Ratkaiseva syyskuu 1944 – jatkosodasta Lapin sotaan
Elokuun lopulla 1944 Suomi päätti pyrkiä rauhaan Neuvostoliiton kanssa. Saksan tappio sodassa näytti väistämättömältä, eikä Neuvostoliitto enää vaatinut Suomelta ehdotonta […]
Elokuun lopulla 1944 Suomi päätti pyrkiä rauhaan Neuvostoliiton kanssa. Saksan tappio sodassa näytti väistämättömältä, eikä Neuvostoliitto enää vaatinut Suomelta ehdotonta […]
Keväällä 1944 Stalin halusi Suomen irti sodasta, ja sitä varten suomalaisille päätettiin antaa isku, joka tuntuisi. Karjalankannaksen suurhyökkäyksen suunnitelma oli
Vuoden 1944 alussa Suomi oli vaikeassa tilanteessa. Jatkosota oli ollut käynnissä kaksi ja puoli vuotta ja sodankäynti oli juuttunut asemiinsa.
Sota-aikana joulua vietettiin pulan keskellä. Vaikka ajat olivat niukat, juhla haluttiin kuitenkin erottaa arjesta. Elintarvikkeiden säännöstely alkoi Suomessa talvisodan alla,
Viimeistään marraskuussa aletaan yleensä pohtia perheenjäsenille ja ystäville annettavia joululahjoja. Nykyisessä yltäkylläisyydessäon helppo unohtaa, että niin ensimmäisen kuin toisenkin maailmansodan