Näkökulma rauhaan: Markku Myllykangas

Maavoimien esikuntapäällikkö, kenraalimajuri Markku Myllykangas.

“Rauhassa on kaikki”

Käytyään taannoin tutustumassa Sodan ja rauhan keskus Muistin lähes valmiisiin tiloihin, Maavoimien esikuntapäällikkö, kenraalimajuri Markku Myllykangas kirjoitti yhteisöpalvelu Twitterissä tiedekeskuksesta tulevan hieno kokemus, joka johdattaa kävijän sodasta rauhaan ihmislähtöisestä näkökulmasta.

Muisti on toki Myllykankaalle entuudestaan tuttu – ainakin suunnitelmien tasolla. Hän kuuluu Muistin tukisäätiön hallitukseen ja on seurannut Muistin rakentumista sen alkuvaiheista asti.  ”Tässä on se hieno perimmäinen ajatus, että rauhan säilyminen edellyttää sitä, että muistetaan sodan kauheus”, Myllykangas sanoo. ”En ole sitä kokenut ja toivon, että en koskaan koekaan.”

Myllykankaan isä oli sotaveteraani. Fyysisesti hän selvisi sodasta, mutta tarinat sodasta ja sen raadollisuudesta kuultiin kotonakin. Isän kokemukset eivät kuitenkaan vaikuttaneet pojan ammatinvalintaan, Myllykangas kertoo – mitä nyt poliisina työskennellyt isä suositteli välttämään poliisiksi ryhtymistä. Omat hyvät kokemukset armeijassa pikkuhiljaa johdattivat Myllykankaan uralle puolustusvoimissa.

Myllykangas kokee, että on tärkeää muistaa sodan kauheudet – ja muistuttaakin niistä. ”Nyt kun sotaveteraaneista kohta aika jättää ja ihmisillä ei enää ole isiä tai isoisiä kertomassa kokemuksistaan, niin se ketju katkeaa”, hän pohtii. Kun tuo ketju katkeaa, on uhkana unohtaminen – se, että asiat ovat meillä verrattain hyvin. ”Koen, että elämme aika hyvässä maassa. Uskallan väittää, että yhdessä maailman parhaista.” Irakin, Afganistanin ja Malin tilanteiden todistaminen on myös avannut Myllykankaan silmiä.

Sana ”sotaväki” herättää mielikuvia, Myllykangas sanoo. ”Siinä tavallaan laitetaan vastakkain sota ja rauha, ikään kuin sotilas odottaisi sotaa päästäkseen sotimaan. Se on juuri päinvastoin. Eihän kukaan hullu ehdoin tahdoin odota sotaa, vaan hän tekee kaikkensa, että ei joudu sotaan.”

“Rauhassa on kaikki”, Myllykangas sanoo. ”Se merkitsee paljon: että saa vapaasti kulkea, puhua suomea, ei tarvitse pelätä vankilaan joutumista mielipiteistään tai sanomisistaan. Ilman rauhaa emme tässä olisi.”

Myllykangas toteaa, että pohjimmiltaan sotilailla on koulutus pahimman varalle. Hänellä onkin henkilökohtainen slogan, joka toimii päivän ohjaavana ajatuksena. ”Joka aamu herätessäni toivon, että en joutuisi koulutustani vastaavaan työhön.”

Artikkeli on osa juttusarjaa, jossa kuullaan erilaisia näkökulmia sodan ja rauhan kysymyksiin.

Näkökulma rauhaan: Laura Lodenius

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.

TET-harjoittelusta Rauhanliiton toiminnanjohtajaksi

Lapsena Laura Lodenius piileskeli vanhempiensa kokouspöydän alla. Kun vanhemmat kokoustivat, tytär imi itseensä järjestötyön ilmapiiriä. Se jäi mieleen yhteisöllisenä ja mielekkäänä. Vanhemmilta peritty palo parantaa maailmaa vei Lodeniuksen ensin TET-harjoitteluun Sadankomiteaan ja lukuisien määräaikaisten tehtävien ja vapaaehtoistöiden kautta nykyiseen tehtävään Rauhanliiton toiminnanjohtajana.

Rauhanliiton toiminnanjohtajana Lodenius on toiminut vuodesta 2006 lähtien. Helsingin Pasilan Rauhanasemalla toimiva Rauhanliitto on 16 suomalaisen rauhanjärjestön kattojärjestö, joka edistää konfliktien ennaltaehkäisemistä, kampanjoi aseistariisunnan ja rauhanrakentamisen puolesta ja osallistuu turvallisuuspoliittiseen keskusteluun.

Rauhantyötä tehdään moninaisilla tasoilla ja tavoilla, Lodenius sanoo ja kertoo Rauhanliiton tekevän sekä valistus – että vaikuttamistyötä ruohonjuuritasolta aina päättäjätasolle asti. Käsiteltävät kysymykset koskevat hyvinkin konkreettisia asioita asekaupoista hävittäjähankintoihin.

