Avainsana: seminaari
Päämajasymposium pureutuu turvallisuuteen jo 15. kertaa päämajakaupunki Mikkelissä
Yhteiskunnallisen keskustelun tapahtuma Päämajasymposium järjestetään Mikkelissä jo 15. kertaa, perjantaina 9.8. klo 13.00-16.30.
Tapahtuma kokoaa jälleen nimekkään asiantuntijakaartin keskustelemaan turvallisuudesta eri näkökulmista. Tänä vuonna pääteemoina ovat Suomen rooli Natossa ja EU:ssa sekä kansalaisyhteiskunnan valmius, varautuminen ja kriisinsietokyky. Näistä teemoista on luvassa paneelikeskustelut ja tapahtuman avaava Mannerheim-luento.
Päämajasymposium on vakiinnuttanut paikkansa kansalaisille avoimena yhteiskunnallisen keskustelun tapahtumana päämajakaupunki Mikkelissä, Naton itärajalla. Paikan päälle konsertti- ja kongressitalo Mikaeliin mahtuu noin 800 vierasta. Paneelikeskustelut ovat seurattavissa myös Yle Areenassa striimin välityksellä. Tapahtuma on luonteeltaan ainutkertainen Itä-Suomessa.
– Suomen itsenäisyyden ajan sotien päämajakaupunkina Mikkeli on luonteva paikka Päämajasymposiumille ja turvallisuuskeskustelun keskipisteeksi, sanoo Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen.
– On tärkeää, että kaikki kansalaiset pääsevät seuraamaan yhteiskunnallisesti ajankohtaista keskustelua ja syventymään Suomen turvallisuuteen eri näkökulmista. Se on Symposiumin avaintehtäviä.
Keskusteluissa Suomen rooli muuttuvassa maailmassa sekä kansalaisen varautuminen ja valmius kriisissä
Symposiumin ensimmäisessä paneelikeskustelussa pohditaan Suomen uutta roolia EU:ssa ja Natossa osana liittokuntaa ja kansainvälistä yhteistyötä.
Toisessa paneelikeskustelussa käsitellään yhteiskunnan ja kansalaisen varautumista kriisiin, valmiutta ja kriisinsietokykyä.
Asiantuntijoina ja keskustelijoina ensimmäisessä paneelissa ovat puolustusministeri Antti Häkkänen, Viron Kansainvälisen puolustustutkimuskeskuksen varajohtaja Kristi Raik, Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen ja kemiallisen aseenkieltosopimuksen valvontalaitoksen VERIFINin johtajana toiminut Paula Vanninen.
Toisessa paneelissa keskustelevat Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen, Yleisradion ulkomaantoimittaja Justas Stasevskij sekä Neova Oy:n varatoimitusjohtaja Markus Tykkyläinen.
Mannerheim-luennon pitää Viron puolustustutkimuskeskuksen apulaisjohtaja Kristi Raik.
Symposiumin juontaa Jussi-Pekka Rantanen ja päätössanat lausuu Yle Keski-Suomen ja Etelä-Savon päällikkö Minna Salomäenpää.
Symposiumin järjestävät Etelä-Savon maakuntaliitto ja Mikkelin kaupunki yhteistyössä Länsi-Savon, Yleisradion, Mikkelin Musiikkijuhlien, Sodan ja rauhan keskus Muistin ja Maavoimien esikunnan kanssa.
Tilaisuus järjestetään konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa ja se on kaikille avoin ja maksuton.
Lisätietoa tapahtumasta ja ohjelma maakuntaliiton verkkosivuilla.
Ilmoittaudu seminaariin: Sodan kokemus – sota ja ihminen 23.3.2024
Suomen Sotilassosiologinen seura täyttää 30 vuotta ja järjestää juhlaseminaarin Muistissa ja Helsingin yliopistolla la 23.3.2024 klo 12.00-16.00. Ohjelma tuotetaan näissä paikoissa vuorovedoin ja se striimataan siten, että koko ohjelman näkee molemmilla paikkakunnilla. Striimiä voi seurata myös Lottamuseolla Tuusulassa sekä verkossa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lisätietoja ja ilmoittautuminen osoitteessa: www.sotilassosiologia.fi
OHJELMA & PUHUJAT
11.00 Lounas, kahvila-ravintola Rauha, omakustanteinen
12.00 Avauspuheenvuoro, Seuran puheenjohtaja eversti Mikael Salo
12.10 Kansalaisarmeija sodassa: keitä toisen maailmansodan suomalaiset sotilaat olivat ja mitä me emme heistä tiedä? Dosentti Ville Kivimäki, Suomalaisen Kirjallisuuden seuran tutkimusjohtaja
Kommentti: Apulaisprofessori Kirsi Peltonen, traumatutkija, INVEST tutkimuskeskus, Turun yliopisto
13.00 Naiset sodissa – Pikkulotan kokemuksia Suomesta ja maailman konflikteista, Ministeri Elisabeth Rehn Haastattelijana dosentti Teija Sederholm, Maanpuolustuskorkeakoulu
Kommentti: Toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen, Sodan ja rauhan keskus Muisti
13.45 Kahvitauko
14:15 Sodan ja kriisin vaikutukset kriisinhallintaveteraaniin ja hänen läheisiinsä, Teologian tohtori Timo Ryhänen, vertaistukikoordinaattori, Suomen Rauhanturvaajaliitto ry
Kommentti: Dosentti Petteri Simola, Puolustusvoimien tutkimuslaitos
15.00 Totaalisen sodan luonne, Apulaisprofessori Katri Pynnöniemi, Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimuksen Mannerheim-professuuri, Helsingin yliopisto ja Maanpuolustuskorkeakoulu
Kommentti: Yliopistonlehtori, dosentti Kati Parppei, Itä-Suomen yliopisto
15.45 Yhteenveto, PsT, dos. Petteri Simola, Puolustusvoimien tutkimuslaitos
15.55 Päätössanat, Seuran puheenjohtaja eversti Mikael Salo
HELSINGISSÄ: SUOMEN LAKI -SALI, PORTHANIA
MIKKELISSÄ: SODAN JA RAUHAN KESKUS MUISTI, Auditorio
TUUSULASSA: LOTTAMUSEO (verkkolähetys)
ETÄNÄ: Striimilinkki toimitetaan ilmoittautuneille.
