamalla ja muuntamalla miehitysjoukot liittolaisiksi niin Japanissa kuin Saksassa.

Neuvottelemalla

Tämä onnistuu helpoimmin pitkän sodan jälkeen kun osapuolet kyllästyvät sotimaan. Klassinen esimerkki tästä on kolmenkymmenen vuoden sodan jälkeen solmittu Westfalenin rauha 1648. Siinä osapuolet sopivat, että jokainen maa hoitaa suvereenisesti oman alueensa muiden siihen puuttumatta. Rauhanhäiritsijät suitsitaan yhdessä. Tätä mallia ystäväni Henry Kissinger suosittelee kirjassaan World Order noudatettavaksi nykymaailmassa. Westfalenin sopimus toikin Eurooppaan kymmenien vuosien rauhantilan. Napoleonin sotien jälkeisessä Wienin kongressissa vuonna 1814 päädyttiin samankaltaiseen tulokseen kuin Westfalenissa ja taas oli tuloksena kymmenien vuosien rauhantila maanosassamme.

Jäädyttämällä konflikti

Klassisena esimerkkinä esitetään Korean sodan jälkeen solmittu rauha. Sota oli keskeytynyt tulitaukoon. Ajan mittaan osapuolet väsyivät tähän ja kypsyivät rauhaan. Tämä malli sopii parhaiten suhteellisen rajallisiin konflikteihin kuten Israelin ja sen naapurimaiden välisiin yhteenottoihin. Siellähän rauha solmittiin sekä vuosien 1967 että 1973 sodissa aselevon jälkeen ja diplomaattisuhteitakin palautettiin ajan myötä. Aselepo ei kuitenkaan automaattisesti johda rauhaan. Esimerkiksi Armenian ja Azerbaidzan välillä on solmittu lukuisia aselepoja, mutta sota on pian taas leimahtanut käyntiin. Jäätynyttä konfliktia voidaan myös käyttää hyväksi valmistautumiseen sodan jatkamiseen. Tästä on läheisin esimerkki Ukrainan sota 2014 ja Minskin sopimus, jota Venäjä käytti juuri tuohon tarkoitukseen.

UKRAINAN SOTA

Vuonna 2014 sota oli vielä monimuotoinen. Krimillä ja muuallakin Ukrainan itäosissa oli kapinahenkeä maan uuden hallituksen leikattua venäjänkielisen väestön etuja. Venäjän agentit, vihreät miehet, yllyttivät väestöä aseelliseen vastarintaan. Venäjän asevoimat vyöryivät maahan ”pelastamaan” sorrettuja veljiään. Monin paikoin heidät otettiin vastaan vapauttajina.

Vuonna 2022 tilanne oli aivan toinen. Ukraina oli kuluneina 8 vuotena yhdistynyt kansallisvaltioksi, jossa isänmaallinen henki läpäisi kaikki kansankerrokset, venäjänkieliset mukaan lukien. Venäjän hyökkäys helmikuussa oli selväpiirteinen valloitusoperaatio ilman mitään lieventäviä verukkeita.

Ratkaisuksi sotaan on esitetty Korean mallia. Neuvoteltaisiin aselepo jonka aikana sitten osapuolet suostuteltaisiin rauhaan. Venäjä saisi pitää laittomasti liittämänsä alueet ja Ukraina saisi lännen turvatakuut EU- ja Natojäsenyyden kautta. Kumpainenkaan osapuoli ei menettäisi kasvojaan. Eikö olekkin mallikas ratkaisu aina vain jatkuvaan sotaan? EI ole mielestäni ollenkaan. Siinä on ainakin kolme heikkoutta. Ensinnäkin on kohtuutonta vaatia, että ukrainalaiset hyväksyisivät kaiken verenvuodatuksen, pommitusten ja hävityksen jälkeen että niihin syypää pääsisi kuin koira veräjästä. Toiseksi ratkaisu toisi sulan Putinin hattuun ja antaisi kimmokkeen jatkaa samalla linjalla muuallakin tilaisuuden ilmaantuessa. Kolmanneksi se vaurioittaisi vakavasti kansainvälistä sopimusjärjestelmää kun kaikki säännöt rikkonut sotarikollinen pääsi tuosta vaan jatkamaan toimiaan.

Venäjän päämääränä on nyt kovertaa Ukrainan tuki pitkittämällä sotaa. Mitä pitemmälle sota jatkuu sitä houkuttelevammaksi Korean mallin mukainen ratkaisu tulee Ukrainan tukijoidenkin mielessä. Afrikan maiden ja BRICS-maiden mielestä kyseessä on eurooppalaisten selkkaus, joka näiden kuuluu ratkaista sotkematta muuta maailmaa mukaan. Yhdysvalloissa kauhistellaan Eurooppaan Ukrainan tueksi suunnattuja dollareita. Kummahan se onkin ettei 500 miljoonaa eurooppalaista saa 140 miljoonaa venäläistä ruotuun. Rahaakin EU[1]mailla on 8 kertaa enemmän kuin Venäjällä ja tälläkin hetkellä enemmän miehiä aseissa kuin Venäjällä. EU:n on korkea aika ryhdistäytyä ja ottaa vastuu alueestaan ympäristöineen. Ilman omaa sotilaallista voimaa sitä ei pidetä varteenotettavana tekijänä kansainvälisessä politiikassa. Yhdysvaltain läsnäolon varaan ei turvallisuutta ole järkevää pitkän päälle rakentaa nyt kun sen päävihollinen on Kiina eikä Venäjä. Samalle alueelle ei kannata rakentaa kahta samojen maiden sotilasorganisaatiota; ainut järkevä ratkaisu on Naton eurooppalaisten rakenteiden siirtäminen EU:lle, kahden pilarin, EU:n ja USA:n Naton luominen, kuten olen jo kaksikymmentä vuotta suositellut.

EU:ssa olisi aivan välttämätöntä siirtyä turvallisuuspolitiikassa enemmistöpäätöksiin. Muuten Unioni ei kykene reagoimaan eteen tuleviin haasteisiin niiden vaatimalla nopeudella. Naton rakenteilla ja jäsenmaiden joukoilla varustettu päätöksenkykyinen Euroopan Unioni kykenisi myös turvaamaan Ukrainan itsenäisyyden. Ainut mitä USA:lta tarvitaan on ydinasesateenvarjo.