Ajankohtaisen työn lisäksi on syytä miettiä pidemmälle, Lodenius sanoo. Mitä tulevaisuuden päättäjät ajattelevat?  Rauhanliitto tekee koulujen kanssa globaalikasvatusta, jonka puitteissa nuoret miettivät globaaleja haasteita ja sitä, miten itse olla aktiivinen toimija.

Rauhantyön seuraava sukupolvi toimii verkossa

”Tämän päivän nuoret tekevät rauhantyötä aika pragmaattisesti arjen valintojen kautta”, Lodenius kertoo. Nuoret yhdistävät ihmisoikeuskysymykset, demokratian ja rauhan toisiinsa. He miettivät, miten tukea kestävää kehitystä, joka mahdollistaa elämän maapallolla. Monet ovatkin valmiita tekemään kulutusratkaisuja kaupassa kestävämmän tulevaisuuden puolesta. He siis ”äänestävät rahoillaan”, Lodenius sanoo. ”Sekin on rauhantyötä.”

Vaikuttamistyö on siirtynyt nettiin ja sosiaalisen median kampanjat voivat toimia hyvinkin kansainvälisesti. Tämän päivän nuoret ovat kasvaneet globalisoituneessa maailmassa ja teknologian ympäröimänä.

Ihminen kaiken keskiössä

Mutta voisiko edellisiltä sukupolvilta oppia jotakin? Toki, Lodenius sanoo. Historian kulku on ihmisten toimien summa. Virheistä ja onnistumisista on syytä ottaa opikseen. ”Historiallisten hetkien ja tapahtumien takana on ihmisten päätöksiä, joten historiasta voi oppia meistä itsestämme jotain”, hän toteaa.

Samalla menneisyys ei kuitenkaan voi olla ainoa ohjenuora, koska jokaisella ajalla on erityispiirteensä. Konfliktit ovat muuttuneet merkittävästi sitten maailmansotien, Lodenius muistuttaa. Teknologia on tuonut mukanaan uudet haasteet. Kybervaikuttaminen muuttaa turvallisuuspolitiikkaa ja esimerkiksi tekoälyllä voi tulevaisuudessa olla sodankäynnissä yhä suurempi rooli.

Silti, kaiken ytimessä on yhä ihminen. ”Rauhanpäivänä yritän aina muistuttaa, että sodan ja väkivaltaisten konfliktien suhteen ei ole kysymys luonnonoikuista – ei hirmumyrskyistä, sadon syövistä heinäsirkkaparvista tai maanjäristyksistä, vaan ihmisten ratkaisujen seurauksista”, Lodenius sanoo. ”Siksi ihminen voi myös itse tehdä valintoja, jotka rakentavat rauhaa ja kestävää kehitystä”, hän toteaa.

Tämän vuoden rauhanpäivän teema onkin YK:ssa “Shaping Peace Together”, vapaasti käännettynä ”muotoilkaamme rauha yhdessä.”

”Se on ihan hyvä kehotus.”

Artikkeli on osa juttusarjaa, jossa kuullaan erilaisia näkökulmia sodan ja rauhan kysymyksiin.

Miia Huttu aloittanut Muistin graafikkona

Sodan ja rauhan keskus Muistin näyttelysuunnittelutiimi sai vahvistusta graafisen suunnittelun ja näyttelysuunnittelun ammattilaisesta.

Sodan ja rauhan keskus Muistin graafikkona on aloittanut kulttuurihistorioitsija ja julkaisugraafikko, FM Miia Huttu. Hutulla on laaja työkokemus niin graafisen suunnittelun tehtävistä ja kuin myös näyttelysuunnittelusta. Erityisosaamisalueekseen Huttu nimeää kulttuuri- ja museoalan painotuotteet ja julkaisut. Huttu on työskennellyt alan parissa muun maussa Omituinen Design-toiminimensä kautta.

Tehtävää varten haastateltiin kolmea eri tahoa. Huttu valittiin hyvien hakijoiden joukosta työtehtävään vaikuttavan näyttelysuunnittelukokemuksensa ja graafisen suunnittelun taitojensa puolesta.

– Muistin näyttelyiden visuaalinen suunnittelu on iso ja tärkeä osa koko Muistin kokonaisuutta. Näyttelyiden visuaalinen ilme merkitsee erityisen paljon Muistin näyttelyiden onnistumisen kannalta. Huomasimme tarvitsevamme lisää graafista osaamista näyttelysuunnitteluumme ja olemme iloisia saadessamme kokeneen ja asiantuntevan osaajan mukaan tiimiimme, kertoo Muistin näyttelytuottaja Jenni Korhonen.