Muistin kesä tarjoaa tapahtumia lapsille ja aikuisille
Muistissa tapahtuu myös kesällä. Tarjolla on niin tiedettä, taidetta kuin koko perheen puuhaa.
Puolustusvoimain lippujuhlan päivää juhlistetaan 3.-4.6. mm. lisätyn todellisuuden ja dokumenttielokuvaesityksen keinoin. Katso koko ohjelma täältä.
Tiistaina 27.6. Muistin valtaavat lapset, kun lastenkulttuuritapahtuma Hulivilikarnevaalin työpaja ”Rakenna legoista rauha” järjestetään auditoriossamme. Työpajassa on tarjolla Pii Poo:n laaja valikoima erilaisia legoja ja vain mielikuvitus on rakentamisen rajana. Halutessasi voit osallistua rakennuksellasi kilpailuun, jonka teemana on rauha. Parhaat palkitaan! Työpaja on Muistin auditoriossa klo 11.00−16.00 ja siihen on vapaa pääsy. Ikäsuositus yli 3-v.
Tiistaina 18.7. klo 17.00−18.00 Muistin auditoriossa tarjolla on tunnelmallista musiikkia. Mikkelin Musiikkijuhlien On the Move -konsertissa Lauri Ronimus, laulu ja trumpetti sekä Juho Valjakka, piano soittavat kultaisia suomalaisia sävelmiä. Koskettavat kappaleet menneiltä vuosikymmeniltä heräävät eloon muusikoiden taitavina omina tulkintoina. Konserttiin on vapaa pääsy!
Perjantaina 4.8. järjestettävässä Päämajasymposiumissa keskustellaan turvallisuudesta ja henkisestä kriisinkestävyydestä. Tapahtuma kokoaa Mikkelin konsertti- ja kongressitalo Mikaeliin maan johtavia asiantuntijoita ja poliitikkoja keskustelemaan ajankohtaisista yhteiskunnallisista teemoista. Symposiumin järjestävät Etelä-Savon maakuntaliitto ja Mikkelin kaupunki yhteistyössä Länsi-Savon, Yleisradion, Mikkelin Musiikkijuhlien, Sodan ja rauhan keskus Muistin ja Maavoimien esikunnan kanssa. Lisätietoa tapahtumasta ja ohjelma täällä.
Perjantaina 18.8. Muistin auditoriossa järjestetään seminaari Uskonto sodan aseena ja rauhan välineenä − uskonnon ja kirkkojen merkitys kriisioloissa. Seminaarissa pohditaan mm. uskonnon roolia sekä papiston käyttämää sotaretoriikkaa Suomen 1900-luvun sodissa. Seminaarissa puhuvat väitöskirjatutkija Reetta Kallanne Itä-Suomen yliopistosta, dosentti Andre Swanström Åbo Akademista ja professori Ilkka Huhta Itä-Suomen yliopistosta. Paneelikeskusteluun osallistuvat puhujien lisäksi Suomen Lähetysseuran Rauhan ja sovinnon toimialan päällikkö Kristiina Rintakoski ja uusi kenttäpiispa Pekka Asikainen. Seminaarin puheenjohtajana toimii toimittaja Reetta Meriläinen. Seminaarin järjestävät Muistin kanssa yhteistyössä Suomen kirkkohistoriallinen seura, Paavali Juusten -säätiö ja Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunta. Seminaariin on vapaa pääsy. Lue ohjelma ja ilmoittaudu täällä.
Syksyllä järjestetään Mikkelin V Sotakirjallisuustapahtuma teemalla Diktatuurin jäljet – kirjoittajat, kokijat ja valta. Lauantaina 30.9.2023 Muistin auditoriossa pohditaan viimeaikaisen tutkimus- ja kaunokirjallisuuden kautta ihmisten kokemuksia sekä kirjailijoiden ja kirjallisuuden asemaa autoritaarisessa ja totalitaarisessa yhteiskunnassa. Puhujina ovat folkloristi FT Ulla Savolainen, kirjallisuudentutkija FT Riitta Jytilä, inkerinsuomalainen toimittaja Santeri Pakkanen sekä kirjailija Ville Ropponen. Ohjelma ja aikataulu tarkentuvat myöhemmin, seuraa ilmoittelua Muistin sosiaalisessa mediassa! Seminaarin lipun hinta on 20 euroa.
