Kaikki tiet turvaan

32,90

Sinnikkään Suomen suunta

 

”Turvallisuuden paras tae on, että sen takana seistään yhtenäisenä kansana.”

Presidentti Sauli Niinistö kuvailee päiväkirjoihin ja muistiinpanoihin perustuen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan teitä ja tienristeyksiä virkakausillaan vuosina 2012–2024.

Niinistö hahmottelee polkuja, joita pitkin Suomea on määrätietoisesti kuljetettu. Suomi hakeutui Ruotsin kylkeen kiivetäkseen samalle turvan tasolle. Samalla Suomi hankkiutui mahdollisimman lähelle Natoa, huolehti yhteensopivuudesta puolustusliiton kanssa ja kiinteytti suhdetta Yhdysvaltoihin. Suhteessa Venäjään haettiin turvaa minimoimalla turvattomuutta. Nämä tavoitteet pyrittiin toteuttamaan mahdollisimman suurella kansallisella yhteisymmärryksellä.

Polut kohtasivat, kun Venäjä lähti omille teilleen ja irtautui sääntöihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä.

Kaikki tiet turvaan on Suomen presidentin ainutlaatuinen kuvaus Suomen turvallisuudesta tapahtumien aitiopaikalta sekä kohtaamisista Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin, Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa.

Saatavuus: Varastossa

Hinta yhteensä
Lisävalinnat yhteensä
Yhteensä
Tuotetunnus (SKU): 9789510521304 Osasto:

Kirjoittaja: Sauli Niinistö

Kustantaja: WSOY

Kovakantinen

Julkaisuvuosi: 2025

Sivumäärä: 309 s.

Kieli: suomi

Ostoskori
Kaikki tiet turvaanKaikki tiet turvaan
32,90

Saatavuus: Varastossa

Scroll to Top