Sodan ja rauhan keskus Muistin visuaalinen kokonaisuus koostuu arkkitehtuurin, markkinoinnin sekä viestinnän, järjestelmien ja näyttelyiden kautta välitetystä visuaalisesta ilmeestä. Hutun roolina on erityisesti vastata Sodan ja rauhan keskus Muistin näyttelysuunnittelutiimissä ensimmäisten näyttelyiden visuaalisesta suunnittelusta ja sovittaa ne osaksi Muistin visuaalista kokonaisuutta.

”On hienoa päästä mukaan tekemään tällaista projektia, jossa luodaan hyvin toisenlaista näyttelykokemusta kuin mihin yleisö on tottunut.”

Huttu itse kertoo ryhtyvänsä innostuneena tehtävään.

– On hienoa päästä mukaan tekemään tällaista projektia, jossa luodaan hyvin toisenlaista näyttelykokemusta kuin mihin yleisö on tottunut.

Huttu uskoo kokemuksestaan olevan hyötyä Muistin näyttelyiden visuaalisessa suunnittelussa.

– Uskoisin, että kokemukseni erityisesti museonäyttelyiden tekemisestä on tehtävässä hyödyksi. Muistin näyttelyissä käsitellään sotaa aivan uudella, Suomessa ennen näkemättömällä tavalla. Odotan innolla!

Muistille kärkihankeapuraha Etelä-Savon Kulttuurirahastolta

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto myönsi huomattavan apurahan haun kärkihankkeeksi nimetyn Sodan ja rauhan keskus Muistin pelillisen näyttelyosion suunnitteluun ja toteutukseen.

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto on myöntänyt Sodan ja rauhan keskus Muistille 40 000 euron apurahan. Kyseessä on maakunnan kulttuurin edistämiseksi jaetun rahoituksen kärkihankeapuraha tämän kevään haussa. Apurahoitusta jaettiin tällä kertaa yhteensä 723 000 euron edestä kulttuurin edistämiseksi Etelä-Savossa.

Muisti kohdentaa apurahan pelilliseen näyttelyosioon Tarinat-näyttelykokonaisuudessa. Näyttelykokonaisuus tulee yhdistämään museokentän, pelisuunnittelun ja pedagogiikan erilaisia piirteitä yhteen uudenlaisella tavalla. Näyttelyosion tarkoituksena on ennen kaikkea luoda kokijalle historiallista empatiaa herättävä vahva pelillinen elämys.

”Muistin kannalta on todella hienoa, että Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto halusi lähteä tukemaan uudenlaisen näyttelykohteen luomista.”

– Pelilliset tarinat tulee olemaan yksi Muistin innovatiivisimmista näyttelykohteista. Pelilliset ominaisuudet mahdollistavat leikittelyn vaihtoehtoisella historian kerronnalla, jossa yhdistyvät henkilöiden omat kokemukset käyttäjän omiin valintoihin. Näyttelykohteessa fakta tulee siis sekoittumaan fiktioon. Lähestymistapa mahdollistaa valintojen vaikutuksen näkemisen ja historiallisen empatian kokemisen, kertoo Muistin toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen pelilliseen näyttelyosioon liittyen.

Leskinen täsmentää apurahan olevan hankkeen toteutumisen kannalta merkittävä.

– Muistin kannalta on todella hienoa, että Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto halusi lähteä tukemaan uudenlaisen näyttelykohteen luomista. Lopputulos tulee olemaan vaikuttava.

Hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen tulevat osallistumaan Muistin oman henkilökunnan lisäksi pelisuunnittelun ja kuvallisen viestinnän ammattilaiset.

– Suomalaiset viettävät yhä enemmän aikaa museoissa ja tiedekeskuksissa. Samalla yleisö vertaa museokentän tarjontaa viihdetarjontaan ja miettii, käytetäänkö vapaa-ajan arvokkaita hetkiä esimerkiksi elokuvissa vai museossa. Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston tuki antaa Muistille mahdollisuuden luoda näyttelykohde, jollaista ei olla ennen nähty. Toivomme, että tuleva yleisömme löytää pelillisistä tarinoista uusia näkökulmia menneisyyteen ja sitä kautta herkkyyttä sekä voimaa nykyhetkeen, täsmentää Muistin pedagogi Jere Linnanen hankkeeseen liittyen.

Värväys: Projektiasiantuntija Memoriaali-hankkeeseen

Sodan ja rauhan keskus Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa. Muisti on tiedekeskus, joka avataan Mikkelissä keväällä 2021. Haluatko olla mukana perustamassa uutta tiedekeskusta ja luomassa sen palveluja?

Värväämme joukkoomme ”nörttiä humanistia” tai ”humanistia nörttiä” kehittämään verkkopalveluamme, josta kasvaa tulevaisuudessa sähköisten sodan ajan aineistojen tietokanta.