Tulossa elokuussa: Uskonto sodan aseena ja rauhan välineenä -seminaari
Millainen rooli uskonnolla on ollut Suomen 1900-luvun sodissa? Millaista sotaretoriikkaa papit ovat käyttäneet? Miten kirkon piirissä voidaan edistää oikeudenmukaista rauhaa? Muun muassa näitä mielenkiintoisia kysymyksiä pohditaan perjantaina 18.8.2023 Sodan ja rauhan keskus Muistin auditoriossa järjestettävässä seminaarissa Uskonto sodan aseena ja rauhan välineenä – uskonnon ja kirkkojen merkitys kriisioloissa.
Seminaarissa puhuvat väitöskirjatutkija Reetta Kallanne Itä-Suomen yliopistosta, dosentti Andre Swanström Åbo Akademista ja professori Ilkka Huhta Itä-Suomen yliopistosta. Paneelikeskusteluun osallistuvat puhujien lisäksi Suomen Lähetysseuran Rauhan ja sovinnon toimialan päällikkö Kristiina Rintakoski ja uusi kenttäpiispa Pekka Asikainen. Seminaarin puheenjohtajana toimii toimittaja Reetta Meriläinen.
Seminaarin järjestävät Muistin kanssa yhteistyössä Suomen kirkkohistoriallinen seura, Paavali Juusten -säätiö ja Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunta.
Seminaarin ohjelma:
10.15-11.15 Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta tarjoaa aamukahvit kahvila Rauhassa
11.15-11.30 Tervetuliaissanat, Muistin ja Suomen kirkkohistoriallisen seuran edustajat, tilaisuuden juontaja Reetta Meriläinen
11.30-12.15 TM, SM, HuK, väitöskirjatutkija (Itä-Suomen yliopisto) Reetta Kallanne: Sotaretoriikka toisesta maailmansodasta Ukrainan sotaan
12.15-13.00 TT, kirkkohistorian dosentti (Åbo Akademi) Andre Swanström: Uskonto ja äärinationalismi – suomalaiset valkoisen uskon soturit toisessa maailmansodassa
13.00-14.00 Lounas, kahvila-ravintola Rauha, omakustanteinen
14.00-14.45 TT, kirkkohistorian professori (Itä-Suomen yliopisto) Ilkka Huhta: Kirkon, valtion, papiston ja uskonnon suhde Suomessa 1900-luvun sodissa
14.45-16.00 Paneelikeskustelu ja yleisökysymykset, luennoitsijat sekä päällikkö, rauha ja sovinto/Suomen Lähetysseura Kristiina Rintakoski sekä kenttäpiispa Pekka Asikainen.
16.00-16.15 Loppusanat, Mikkelin piispa Seppo Häkkinen
Muisti pidättää oikeuden muutoksiin.
Luento: Postiauton tuho ja piispan surma Jäämeren tiellä: partisaani-isku Saariselällä 1943
Muistin auditorio la 16.10.2021 klo 14.00 – vapaa pääsy
Dosentti, historiantutkija Ville Jalovaara kertoo esitelmässään elokuussa ilmestyneestä uudesta kirjastaan ”Piispa Wallinmaan surma — Partisaani-isku Saariselällä 1943” (SKS 2021), jossa käydään yksityiskohtaisesti läpi jatkosodan aikana tapahtunut postiautoon kohdistunut partisaanihyökkäys ja sen laajempi historiallinen tausta.
Rovaniemeltä matkaan lähtenyt postiauto lähestyi 4.7.1943 aamuyöllä Inarin Laanilaa, kun tien varressa väijyksissä olleet partisaanit alkoivat tulittaa bussia konepistooleilla ja räjäyttivät edessä olevan sillan. Kaikki uskoivat loppunsa tulleen. Monet haavoittuivat, mutta ihmeen kaupalla kuolonuhreja oli lopulta vain neljä: Oulun juuri virkaansa valittu piispa Yrjö Wallinmaa, Rovaniemi – Petsamo linjaa ajanut kokenut postiautonkuljettaja Paavo Nyqvist ja kaksi muuta siviilihenkilöä.
Neuvostopartisaanit tekivät jatkosodan aikana kymmeniä hyökkäyksiä suomalaisiin siviilikohteisiin, joissa kuoli lähes parisataa siviiliä. Kuolonuhrien lisäksi iskut aiheuttivat suurta pelkoa ja epävarmuutta rajaseuduilla ja sitoivat joukkoja partisaanien torjuntatehtäviin. Sodanjälkeisessä Suomessa iskut olivat tabu, joka murtui vasta Neuvostoliiton kaatumisen myötä.
Jalovaaran kirja on ostettavissa Muistin museokaupasta.