Avainsana: rauhanneuvottelut
Ratkaiseva syyskuu 1944 – jatkosodasta Lapin sotaan
Elokuun lopulla 1944 Suomi päätti pyrkiä rauhaan Neuvostoliiton kanssa. Saksan tappio sodassa näytti väistämättömältä, eikä Neuvostoliitto enää vaatinut Suomelta ehdotonta antautumista. Tärkeää oli myös Ruotsin lupaama elintarvikeapu, jonka ansiosta Suomi ei ollut enää yhtä riippuvainen Saksan viljasta. Aloitettiin neuvottelut, jotka päättyivät aselepoon. Rauhanehtojen mukaisesti saksalaisten entisten aseveljien poistaminen maasta alkoi.
Kohti aselepoa
24.8.1944 Suomen poliittinen sisäpiiri päätti presidentti Mannerheimin johdolla ryhtyä rauhanneuvotteluihin. Neuvostoliitto asetti ennakkoehdot neuvotteluiden aloittamiselle., joiden mukaan Suomen olisi katkaistava suhteensa Saksaan ja vaadittava saksalaisten joukkojen vetäytymistä 15. syyskuuta mennessä. Jos saksalaiset eivät noudattaisi määräaikaa, Suomen olisi riisuttava heidät aseista ja luovutettava heidät liittoutuneille. Suomi päätti hyväksyä ehdot. Syyskuun ensimmäisenä päivänä Mannerheim lähetti Stalinille viestin, jossa ehdotettiin aselepoa.
Suomen eduskunta hyväksyi rauhanneuvotteluihin ryhtymisen äänin 108−45.
Ulkoministeri Carl Enckell ilmoitti päätöksestä Saksan Suomen-lähettiläälle, minkä jälkeen Saksalle tehtiin selväksi, että suhteet oli katkaistu. Lapin saksalaisjoukkojen komentaja Lothar Rendulic varoitti, että oli todennäköistä, että entiset aseveljet joutuisivat kohtaamaan toisensa taistelukentällä.
Aselevon voimaantulo päätettiin Suomen osalta 4. syyskuuta 1944, jolloin päämaja määräsi lopettamaan sotatoimet klo 7.00 aamulla. Neuvostoliiton joukot jatkoivat kuitenkin tulitusta vielä vuorokauden. Tästä ajanjaksosta, kun sota ja rauha sekoittuivat, jäi elämään monia tarinoita. Tulenjohtaja Ilkka Leinonen muisteli, kuinka suomalaiset sotilaat tervehtivät venäläisiä iloiten rauhan alkamisesta, kun yhtäkkiä vihollisen aseet alkoivat taas paukkua. Neuvostoliittolaiset selittivät myöhemmin, että kyse oli väärinkäsityksestä ja viestien hitaasta perillemenosta.
5. syyskuuta myös Neuvostoliiton aseet vaikenivat. Hiljaisuus oli sodan meluun tottuneille sotilaille lähes outo tunne. Eräs veteraani muisteli, kuinka lintujen piiskutus alkoi kuulua heti tulituksen tauottua, kuin symbolina elämän palaamisesta normaaliin. Tämä hetki jäi monien mieleen elinikäiseksi.
Rauhanneuvottelut ja välirauhansopimus
Rauhanneuvottelut alkoivat virallisesti 7. syyskuuta, kun Suomen valtuuskunta matkusti Moskovaan pääministeri Hackzellin johdolla. Valtuuskunta joutui odottamaan Moskovassa viikon, ennen kuin neuvottelut päästiin aloittamaan, koska Neuvostoliitto, Iso-Britannia ja Yhdysvallat keskustelivat keskenään tarjottavista rauhanehdoista. Viikon odotus oli suomalaisille piinaavaa aikaa. Monenlaiset huhut velloivat niin kotirintamalla kuin sotilaiden parissa. Paineen alla Hackzell sai aivoverenvuodon ja joutui matkustamaan kotiin.
