Avainsana: pikkujoulut
Sodan ja rauhan keskus Muistilla ja Päämajamuseolla takanaan vilkas kesä
Sodan ja rauhan keskus Muistissa ja Päämajamuseossa vieraili viime kesän aikana yhteensä 18 177 kävijää. Määrä on 11 % suurempi kuin kesällä 2023. Muutoinkin vuosi on ollut edellisvuotta vilkkaampi. Yhteensä Muistissa ja Päämajamuseossa on vieraillut tänä vuonna elokuun loppuun mennessä 28 535 kävijää. Kasvua edellisvuoden samaan ajankohtaan verrattuna on 18,5 %.
”Olemme hyvin tyytyväisiä kuluvan vuoden kävijämääriin. Muistin tunnettuus on selvästi kasvanut ja markkinointitoimenpiteet ovat toimineet” kertoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen. ”Sodan ja rauhan teemat sekä Päämajahistoria kiinnostavat selkeästi ihmisiä tällaisina aikoina”, jatkaa Leskinen. Kesäkuussa Päämajamuseossa avattu Mannerheim ylipäällikkönä -näyttely on saanut hyvää palautetta.
Muistin ja Päämajamuseon kävijöistä yli 70 % saapuu Mikkelin ulkopuolelta ja näistä 46 % pääkaupunkiseudulta. Ulkopaikkakuntalaisten osuus korostuu erityisesti kesäkaudella. Tänä vuonna noin 20 000 vierasta on saapunut Muistiin yli 50 kilometrin päästä. Mikkelin aluetalouden kannalta tällä on suuri merkitys.
Museokorttilaisia Muistin asiakkaista on tänä vuonna ollut tähän mennessä 31,5 %. ”Vaikka yksi Museokorttikäynti tuokin tuloa museoille normaalihintaista sisäänpääsylippua vähemmän, niin kokonaisuuden kannalta kortti on loistava kulttuurialalla tehty innovaatio”, sanoo Olli-Pekka Leskinen, joka on myös Suomen Museoliiton ja Museokorttiyhtiö FMA Creations Oy:n hallitusten jäsen. ”Museokortti kannustaa suomalaisia matkailemaan kotimaassa ja etsimään uusia museokokemuksia. Museokortti madaltaa myös kynnystä piipahtaa näyttelyssä useammankin kerran”, kertoo Leskinen. Museokortin omisti vuoden 2023 lopussa yli 330 000 suomalaista ja määrä kasvaa tasaisesti.
Muistissa odotetaan kävijämäärän pysyvän vilkkaana myös syksyllä. Ryhmävarauksia on mukavasti ja esimerkiksi pikkujoulukauden museovierailu- ja ateriapaketti Kahvila-ravintola Rauhassa on herättänyt kiinnostusta. Koko vuoden kävijätavoite vuodelle 2024 on 35 000 kävijää.