fbpx

Sotahistoriakeskus saa uusia digituotteita

Mikkeliläinen OiOi Colective Oy rakentaa kuluvan vuoden aikana neljä uutta digitaalista sotahistoriallista tuotetta. Ensimmäisenä käyttöön tulee Päämajakaupungin sotahistoriallinen digikartta, joka valmistuu tulevan kesän aikana.

OiOi voitti kilpailutuksen, jossa Sotahistoriakeskuksen näyttelykonseptin ja verkkopalvelukonseptin suunnittelun sekä neljän interaktiivisen näyttelytuotteen suunnittelun sekä kaikkien edellä mainittujen toteuttamisen.

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n järjestämään 60 000 euron kilpailuun tuli kaikkiaan viisi tarjousta.

­- Ryhdymme rakentamaan uusia tuotteita heti. Taustalla on vankka tieteellinen pohja, josta vastaa professori Tiina Kinnusen johtama tohtoriryhmä, sanoo OiOi Collective Oy:n toimitusjohtaja Sami Kämppi.

Päämajakaupunki Mikkelin digikartalle sijoitetaan viime sotien päämajan ja muiden sotahistoriaan liittyvien tapahtumien kohteet. Kartta tulee vapaasti verkossa käytettäväksi.

Muut uudet tuotteet valaisevat digitaalisin keinoin toisen maailman sodan syistä sekä kuvaavat tavallisten ihmisten tarinoita ja kokemuksia sodan keskellä.

OiOi:n käsialaa on vuosi sitten valmistunut multimediaesitys ”Kotirintaman pommitukset”. Se löytyy Päämajamuseon ja Jalkaväkimuseon lisäksi verkosta Sotahistoriakeskus.fi –palvelusta.

Mikkeliin suunniteltu Sotahistoriakeskus aikoo käyttää näyttelyissään runsaasti uutta teknologiaa, joka mahdollistaa vuorovaikutteisuuden ja kokemuksellisuuden. Keskuksen suunnittelu on parhaillaan käynnissä, ja päätöksiä keskuksen perustamisesta odotetaan ensi vuonna.

OiOi Oy:n tuote on älykäs tila, Smart Space. Yhtiö toteuttaa käytännöllisiä, reaaliaikaisia ja elämyksellisiä vuorovaikutteisia palveluita ja installaatiota fyysisiin tiloihin digitaalisilla menetelmillä. Käyttäjät pystyvät ohjaamaan tilassa näkyvää sisältöä tai palveluita omilla liikkeillä, eleillä, kosketuksella tai omalla älypuhelimella.

Yleisötilaisuus: Sotahistoriakeskus on hyvä ajatus

Sotahistoriakeskuksesta käytiin vilkas keskustelu keskiviikkona 14.4.2016 Mikkeli-salissa.  Avoimen keskustelutilaisuuden puheenvuoroissa todettiin yleisesti, että sotahistoriakeskus sopii erittäin hyvin päämajakaupungin matkailutarjontaan.

Edelleen toivottiin, että sotahistoriakeskuksen suunnittelussa otetaan huomioon tavallisen ihmisen sotakokemukset ja vähemmistöt. Kokemuksellisuus ja uuden tekniikan suomat esittämistavat saivat kannatusta.

Useissa puheenvuoroissa odotettiin myös, että hankkeen talous selvitetään kunnolla ennen mahdollista perustamispäätöstä.

Tule keskustelemaan sotahistoriakeskuksesta

Mikkeliläiset pääsevät kertomaan käsityksensä kaupunkiin suunnitellusta Sotahistoriakeskuksesta keskustelutilaisuudessa ensi keskiviikkona 14.4.2016.

Sotahistoriakeskuksesta on tarkoitus rakentaa kansallinen tieto- ja oppimiskeskus, joka kertoo suomalaisten lasten, naisten ja miesten elämästä sotavuosina 1939–1945.

Tavoitteena on käyttää uusinta digitaalista tekniikkaa, mikä mahdollistaa kokemuksellisuuden ja vuorovaikutuksen. Ajatuksena on avata sota-ajan todellisuus uusille sukupolville.

Kokonaisuuteen kuuluu kansallinen verkkopalvelu, jonne suomalaiset voivat tallentaa sota-ajan kuvia, kirjeitä ja muita muistoja.

Päämajataloon asettuvasta keskuksesta kaavaillaan kansainvälisen tason käyntikohdetta, joka vetää myös ulkomaisia matkailijoita.

Suunnitelma valmistuu maaliskuussa 2017, minkä jälkeen Mikkelin kaupunki päättää, saako Päämajakaupunki Sotahistoriakeskuksen.

Keskustelua pohjustavat projektin vastuuhenkilöt Pia Puntanen ja Tapio Honkamaa sekä OiOi Oy:n Sami Kämppi, joka esittelee digitaalisuuden avaamia mahdollisuuksia.

Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 13. huhtikuuta kello 17.30-19.30 kaupunginkirjaston Mikkeli-salissa.