Muistin vuosi 2020
Vuosi 2020 on ollut monessa mielessä poikkeuksellinen. Vuosi alkoi vauhdikkaasti toimitilojen muutostöiden merkeissä. Tilojen suunnittelua oli tehty vuonna 2019 yhdessä […]
Vuosi 2020 on ollut monessa mielessä poikkeuksellinen. Vuosi alkoi vauhdikkaasti toimitilojen muutostöiden merkeissä. Tilojen suunnittelua oli tehty vuonna 2019 yhdessä […]
Sota-aikana joulua vietettiin pulan keskellä. Vaikka ajat olivat niukat, juhla haluttiin kuitenkin erottaa arjesta. Elintarvikkeiden säännöstely alkoi Suomessa talvisodan alla,
Viimeistään marraskuussa aletaan yleensä pohtia perheenjäsenille ja ystäville annettavia joululahjoja. Nykyisessä yltäkylläisyydessäon helppo unohtaa, että niin ensimmäisen kuin toisenkin maailmansodan
Kahdeksankymmentä vuotta sitten Suomessa valmistauduttiin itsenäisyyspäivän viettoon poikkeuksellisissa olosuhteissa. Takana oli talvisota, sadat tuhannet evakot olivat joutuneet jättämään kotinsa, ja
Viralliset arkistot kertovat vähemmistöjen tarinasta vain pienen osan. Siksi yksityisten arkistojen rooli korostuu, kirjoittaa Siiri Simpanen. Elokuun auringossa salsamekkoon ja
Suomenkin historiasta löytyy esimerkkejä lapsista rintamalla, kirjoittaa VTT Olli Kleemola. Sota on perinteisesti mielletty miesten toiminnaksi, jossa lapsilla on korkeintaan
Työharjoittelusta alkanut ura on vienyt Mari Warne-Smithia maailmankolkasta toiseen. Mari Warne-Smithin ei tarvitse miettiä, mikä hänen työnsä tarkoitus on. Lähes
”Sotasukupolvi on hyvin moniääninen ja hyvin monipuolinen porukka ihmisiä laidasta laitaan”, sanoo yliopistotutkija Ville Kivimäki. Kun puhumme, Ville Kivimäelle on
Pariisin rauhansopimus astui voimaan Suomen osalta syyskuussa 1947. Tuon jälkeen olemme saaneet elää Suomessa poikkeuksellisen pitkää rauhanjaksoa ja tulevaisuus näyttää
Rauhanturvaaminen osana Suomi-kuvaa Viime vuosina Suomi on pyrkinyt profiloitumaan rauhan edelläkävijänä. Eikä suotta: suomalainen rauhanneuvottelu ja rauhantyö on tunnustettua ja