Tehtäväsi on työskennellä Memoriaali-hankkeessa, joka on Sodan ja rauhan keskus Muistin, Elinkeinoelämän keskusarkisto Elkan, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sekä Mikkelin kehittämisyhtiö Miksein yhteishanke. Hankkeessa kehitetään digitaalisen aineiston vastaanottoa, käytettävyyttä ja verkkopalvelua testaamalla jo olemassa olevia työkaluja sekä toteuttamalla kahta sähköisen vastaanottamisen mallia.

Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen 1.6.2020 – 31.11.2021

Projektiasiantuntijaa, jonka työtehtäviin kuuluu Muistin edustajana kehittää Memoriaali -verkkopalvelua, testata digitaalisen aineiston vastaanottoon ja käytettävyyden edistämiseen suunniteltuja työkaluja joukkoistamisen ja muiden verkkopalvelujen rajapintojen näkökulmasta sekä osallistua projektiryhmän työskentelyyn.

Parhaat edellytykset tehtävän hoitamiselle antaa soveltuva korkeakoulututkinto esimerkiksi tietotekniikan tai tiedonhallinnon alalta sekä työkokemus kokoelmienhallintaan liittyvissä työtehtävissä arkistoissa, kirjastoissa tai museoissa. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää oma-aloitteisuuden ja itsenäisen työskentelyn lisäksi hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja ja kykyä ajatella asioita loppukäyttäjän näkökulmasta.

Työaika: liukuva työaika 36,25 h/viikko.
Työehdot ja palkkaus: Palta/museoiden työehtosopimus + tehtävän vaativuuden mukainen lisä
Tehtävän täytössä noudatamme koeaikaa.

Jätä hakemus 24.5. klo 24 mennessä. Täytä hakemukseen vain olennaisimmat työkokemukset ja koulutukset. Liitä hakemukseen ansioluettelosi, josta selviää muu työkokemuksesi ja koulutuksesi.

Lisätietoja
Pia Puntanen, asiamies
Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiö sr
[email protected]
0400 651 620

HAE TEHTÄVÄÄN

Talvisodan päättänyt rauha 13.3.1940

Helsinki

Taistelut lakkasivat Suomen rintamilla 13.3.1940 klo 11. Viipurin seuduilla tuolloin sotinut Matti Lepola muisteli:

Kolmantenatoista maaliskuuta tuli seitsemännen komppanian lähetti majamme ovelle ja luki kädessään olevasta paperista, että rauha alkaa 13.03. klo 11, ja luettuaan poistui saman tien. Jäimme ihmettelemään ja totesimme, että se kolmastoista päivä on tänään ja kello on nyt 10, rauhaan on enää tunti aikaa. Äkkiä henki olikin kovin kallis ja koska kranaatteja tuli edelleen, suojauduimme saatavilla oleviin monttuihin mahdollisimman mataliksi. Klo 11 tuli outo hiljaisuus. Sota oli loppunut! Rauhanehdoista emme tienneet mitään. Mutta tärkeintä oli, että olimme vielä hengissä!”  

Suomen hallituksen asettama rauhanvaltuuskunta oli aamuyöllä allekirjoittanut Moskovan rauhansopimuksen joka päätti 105-päiväisen talvisodan. Sopimuksen allekirjoittamista edelsi monivaiheinen prosessi: Suomen hallitus oli 5.3. taipunut kiivaan keskustelun jälkeen hyväksymään Neuvostoliiton ennakkoehdot ja jättänyt lähettämättä avunpyynnön länsivalloille. Ulkoministeri Väinö Tanner katsoi, että ulkovaltojen sotilaallinen apu ei tulisi ajoissa eikä riittävän suurimittaisena. Lopulta kaikki paitsi opetusministeri Uuno Hannula ja puolustusministeri Juho Niukkanen asettuvat Tannerin kannalle.  

Risto Rytin johtama valtuuskunta kävi Moskovassa neuvotteluja 8.3. alkaen. Rauhanehdot olivat järkytys kaikille valtuuskunnan jäsenille, sillä niihin sisältyi runsaasti myös vielä suomalaisten hallussa olevia alueita. Kun suomalaiset tähän vedoten pyysivät lievennyksiä, kysyi Molotov: ”Haluatteko että joukkomme ottavat ne sitten haltuunsa?” Suomen hallitus keskusteli kiivaasti annetuista ehdoista, ja lopulta presidentti Kallio antoi 12.3. valtakirjan sopimuksen allekirjoittamiselle todeten: ”Kuivukoon käteni, joka on pakotettu tällaisen paperin allekirjoittamaan.”  

