fbpx

Muisti valittiin vuoden Mikkeliläiseksi

Mikkelin Nuorkauppakamari on vuodesta 1978 lähtien jakanut Vuoden Mikkeliläinen –tunnustuksen. Tunnustuksen voi saada Mikkelin tuomisesta maailmakartalle erilaisilla teoilla ja toimilla sekä Mikkelin myönteisen kuvan luomisesta. Tunnustusta ei voi saada urheilemalla eikä politikoimalla.  

Vuonna 2021 Mikkelin Nuorkauppakamari myönsi Vuoden mikkeliläinen tunnustuksen Sodan ja Rauhan keskus Muistille Mikkelin joulunavauksessa Mikkelin Torilla. Tunnustuksen vastaanotti Muistin puolesta toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen

Vuoden mikkeliläinen -tunnustuksen kriteerit ovat vuosien saatossa täyttäneet eri alojen vaikuttajat, joiden nimet ovat useimmille tuttuja. Sodan ja Rauhan keskus Muisti on vasta toinen ei-luonnollinen henkilö, joka valitaan Vuoden mikkeliläiseksi. Edellisen kerran palkinto on mennyt vuonna 1998 Kaupungin nuorisotoimen Selvä perjantai -tapahtumalle. 

Muisti onnistui käynnistämään toimintansa erittäin epävarmana aikana ja on vieläpä saavuttamassa vuodelle asetetun 27 000 kävijän tavoitteen, vaikka avaamisajankohtaa jouduttiin lykkäämään. Muisti kertoo sodan vaikutuksista ihmisiin ja yhteiskuntaan ja virtuaalilasien kautta, kävijä pääsee kokemaan sotaa etulinjasta. Mikkeli oli myös ehdolla vuoden museokaupungiksi Hämeenlinnan ja Turun rinnalla, ja jo pelkkä ehdokkuus oli kova juttu Mikkelille, toteaa Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Jenni Oksanen.   

Palkinnon vastaanotti Muistin toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen, joka kertoo, että Muistin perustamisen juuret ovat varsin pitkällä, vuodessa 2013, eikä työ ole aina ollut helppoa. “Työtä on tehty perustamisvaiheessa (2018 -2021) suhteellisen pienellä tiimillä todella paljon ja kiitoksen ansaitsee sitoutunut ja kunnianhimoinen organisaatio. Valtaosa asiakkaista on tullut vierailulle Muistiin Mikkelin ulkopuolelta – pääasiassa pääkaupunkiseudulta. Suurin osa asiakkailta saadusta palautteesta on ollut kiitettävää.” 

Muistin toiminta perustuu humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä tehtyyn kotimaiseen ja kansainväliseen sodan tutkimukseen. Puolustusvoimien Päämaja on sijainnut Mikkelissä kaikkien itsenäisyyden ajan sotien ajan. Päämajamuseo perustettiin 1970-luvun alussa ja laajennettiin 2001. Päämajamuseo ja Muisti muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joiden näyttelyt käsittelevät sodan ja rauhan teemoja sekä sotaa ilmiönä. Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa. Muisti on niille, joita sodan historia kiinnostaa, ja erityisesti niille, joita se ei kiinnosta. 

Myös Mikkelin Nuorkauppakamari on jättänyt jälkensä Mikkelin sotahistorialliseen museotoimeen, sillä Jalkaväkimuseo on aikoinaan perustettu juuri Mikkeliin  nuorkappakamarin ansiosta. Vuonna 1978 projektipäällikkö Timo Mattelmäki kokosi tiimeineen keskeiset valtakunnalliset toimijat yhteen ja osallistui monivaiheiseen valmisteluprosessiin rahoituksen keräämiseksi ja museon perustamiseksi.” 

Muistin väki tuulettaa Muistin avajaispäivänä 4.6.2021.

Muisti on myös Museokortti-kohde

Sodan ja rauhan keskus Muistin verkkokauppa avataan lähiaikoina. Muisti on hyväksytty Suomen Museoliiton jäseneksi ja samalla Museokortti-perheeseen. Yleisölle Päämajamuseo ja Muisti muodostavat yhden kokonaisuuden, johon kuuluvat yhteinen pääsylippu näyttelyihin, Muisti kauppa ja yleisöpalvelu. Keskus on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10–18 ja viikonloppuisin klo 10–16.

Museokortilla pääsee yli 300 suomalaiseen museoon, ja kortti on voimassa 12 kk ensimmäisestä käyttökerrasta alkaen. Kortin voi hankkia myös Muistin asiakaspalvelupisteestä.

Yksittäisliput näyttelyyn:

Aikuiset
Eläkeläiset
Lapset 12–17 v
Lapset alle 12 v
Opiskelijat, varusmiehet, työttömät

18€
16€
12€
vapaa pääsy
12€

Muistin lippukauppa avautuu pian verkossa, josta voi ostaa ennakkoliput ja tehdä ryhmävarauksen hyvissä ajoin ennen vierailua.