19.9.1944 Suomen ja Neuvostoliiton välinen välirauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa. Sopimusta kutsuttiin välirauhaksi, koska lopullinen rauha tehtäisiin vasta maailmansodan päätyttyä. Rauhanehtoihin kuului vuoden 1940 rajat, Petsamon luovuttaminen, Porkkalan vuokraus 50 vuodeksi, 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset tavaroina, saksalaisten maastakarkoitus sekä sotarikollisten tuomitseminen. Lisäksi mm. armeija tuli saattaa rauhanaikaiseen vahvuuteen, ”fasistiset” järjestöt, kuten suojeluskunnat ja Lotta Svärd, lakkauttaa sekä yli 60 000 inkeriläistä palauttaa Neuvostoliittoon.
Syysmanöövereista Lapin sotaan
Suomi kävi saksalaisten kanssa salaiset neuvottelut, joissa sovittiin, että saksalaiset vetäytyisivät pohjoiseen Suomen joukkojen seuratessa. Saksalaiset tuhoaisivat infrastruktuuria vetäytyessään, mikä hidastaisi Suomen etenemistä ja antaisi aikaa selittää Neuvostoliitolle, miksi saksalaisia ei karkotettu nopeammin. Tämä strategia tunnetaan syysmanöövereinä.
Lapin evakuointi käynnistyi 20.9. Lapin läänin 144 000 asukkaasta lähes 80 prosenttia siirrettiin turvaan, joko Ruotsiin tai muualle Suomeen. Lisäksi osa hakeutui omin toimin sukulaisten luokse.
Ensimmäiset valvontakomission jäsenet saapuivat Suomeen 22.9.1944. Valvontakomissio valvoi jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen noudattamista. Komissio oli sitä mieltä, että Suomi ei riittävän ponnekkaasti ajanut saksalaisia joukkoja pois Lapista.
Puhkesi Lapsin sota. Ensimmäinen laukaustenvaihto suomalaisten ja saksalaisten välillä tapahtui 28. syyskuuta Pudasjärven liepeillä. Pian avattiin täysimittainen tuli Iin Olhavassa 29. syyskuuta. Lokakuun alussa suomalaiset nousivat maihin Torniossa ja kävivät ankaria taisteluja saksalaisia vastaan. Siinä vaiheessa syysmanööverit olivat ohi – entiset aseveljet olivat nyt vihollisia.
Vaikeiden vaihtoehtojen kevät 1944 − Suomi veitsenterällä kahdeksankymmentä vuotta sitten
Vuoden 1944 alussa Suomi oli vaikeassa tilanteessa. Jatkosota oli ollut käynnissä kaksi ja puoli vuotta ja sodankäynti oli juuttunut asemiinsa. Saksan avulla olimme taistelleet menestyksellä, mutta Saksa oli menettänyt aloitteensa itärintamalla jo vuonna 1943 ja näytti yhä ilmeisemmältä, että se häviäisi sodan. Suomen poliittiset johtajat halusivat irrottaa Suomen sodasta ja solmia Neuvostoliiton kanssa erillisrauhan. Rauha oli myös Neuvostoliiton intresseissä, jotta se voisi keskittää voimansa Keski-Eurooppaan. Paineita rauhan tekoon tuli myös Yhdysvaltojen ja Ruotsin suunnalta. Sodasta irtautuminen oli helpommin sanottu kuin tehty: Neuvostoliiton ehdot rauhalle olivat kohtuuttomat ja Saksa vastusti rauhantekoa, koska Suomen-rintama sitoi neuvostojoukkoja. Tilanteen purkaminen siten, että itsenäisyytemme puolustaminen säilyisi mahdollisena, vaikutti lähes mahdottomalta.