Rauhanehdoissa Karjalankannas, Laatokan Karjala, Sallan-Kuusamon alueita, osa Petsamon Kalastajasaarennosta ja Suomenlahden saaria oli luovutettava Neuvostoliitolle. Lisäksi Hankoniemi piti vuokrata 30 vuodeksi Neuvostoliiton laivastotukikohdaksi. Toisaalta rauhaa voitiin pitää suomalaisten näkökulmasta myös voittona, olihan Neuvostoliiton alkuperäisenä tavoitteena ollut Suomen miehittäminen. Suomen sitkeä vastarinta ja länsivaltojen intervention uhka oli pakottanut Stalinin luopumaan tavoitteistaan.     

Rauha tehtiin viime hetkillä, sillä armeija oli väsynyt, parhaiten varustetut puolustuslinjat oli menetetty ja tykistön ammukset olivat lopussa. Päämajan hallitukselle 9.3. antamassa raportissa todetaan ”etteivät enemmät sotatoimet voi johtaa muuhun kuin tilanteen jatkuvaan huononemiseen ja uusiin alueluovutuksiin”. Silti rintamasotilaitten oli vaikea hyväksyä rauhaa, kuteen erään joukkueenjohtajan puuskahduksesta käy ilmi: ”Rauha! Karjala menetetty. Hankoniemi menetetty. Voi ristuksen perkele! Voi jumalauta!” 

Sodan vuoksi 420 000 ihmistä, useampi kuin joka kymmenes suomalainen, menetti kotinsa ja kotiseutunsa. Lisäksi 10 000 kotia oli tuhoutunut pommituksissa eri puolilla maata. ”En muista, miltä tuntui painaa tuvan ovi kiinni sieltä lähtiessä. Vanhemmille se oli hyvin raskasta. Päivällä radiosta sanottiin rauhan ehdot. Se oli kova sana: Karjala menetetty. Kotia ei ole enää missään, mieron tie, edessä tulevaisuus”, kertoi jaakkimalainen Tenho Tiilikka. 

Kansalaiset kuulivat rauhasta ulkoministeri Tannerin radiopuheessa. Mielialat olivat kahtalaiset: toisaalta surtiin sodan uhreja, menetettyjä koteja ja sodan mielettömyyttä, toisaalta iloittiin, kun pommitukset ja suruviestit rintamalta vihdoin loppuivat. Suomalaisilla oli edessään tuntematon tulevaisuus, jossa ja ryhdyttiin rakentamaan uutta elämää yhä käynnissä olleen maailmansodan varjossa.  

VTT Olli Kleemola, FL Leena Hangasmaa 

Voit katsoa artikkelin videomuodossa täältä: https://youtu.be/vsqM7W-rsHU

Yhdysopettaja toimii linkkinä koulujen ja tiedekeskuksen välillä

Muistin tiimi sai uuden jäsenen vuodenvaihteessa, kun joukkoon liittyi yhdysopettaja Janne Elo Mikkelistä.

Janne Elo on toiminut historian, yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon opettajana 10 vuoden ajan. Alun perin hän on kotoisin Imatralta.

– Opiskelin Joensuussa aineenopettajaksi kymmenisen vuotta sitten, sen jälkeen olen viettänyt jo yhdeksän vuotta Mikkelissä. Työskentelen tällä hetkellä Urheilupuiston koulussa.

Yhdysopettajana Elon tehtävä on toimia ”linkkinä” koulujen ja Sodan ja rauhan keskus Muistin välillä.

– Tehtäväni vaihtelevat materiaalien testaamisesta käytäntöjen luomiseen. Odotan innolla työskentelyä Muistin porukassa. Työporukka vaikuttaa kivalta ja on mukava pohtia välillä aikuistenkin kanssa historiaan liittyviä asioita, lasten ja nuorten kanssa pääasiassa työskentelevä Elo sanoo.

“Opettajana, isänä ja veronmaksajana voin todeta Muistin kaltaisen tiedekeskuksen tuovan paljon hyvää Mikkeliin.”

Elo innostui hakemaan tehtävään, sillä museot ja tiedekeskukset kiinnostavat häntä sekä työn puolesta että vapaa-ajalla.

–  Opettajana vierailen paljon kouluryhmien kanssa museoissa ja Mikkelin kaupunki kannustaakin tällaiseen ”jalkautumiseen”. Myös vapaa-ajalla museoissa tulee käytyä niin paljon, että lapseni pitävät sitä normaalimpana kuin vaikkapa hampurilaisravintolassa vierailua, Elo nauraa.

Kuten monen suomalaisen, myös Elon elämää sota on koskettanut.

–  Kotikaupunkini Imatra kärsi sodista. Siitähän kaavailtiin ihan suurkaupunkia, ja Alvar Aalto piirsi kaupunkiin kolme keskustaa, mutta sota kuitenkin muutti suunnitelmat. Isovanhempani ovat kotoisin rajan takaa Karjalasta, joten sota on vaikuttanut sukuni vaiheisiin merkittävästi. Osa nykyisistä oppilaistanikin on sota-alueelta.

Muisti on Janne Elon mielestä tärkeä moneltakin kantilta katsottuna.

