fbpx

Muistille myönnettiin Etelä-Savon maakunnan parhaat -palkinto

Vuoden 2022 Etelä-Savon maakunnan parhaat -palkinnon saajat on valittu. Palkinnon saivat Wanha Osula, Sodan ja rauhan keskus Muisti sekä Veisto Oy.  Vuoden D.O. Saimaa -yrityksenä palkittiin Saimaa Gastronomy -verkosto.

Etelä-Savon maakuntaliitto palkitsee yhteishengen, identiteetin ja imagon rakentajia, jotka tuovat maakuntaa esille myönteisessä valossa.

Tänä vuonna painotettiin yhteistyökykyä ja yhdessä tekemistä. Palkinnon saajat valittiin nyt 12. kerran. Toisen kerran palkittiin vuoden D.O. Saimaa-yritys.

Palkintoraadin perustelut Etelä-Savon parhaat 2022 -valinnoille:

Etelä-Savon parhaat vuonna 2022:

Sodan ja rauhan keskus Muisti

Muisti on valtakunnallisesti ainutlaatuinen tiedekeskus, joka on tuonut Mikkelille ja Etelä-Savolle tunnettuutta myös kansainvälisesti. Muisti yhdistää uutta ja vanhaa, Mikkelin Päämajakaupungin perinnettä uuteen teknologiseen osaamiseen. Muisti nostaa ajankohtaista rauhan teemaa esille nykyisessä maailmantilanteessa. Tiedekeskuksena Muisti yhdistää uusimman tieteellisen tutkimuksen, pedagogiikan ja teknologiset menetelmät. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on laajaa ja systemaattista.

Muisti on vetovoimatekijä maakunnalle.

Veisto Oy

Veisto on mäntyharjulainen perheyritys, joka on kasvanut paikallisesta kansainväliseksi uskoen omaan osaamiseensa ja uudistumiseen. Jopa 80 prosenttia yrityksen tuotannosta viedään ulkomaille. Yritys yhdistää vahvan puuosaamisen nykypäivän sahakoneteknologiaan ja on merkittävä työllistäjä. Yrityksellä on maailmalla tunnetut, testatut tuotteet ja se on pärjännyt markkinoiden muutoksessa. Metsä ja puu ovat Etelä-Savon maakunnan kehittämisen strategiset kärjet, joista ponnistavaa liiketoimintaa Veisto toteuttaa erinomaisesti.

Wanha Osula

Erikoistavaraliike ja palvelupiste Wanha Osula Haukivuorella tuo ihmisiä yhteen paikallisesti ja kauempaakin.

Wanha Osula luo ja vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tarjoaa samalla monipuolisia palveluja haukivuorelaisille. Osulalla on omaperäinen konsepti ja kokemusta myös omistajavaihdoksen toteutuksesta. Jatkuvuus on toiminnassa läsnä.

Wanhan Osulan toiminnassa yhdistyvät monen alan näkyvyys ja palvelut kulttuurista liiketoimintaan. Kira ja Sanna Saloviin yrittäjinä ovat panostaneet toimintaan ja toiminta henkilöityy heihin. Yrittäjät ovat tehneet merkityksellistä työtä kylän elinvoiman eteen: Haukivuoren valot pidetään palamassa.

Vuoden D.O. Saimaa -yritys:

Saimaa Gastronomy -verkosto

Alueellinen ruokamatkailutoimijoiden verkosto on onnistunut erinomaisesti yhteistyön rakentamisessa. Mukana olevat yritykset, Hotelli Punkaharju, Sahanlahti Resort, Tertin kartano ja TeaHouse of Wehmais, ovat esimerkillisesti hyödyntäneet omia vahvuuksiaan verkoston luomisessa.

Yhteistyön tuloksena on syntynyt uudenlaista tuotteistusta ja muun muassa teemaviikonloppuja ja menukokonaisuuksia sesonkien mukaan. Saimaa Gastronomy -verkosto on esimerkki hedelmällisestä yhteistyöstä, joka näkyy ulospäin ja houkuttelee maakuntaan kävijöitä myös muualta.

