fbpx

SKS:n Sota Ukrainassa -keruu kirvoitti muistoja ja nostatti tunteita

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 synnytti suomalaisissa tunteita ja toimintaa. Ensi hetkistä lähtien uutisvirta täyttyi sotatapahtumista ja kadut mielenosoittajista. Sosiaalinen media värjäytyi sinikeltaiseksi. Myös monet muistiorganisaatiot reagoivat tapahtumiin ripeästi. Vain muutama päivä hyökkäyksen jälkeen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kutsui ihmisiä kirjoittamaan sodan herättämistä ajatuksista ja reaktioista.  Syyskuun puoliväliin mennessä Sota Ukrainassa -keruuseen saapui 70 vastausta. 

Aineistoa luonnehtii laaja ja voimakkaasti latautunut tunteiden kirjo. Ahdistus, avuttomuus, pelko ja viha täyttivät mielen varsinkin sodan alkuaikoina. Uutiset herättivät huolta ja surua sekä järkyttivät perusturvallisuuden tunnetta ja maailmankuvaa.  

Osalle kirjoittajista Ukrainan tilanne on palauttanut mieleen sota-ajan muistot lapsuudesta. Nuorempien sukupolvien ajatukset taas hakeutuvat Tsekkoslovakian miehitykseen, 1970-luvun rauhanlauluihin tai lähisukulaisilta kuultuihin evakkomuistoihin.  

Tulevaisuus mietityttää, mutta usko ja toivo paremmista ajoista auttavat jaksamaan. Toimeen ryhtyminen, esimerkiksi osallistuminen pakolaisaputoimintaan ja kriisin ihmisiä yhdistävä vaikutus ovat tuoneet monelle helpotusta pahaan oloon. Joku on sodan myötä syventänyt historian tietämystään, kun toinen taas on joutunut miettimään omaa kriisivalmiuttaan ensimmäistä kertaa elämässään.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa dokumentointi Ukrainan sodan vaikutuksista jatkuu, joskin eri näkökulmasta. SKS käynnisti 1.3.2023 tutkimushankkeen, jossa tallennetaan Ukrainasta Suomeen tulleiden ihmisten kokemuksia sodasta, pakolaisuudesta ja elämästä pakolaisena Suomessa.  Marraskuun loppuun jatkuvaan hankkeeseen on rekrytoitu ukrainalainen tutkija Iryna Koval-Fuchylo, joka on aiemmin dokumentoinut Ukrainan sotapakolaisten kokemuksia Puolassa ja Ranskassa.  

Kertominen ja kirjoittaminen voivat auttaa käsittelemään vaikeita tunteita, mutta dokumentointihankkeet  Ukrainan sodasta tuottavat myös arvokasta  tutkimusaineistoa .  Keruuaineisto on jo nyt löytänyt tutkijansa ja myös juuri käynnistyneen tutkimushankkeen aineisto arkistoidaan aikanaan SKS:n arkistoon. Aikalaiskokemukset poikkeuksellisesta ja raskaasta ajasta eivät saa unohtua.

Marja-Leena Jalava, arkistotutkija, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Venäläisen raketti-iskun tuhoja kerrostaloalueella Dniprossa Ukrainassa 14.1.2023. Dnipro Regional Administration via AP, AP / LEHTIKUVA