– Opettajana, isänä ja veronmaksajana voin todeta Muistin kaltaisen tiedekeskuksen tuovan paljon hyvää Mikkeliin. Muistissa läsnä ovat mennyt, nykyhetki ja tuleva ja se auttaa ymmärtämään mitä rauha merkitsee ja miten se säilytetään.

Kaikuja vie muistoihin

Sodan ja rauhan keskus Muistin tuottama dokumenttielokuva ”Kaikuja” julkaistiin 4.12.2019. Dokumentissa kuullaan lottana toimineen Marjatta Otvan muistoja Itä-Karjalasta ja sodasta.

Dokumentin on ohjannut sekä käsikirjoittanut dokumentaristi Noora Kytöharju ja haastattelijana toimi Pia Puntanen.

– Sodan ja rauhan keskus Muisti haluaa kertoa sodan kokemuksista, ihmisten äänellä. Tilaisuus tämän yhden tarinan kertomiseen tarjoutui kevätkesällä: meillä oli Marjatan tarina ja Noora Kytöharju, joka oli valmis tarttumaan toimeen. Syntyi Kaikuja, Muistin ensimmäinen dokumenttituotanto, avaa Muistin sisältöjohtaja Puntanen dokumentin taustaa.

Dokumentin julkistustilaisuus järjestettiin Marjatta Otvan kotona Mikkelin Vanhainkotiyhdistyksen ylläpitämässä Pietarinpirtissä 4.12.2019.

Dokumentti katsottavissa täältä.

“Sodan ja rauhan keskus Muisti haluaa kertoa sodan kokemuksista, ihmisten äänellä. “

Kaikuja

Kesto 16:45

”Sota jättää jäljen. Kaikki me rakennumme tarinoidemme kerroksista.”

Neljä kohtausta matkalta Itä-Karjalaan. Muistot heijastuvat utuisina kuvina 78 vuotta myöhemmin mikkeliläisen palvelutalon huoneessa. On kevät, tulee kesä. Aika kulkee eteenpäin. Mekin kuljemme, kohtaamme ihmisiä ja usein unohdamme, että meillä kaikilla on tarina. Olemme kerroksia, inhimillisiä, elämän poimujen muovaamia.

Dokumentti on matka muistoihin ja vuoteen 1941. Se on henkilötarina ja matkakertomus. Siinä käsitellään 18-vuotiaan lotan, Marjatta Otvan, matkaa kohti Itä-Karjalaa ja tapahtumia matkan varrella. Sota vyöryy ympärillä. Päähuomion saavat hetket, välähdyksenomaiset muistot. Dokumentin tarina perustuu Marjatta Otvan keväällä 2019 tehtyyn haastatteluun.

Jokaisella ihmisellä on tarina. On yksi sota, monta tarinaa, kokemusta ja näkökulmaa. Tämä on yksi niistä tarinoista.

Hallintoneuvoston puheenjohtaja Paavo Lipponen: Sodan kokemus tulee muistaa

Sodan ja rauhan keskus Muistin hallintoneuvoston puheenjohtaja Paavo Lipponen näkee, että Suomessa on tarve sodan kokemusta monipuolisesti käsittelevälle keskukselle.

Entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies Lipponen on kokenut sodan myös omassa elämässään.

– Sota on aina suuri tragedia, olen itsekin kokenut sen lapsena. Muistan, kun menimme Lapissa Ruotsin puolelle evakkoon, ylitimme joen ja katsoimme, kun Pello paloi. Isäni oli mukana kaikissa kolmessa sodassa ja äitini sai toimistaan talvisodan kotirintamalla mitalin. Näen heidät ja heidän sukupolvensa sankareina, jotka pelastivat Suomen itsenäisyyden. Tuota sukupolvea ja heidän tekojaan pitää muistaa.

– Sekin oli melkoinen kokemus, kun rauha tuli ja pääsimme takaisin Suomeen. Suomen tahto nousta sodasta oli todella vaikuttava. Lappi rakennettiin saman rakennuskannan mittaluokkaan kuin ennen sotaa, parissa, kolmessa vuodessa. Rauha antoi mahdollisuuden Suomen nousuun, sillä rauha on kaiken kehityksen edellytys, ja se mahdollistaa ihmisoikeuksien toteutumisen ja demokratian, Lipponen sanoo.

Muistin tukisäätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja Paavo Lipponen vastaanottaa lahjoittajan kiitoskirjansa varapuheenjohtaja Lenita Toivakalta (oik.) sekä asiamies Pia Puntaselta (vas.).

Lipponen näkee Sodan ja rauhan keskus Muistin tärkeäksi erityisesti muistamisen ja kokemuksen välittämisen näkökulmasta.