Lisätietoa Etelä-Savon parhaat -palkinnosta täältä.

Muistin sisältöjohtaja Pia Puntanen ja toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen

Noheva mahdollistaa Muistin näyttelyt

Sodan ja rauhan keskus Muistin tiiviiseen perustamistyöhön ja näyttelyjen suunnitteluun on kuulunut kuluneen vuoden aikana asioita laidasta laitaan. Yksi kokonaan Muistin käyttöön kehitetyistä asioista on Noheva-sisällönhallintajärjestelmä, jonka työstäminen on ollut ahkeraa läpi kuluneen vuoden.

Mikä Noheva ja mikä sisällönhallintajärjestelmä? Noheva on Muistin oma järjestelmä, jolla esitetään tiedekeskuksen kävijöille Muistin näyttelyiden sisältöjä erilaisilla digitaalisilla esitysmuodoilla. Sisällönhallintajärjestelmä luo puitteet Muistin vuorovaikutteisille ja vaikuttaville näyttelyille. Sen avulla Muistin henkilökunta varmistaa tehokkaan näyttelynhallinnan. Noheva toimii kaikilla Muistin digitaalisilla esityslaitteilla, kuten näytöillä ja projektoreilla, joiden avulla asiakkaalle kerrotaan ihmisestä sodassa. Muistin avajaisnäyttelyn Tarinat ja muut näyttelykohteet rakentuvat vahvasti Nohevan varaan.

Havainnollistus Nohevan käyttöliittymästä.

Mitä Noheva on vierailijalle?

Noheva on lähtökohta Muistin intensiiviselle ja kävijän mukaansa osallistavalle kokemukselle. Asiakas saa Muistissa vierailunsa alussa tunnisteen, jonka näyttelytiloihin asennetut antennit huomaavat asiakkaan saapuessa tilaan. Tunnistinjärjestelmän avulla Noheva osaa esittää Muistin kävijälle oikeita näyttelysisältöjä ajastetusti juuri oikealla hetkellä. Se mahdollistaa kävijälle sujuvan ja elämyksellisen näyttelykierron, jollaista harva kävijä on aiemmin kokenut.

Noheva rakentaa vierailusta yhtenäisen ja vuorovaikutteisen kokemuksen sekä antaa vierailijalle mahdollisuuden keskittää kaiken huomionsa hänelle esitettyyn pysäyttävään ja mielenkiintoiseen tietoon sodasta ja rauhasta. Noheva antaa kävijälle mahdollisuuden valita juuri hänelle mielenkiintoisimmat sisällöt nähtäväksi näyttelykierron aikana.

Noheva on innovaatio näyttelytuotantokentälle

Nohevaa on kehitetty tämän vuoden aikana EU-rahoitetussa Digitalisaatiosta vipuvoimaa museokentälle – Alusta-järjestelmän pilottihankkeessa. Hanke ja oman sisällönhallintajärjestelmän kehittäminen todettiin välttämättömyydeksi Muistin näyttelyiden toteuttamisen kannalta. Markkinoilla on useita muita digitaaliseen esittämiseen tarkoitettuja järjestelmiä, mutta harva kykenee luomaan yhtä paljon vierailijaa puhuttelevan kokemuksen ja palvelemaan näyttelyntuottajaa samoin kuin Muistin Noheva.

Sisällönhallintajärjestelmän kehitystyö Muistin omia tarpeita ajatellen on jo pitkällä. Järjestelmää kehitetään ja testataan edelleen lisää ja erilaisiin käyttöympäristöihin. Nohevan potentiaali ei rajaudu ainoastaan museo- ja tiedekeskuskäyttöön, vaan sen potentiaali on laajasti myös muissa käyntikohteissa. Kenties Noheva ohjaa tulevaisuudessa kävijää monessa muussakin käyntikohteessa kuin pelkästään Muistissa.

Santeri Raappana
Projektipäällikkö
Digitalisaatiosta vipuvoimaa museokentälle – Alusta-järjestelmän pilottihanke