Avainsana: astuvansalmi
Kulttuuriperintö matkailukärjeksi Mikkelissä – Päämajahistoria ja Astuvansalmen kalliomaalaukset matkailun kehittämisen ytimeen
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei sekä Sodan ja rauhan keskus Muisti ovat aloittaneet yhteisen kehittämishankkeen, jossa Mikkelin ainutlaatuista historiaa ja kulttuuriperintöä hyödynnetään matkailun vetovoimatekijänä. Tunnistetut matkailukärjet ovat päämajahistoria sekä Astuvansalmen kalliomaalaukset. Kaksivuotista hanketta rahoittaa Euroopan unionin oikeuden mukaisen siirtymän rahasto (JTF).
”Mikkelin seudulla kuulee usein puhuttuvan siitä, että Mannerheim ja Päämaja liitetään kaupungin markkinointiin ja merkittävimmäksi asiaksi jo kyllästymiseen asti. Sisältäpäin katsottuna aihe saattaa tuntua puhki kuluneelta, mutta ulkopuolelta katsottuna ja asiaan vihkiytyneiden keskuudessa asia ei ole näin”, sanoo Mikkelin matkailujohtaja Maisa Häkkinen.
“Päämajakaupunki Mikkeli kiinnostaa ja siinä on paljon kehitettävää nimenomaan kulttuurimatkailun kannalta. Mikkelin kaupunki on tarttunut Päämaja-ajatuksen hyödyntämiseen laajemmin ja on valmis puhaltamaan pölyt pois päämajakaupunkistatuksen päältä”, jatkaa Häkkinen.
Mökkiläisten viihtyminen tärkeää
Mikkelin kaupunki on Suomen johtava vapaa-ajan asumisen kaupunki ja ensimmäinen kaupunki, joka on systemaattisesti lähtenyt rakentamaan vapaa-ajan asumisen brändiä ja vetovoimaa. Kaupunki on käynnistänyt matkailun- ja vapaa-ajan kehittämisalustan, jonka tavoitteena on synnyttää uutta, kestävää liiketoimintaa ja investointeja. Verkoston jäseniksi kutsutaan kaikki ne sidosryhmät, jotka omassa toiminnassaan aktiivisesti edistävät Mikkelin kaupungin matkailun ja vapaa-ajan kehittämistä ja toimintaedellytyksiä. Vapaa-ajan asukkaitten ja mökkiläisten viihtyminen ja palvelujen käyttö Mikkelin alueella on yksi alustan keskeisimpiä kehittämiskohteita, johon Päämaja – Mikkelin matkailun kehittämishankkeessa pureudutaan mm. yhteistyöverkostoa osallistamalla sekä tiedolla johtamisen ja tutkitun ja kerätyn tiedon hyödyntämisellä.
Ainutlaatuinen päämajahistoria erottaa Mikkelin muista
Millään muulla kaupungilla Suomessa ei ole vastaavaa historiaa päämajakaupunkina kuin Mikkelillä. Aihe nostetaan nyt matkailun näkökulmasta uudelle tasolle, kun hankkeessa luodaan brändi, joka toimii laajalti Mikkelin tunnetuksi tekemisessä. Teemaa käsitellään historian ja kulttuuriperinnön näkökulmasta, mutta ennen kaikkea tuodaan päämaja tähän päivään – minkä kaikkien asioiden päämaja Mikkeli voisikaan olla? Päämajateeman matkailullinen tuotteistaminen pohjautuu yhteistyöhön, jossa mukana ovat aihepiiriä käsittelevien museoiden lisäksi suuri joukko paikallisia yrityksiä. Tuloksena syntyy tuotteita, tapahtumia, ja paketoituja matkailukokonaisuuksia ja markkinointia erilaisille kohderyhmille, myös kansainvälisille markkinoille.
Astuvansalmen opastuskeskus avautuu Ristiinan Brahelinnaan
Pohjoismaiden laajimman yhtenäisen kalliomaalausalueen Astuvansalmen matkailullinen kehittäminen saa jatkoa kalliotaiteen opastuskeskuksen toteuttamisella Ristiinan kirkonkylälle, entiseen everstin virkataloon. Opastuskeskukseen laaditaan näyttely, jossa Astuvansalmen kalliomaalausten tarina yhdistetään Saimaan tarinaan ja kerättyyn tutkimustietoon kalliotaiteesta. Opastuskeskus tulee tarjoamaan elämyksellisen ja digitaalisen aikamatkan Saimaan kalliotaiteen ja sen tekijöitten maailmaan. Erottautumistekijänä muista kalliomaalauksista tuodaan esille Suomen kalliomaalausten selväpiirteisin naishahmo, jousta kädessä pitävä Astuvan Artemis. Everstinvirkatalo eli Ristiinan Brahenlinna avauduttuaan tukee alueen kestävää kulttuurimatkailua sekä kalliotaiteen opastuskeskuksen osalta että rakennuksen monivaiheisen raja- ja sotahistoriatarinan osalta. Kalliotaiteen opastuskeskuksen näyttely pyritään avaamaan kaudelle 2025.
Tavoitteena elinvoimaa alueelle
Päämaja – Mikkelin matkailun kehittämishankkeen tavoitteena on luoda uutta elinvoimaa, uusia ympärivuotisia työpaikkoja ja investointeja alueelle synnyttämällä Mikkelin omiin vahvuuksiin – historiaan ja kulttuuriperintöön – perustuvaa uutta ja kestävää matkailuliiketoimintaa. Hanke nostaa esille Mikkelin matkailulliset vetovoimatekijät sekä edistää paikallisten toimijoitten kulttuuri- ja historiamatkailun osaamista tiedolla johtamisen keinoin. Osarahoitus hanketoimille tulee Euroopan unionin oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) ja hanketta valvoo Etelä-Savon maakuntaliitto. Kaksivuotinen hanke kestää lokakuulle 2025.
Hanketiedot
Hanke alkoi:
01.11.2023
Hanke päättyy:
31.10.2025
Hankkeen päätoteuttaja:
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
Osatoteuttajat:
Sodan ja rauhan keskus Muisti
Muistin osuus hankebudjetista:
310 599 €
Hankkeen toteutusalue:
Mikkeli
Rahoittava viranomainen:
Etelä-Savon maakuntaliitto
Ota yhteyttä:
Markkinointiasiantuntija Minna Nupponen puh. 050 345 4547; sisältöasiantuntija Leena Hangasmaa 050 550 2118