– Muisti on tärkeä, koska tarvitsemme nykyaikaisen keskuksen, jossa on esillä viime sotien aika. Muistista tulee kansainvälisen tason kohde, jossa hyödynnetään nykyaikaisinta teknologiaa ja joka esittää sodan ja sen kokemuksen, ei pelkästään sodan historiaa, uudella tavalla. Muistin näyttelyissä tuodaan esille sodan kokemuksen eri puolet: miten sota on koettu rintamalla, myöskin vastapuolella, miltä se on tuntunut kotirintamalla ja mitä se merkitsi esimerkiksi perheille ja ihmisten kohtaloille, tästä on kysymys.

Muistin suunnittelussa ja valmistelussa hallintoneuvoston puheenjohtaja on ollut mukana alusta saakka.

– Muistin perustaminen on edennyt erittäin hyvin. Kyseessähän on pitkäaikainen hanke, sillä idea keskuksesta on syntynyt jo kauan sitten ja sitä on matkan varrella kehitelty monella tapaa, aiemmissa suunnitteluvaiheissa mukana oli myös venäläistutkijoita. Olemme kiitollisia siitä, että Mikkelin kaupunki on lähtenyt tukemaan hanketta vahvasti ja mukaan on saatu erilaisia säätiöitä ja muita aiheesta kiinnostuneita toimijoita. Hanketta on valmisteltu erittäin ammattitaitoisesti eri vaiheissa ja uskon, että Mikkeliin avautuu aivan aikataulussaan tasokas, tieteellisesti korkeatasoinen kohde. Samoissa tiloissa sijaitsevat Muisti ja Päämajamuseo nostavat Mikkelin aivan omaan luokkaansa Suomen sotien muistamisessa ja käsittelyssä, Suomen Päämajakaupunkina.

80 vuotta talvisodasta

Miten vuoden 1939 tapahtumat etenivät? Miten Suomi ajautui talvisotaan? Seuraamme Muistin Facebookissa sekä verkkosivulla vuoden 1939 tapahtumia samoina päivämäärinä kuin ne aikanaan tapahtuivat.


Marraskuu 1939

30.11.1939

Neuvostojoukot ylittivät Suomen rajan useista kohdin vailla sodanjulistusta. Vaikka Suomen hallitus ja kansa olivat viimeiseen saakka optimistisesti uskoneet, että neuvotteluratkaisu olisi mahdollinen, pahin oli nyt tapahtunut: maa oli sodassa.

Suomen II armeijakunnan komentaja Harald Öhqvist merkitsi päiväkirjaansa: ”Klo 7.30 soitti Takkula ja ilmoitti venäläisten klo 7 tienoissa avanneen tykkitulen pitkin koko rajaa.” Suomi julistettiin sotatilaan ja Mannerheimista tuli Suomen armeijan ylipäällikkö.

Neuvostoilmavoimat pommittivat heti sodan alettua useita suomalaisia kaupunkeja, mm. Viipuria ja Helsinkiä. Koska siviiliväestöön kohdistuvat ilmapommitukset olivat tuolloin uusi ilmiö, ihmisiä oli virheellisesti ohjeistettu jopa hakeutumaan avoimille paikoille, jotta lentäjät näkisivät nämä eivätkä vahingossa pommittaisi. esimerkiksi osa Cajanderin hallituksen ministereistä haki pommituksen aikana suojaa Ritarihuoneen puiston lehdettömien puiden alta.

Ihmiset eivät myöskään ottaneet hälytyksiä tosissaan: Helsingin Erottajalla siviilit jopa vilkuttivat pommikoneille. Tämä selittää osaltaan ensimmäisen sotapäivän uhrimäärän. Neuvostoliitto pyrki pommituksien avulla murtamaan Suomen henkisen selkärangan, mutta yritys kääntyi itseään vastaan.  Maan Turva raportoi: ”Pommitukset ovat synnyttäneet kaikkialla maassa ja kaikissa kansankerroksissa järkkymättömän tahdon vastustaa maahan tunkeutuvaa vihollista viimeiseen asti”.

Kuva: Helsingin pommituksissa loukkaantunut siviili. (SA-kuva.)


26.-29.11.1939

Saadakseen syyn hyökkäykseen marraskuussa 1939, Neuvostoliitto järjesti Mainilan laukauksina tunnetun provokaation. Neuvostotykistö tulitti noin 800 metrin päässä rajasta Neuvostoliiton puolella sijaitsevaa Mainilan kylää. Neuvostojohto syytti 26.11. lähettämässään nootissa tapauksesta Suomea ja järjesti tapauksen ympärille laajamittaisen propagandakampanjan.

Suomi jätti seuraavana päivänä vastausnoottinsa, jossa todettiin, että laukauksia ei ole voitu ampua Suomen puolelta. Myöhempi tutkimus osoitti, että myös Neuvostoliiton väitteet laukauksien aiheuttamista kuolonuhreista olivat tekaistuja.