Rauhaa oli tunnusteltu jo vuoden 1943 puolella, johon Saksa oli reagoinut mm. jarruttamalla viljatoimituksiaan. Ilman Saksan-viljaa suomalaisten elintarviketilanne olisi ollut hyvin vaikea. Marras-joulukuussa 1943 Stalin oli ilmaissut halunsa irrottaa Suomi sodasta Teheranissa pidetyssä liittoutuneiden maiden johtajien konferenssissa. Vuoden 1944 alussa Yhdysvallat alkoi painostaa Suomea rauhantekoon. Ylipäällikkö Mannerheim ilmoitti hallitukselle helmikuun alussa, että sotilasjohto oli valmis rauhaan raskainkin ehdoin. Kansan yleinen mielipide vastusti rauhanehtoihin suostumista, sillä suurelle yleisölle tilanne näyttäytyi vakaana – Suomen joukot olivat pitkällä Itä-Karjalassa ja tilanne oli ollut muuttumaton jo pitkään.
Helmikuussa Neuvostoliitto pommitti raskaasti Helsinkiä ja muita Suomen kaupunkeja useita kertoja murtaakseen Suomen puolustustahdon. Se ei kuitenkaan onnistunut. Valtioneuvos J.K. Paasikivi tunnusteli Neuvostoliiton rauhanehtoja Neuvostoliiton Tukholman-suurlähettilään Alexandra Kollontain välityksellä yhteensä kolmeen otteeseen helmi-maaliskuussa 1944. Saksalle tunnustelujen selitettiin johtuvan Leningradin saartorenkaan murtumisesta ja saksalaisten vetäytymisestä itärintamalla yleensä, mikä Suomen näkökulmasta oli epäedullista kehitystä: Suomi oli nyt Neuvostoliiton maa- ja ilmavoimille kuin tarjottimella.
Neuvostoliiton rauhanehdot olivat kovat. Ne lähtivät liikkeelle talvisodan jälkeisistä rajoista ja lisäksi Suomen pitäisi luovuttaa Petsamo Neuvostoliitolle. Suomen tuli katkaista suhteet Saksaan ja internoida maassa olevat saksalaiset joukot mahdollisesti Neuvostoliiton avulla. Suomen oma armeija tuli saattaa rauhan kannalle. Sotakorvauksia pitäisi maksaa 600 miljoonaa dollaria. Suomen hallitus ei voinut hyväksyä ehtoja. Saksalla oli joukkoja Suomessa yli 200 000 miestä ja pelättiin kahden rintaman sotaa. Yhtäaikainen saksalaisten joukkojen internointi ja oman armeijan kotiuttaminen nähtiin liian vaarallisena – se mahdollistaisi maan joutumisen neuvostomiehityksen alaiseksi. Suomi ilmoitti hylkäävänsä rauhanehdotuksen 17.3.1944.
Julkisuuteen viestittiin rauhanneuvotteluiden katkenneen, mutta kulissien takana niitä jatkettiin. J.K. Paasikivi ja Carl Enckell matkustivat salaa Moskovaan. Neuvottelut eivät juurikaan muuttaneet ehtoja. Suomalaisista poliitikoista vain Paasikivi kannatti ehtoja, mikä johti hänen ja presidentti Risto Rytin henkilökohtaisten suhteiden katkeamiseen. Saksa reagoi neuvotteluihin aloittamalla ensin viljan ja sitten aseiden vientikiellon Suomeen huhtikuussa. Hallitus päätti viivyttää tilannetta toivoen, että suunniteltu liittoutuneiden maihinnousu Länsi-Eurooppaan muuttaisi tilannetta ratkaisevasti. Hallitus katsoi, että itsenäisyys olisi suuremmassa vaarassa hyväksymällä rauhanehdot kuin että jos jatkettaisiin taisteluja. Rauhaan ei Neuvostoliiton ehdoilla suostuttu.
Stalin päätti, että Suomi pakotetaan rauhaan suurhyökkäyksellä. Suomen armeijan päävoimat olisi tarkoitus tuhota ja siirtää raja Kymijoelle. Ennennäkemätön hyökkäys Karjalan kannaksella alkoi 9.6.1944.