28. marraskuuta Neuvostoliitto jätti Suomelle nootin, jossa ilmoitti yksipuolisesti irtisanovansa Suomen ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen.

29. marraskuuta Neuvostoliitto ilmoitti katkaisevansa diplomaattisuhteet Suomeen. Neuvostoliiton lähetystön henkilökunta poistui Suomesta joulukuun alussa saksalaisella hl. Donaulla, joka vei matkustajat Tallinnaan.

Kuvat:

1. Suomalaisupseeri selostaa tilannetta Suomeen saapuneille ulkomaisille lehtimiehille. (SA-kuva.)
2. Hyökkäämättömyyssopimuksen allekirjoitustilaisuus 1932. (Wikimedia)


13.11.1939

Suomen neuvottelijat palasivat 13.11.1939 Moskovasta neuvotteluyhteyden katkettua. Suomessa katkosta pidettiin yleisesti väliaikaisena. Samana päivänä Moskovassa alettiin kuitenkin koota Suomelle ”kansanvaltaista hallitusta”, myöhempää Kuusisen hallitusta, jonka johtoon kutsuttiin Arvo ”Poika” Tuominen. Tuominen kieltäytyi tehtävästä.

Kuva: Arvo Tuominen 1950-luvulla. (Wikipedia.)

9.11.1939

Stalin, Molov, Paasikivi ja Tanner tapasivat Moskovassa viimeisen kerran ennen neuvotteluyhteyden katkeamista. Yhteisymmärrykseen ei päästy tälläkään kertaa, ei edes Kannaksen rajalinjasta. Osapuolten näkemykset jäivät liian kauaksi toisistaan, ja toisaalta Suomessa yleinen mielipide ei olisi sallinut Neuvostoliiton vaatimuksiin.

Kuva: Stalin ja Molotov. (Wikimedia.)

31.10.1939

Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov piti korkeimman neuvoston kokouksessa puheen, jossa hän julkisti Neuvostoliiton keskeisimmät vaatimukset Suomelle. Samanaikaisesti Paasikivi ja Tanner olivat menossa Moskovaan kolmatta neuvottelukierrosta varten.

Kuva: Paasikivi ja Tanner lähdössä Moskovaan. (SA-kuva.)

23.10.1939

Paasikivi ja Tanner kävivät neuvotteluja alueluovutuksista venäläisten kanssa 23.10.1939. Yhteisymmärrykseen ei päästy. Samalla viikolla hallitus ja eduskuntaryhmät neuvottelivat toistuvasti Suomen linjasta Moskovan neuvotteluja silmällä pitäen. Hangon tukikohtaa suomalaiset eivät katsoneet voivansa luovuttaa, mutta Kannaksella oltiin nyt valmiita joihinkin myönnytyksiin.

Kuva: Kansanedustajille esitellään Karjalankannaksella tehtyjä linnoitustöitä ennen talvisotaa. (SA-kuva)

17.10.1939

C. G. E. Mannerheim nimitetettiin tasavallan presidentin asetuksella puolustusvoimien komentajaksi 17.10.1939.

Seuraavana päivänä 18.10. Suomessa julkaistiin USA:n presidentti Rooseveltin vetoomus Neuvostoliitolle:

”Yhdysvaltain presidentti lähettää tervehdyksensä presidentti Kalininille seuraavan henkilökohtaisen viestin kera:

Vaikka Yhdysvallat eivät sekaannu vallitseviin vastakkainasetteluihin Euroopassa, presidentti toivoo voivansa kiinnittää huomiota siihen pitkään ja syvään ystävyyteen, joka vallitsee Yhdysvaltojen ja Suomen välillä. Hän tuntee voivansa saattaa tämän presidentti Kalininin tietoon, kun muistamme ne yhteiset ponnistelumme, jotka johtivat vuosia sitten ystävällisten suhteiden palautumiseen Neuvosto-Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä.

Amerikassa on paljon suomalaista syntyperää olevia kansalaisia ja kansakunnalla kokonaisuudessaan on aivan erityinen ystävyys Suomea kohtaan. Tämän vuoksi presidentti toivoo, että Neuvosto-Venäjän hallitus ei tule tekemään mitään sellaisia vaatimuksia, jotka ovat vastakkaisia tuon tasavallan itsenäisyydelle, koskemattomuudelle ja elintärkeille eduille.”

Kuva: Sotamarsalkka Mannerheim talvisodan alla siviilipuvussa. (SA-kuva)


15.10.1939

Sanomalehdistössä julkistettiin 15.10.1939 Lotta Svärd -järjestön vetoomus kansalaisille, jotta nämä toimittaisivat lämpimiä vaatteita reserviläisiä varten keräyspaikkoihin.

Kuva: Armeijan varusteita valmistetaan talvisodan aikana naisvoimin. (SA-kuva)