Kotirintaman joulupöydässä -lanttua, perunaa ja lihankorviketta

Sota-aikana joulua vietettiin pulan keskellä. Vaikka ajat olivat niukat, juhla haluttiin kuitenkin erottaa arjesta.

Joulunviettoa vuonna 1942 Helsingissä Haagan kaupunginosassa. Kuva: Inez Grünberg, Helsingin kaupunginmuseo.

Elintarvikkeiden säännöstely alkoi Suomessa talvisodan alla, kun kahvi, sokeri ja siirappi menivät kortille. Talvisodan yli päästiin vielä hyvän elintarviketilanteen vallitessa, mutta Moskovan rauhassa menetetyt viljelyalueet, ulkomaisen elintarvike- ja lannoitetuonnin tyrehtyminen sekä jatkosodan sytyttyä työvoimapula aiheuttivat lopulta sen, että ruoasta sekä kaikesta kulutustavarasta oli huutava pula. Säännöstelyssä oli enimmillään kaikki kulutus- ja elintarvikkeet kotimaisia vihanneksia, hedelmiä ja sisävesikalaa lukuun ottamatta. Korttiannokset oikeuttivat iän ja ammatin mukaan porrastettuihin annoksiin, jotka vaihtelivat 20‒60% normaalikulutuksesta. Lopun ruoantarpeesta kattoi kotitarveviljely tai mustan pörssin kauppa. Kaikilla, joilla suinkin oli mahdollisuus, olikin viljelypalsta, jolla kasvatettiin vihanneksia ja perunaa, sekä sika tai kaneja kasvamassa pihan perällä. Myös kerrostaloissa saatettiin pitää possua kylpyhuoneessa tai keittiössä.

Kaikki viljelyskelpoinen maa otettiin sota-aikana käyttöön. Kuvassa Marttoja perunannostossa Jyväskylän kirkkopuistossa. Kuva: Antti Pänkäläinen, Keski-Suomen museo.

Jouluna tahdottiin sodankin keskellä tarjota perinteisiä jouluruokia. Tämä vaati kekseliäisyyttä ja paljon työtä. Korttiannoksia ryhdyttiin säästämään hyvissä ajoin, jotta joulupöydässä voisi olla esimerkiksi lihaa ja jotain makeaa tarjolla. Tarvikkeita jonotettiin tuntikaupalla. Kinkkua ei silti monessakaan pöydässä ollut, etenkään kaupungeissa. Eläimistä käytettiin kaikki osat; verivanukasta, mahasylttymuhennosta, vasikanaivomuhennosta ja sisälmyspihvejä valmistettiin. Lihaa jatkettiin usein sienillä ja juureksilla. Joulupöydässä kokolihan sijaan saattoi olla myös aladobia, lihahyytelöä, johon käytettiin sian sorkkia tai pää. Makua saatettiin vahvistaa Lahden liemivoimalla, lihankorviketahnalla, jota Lahden Polttimo Oy valmisti lipeästä jalostetusta ravintohiivasta. Lihan ohella tai sijaan joulupöydässä saattoi olla kalaa. Lipeäkala sekä järvikalat ja silakka tarjottiin perunan ja juureslaatikoiden rinnalla.

Perunakin meni kortille elokuussa 1942. Silti joulupöytään sitä yleensä riitti. Lanttu kylmänkestävänä juureksena näytteli usein pääroolia niin arki- kuin juhlapöydässä. Porkkanaa ja punajuurta hyödynnettiin myös hyvin monessa muodossa rosolleista karamelleihin.

Jälkiruokia ja joululeivonnaisiakin valmistettiin. Perheessä saattoi jokainen saada esimerkiksi yhden joulupullan. Sokerin, voin ja vehnäjauhojen puutteessa hyödynnettiin itsetehtyjä perunajauhoja, sokerijuurikkaasta keitettyä siirappia ja marjoja. Näin saatiin kiisseleitä ja kakkuja. Sekahedelmäsopasta voitiin vain haaveilla; samannäköistä mutta ei lainkaan saman makuista soppaa keitettiin kotikaljasta. Ne, joilla oli rahaa ja suhteita, nauttivat joulusta huomattavasti leveämmin. Mustassa pörssissä liikkui monenlaista tavaraa, mutta hinnat olivat kovat.

Ruispiparkakut

4 dl ruisjauhoja

0,7 dl voisulaa

1 muna

1 dl siirappia

1 dl maitoa

0,5 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl mausteita

Muna ja sokeri vatkataan, siirappi, sula voi, maito, mausteet ja pieneen jauhomäärään sekoitettu leivinjauhe lisätään. Viimeksi lisätään jauhot. Taikina saa kovettua kylmässä paikassa. Piparkakut leivotaan tavalliseen tapaan ja paistetaan kohtalaisessa uuninlämmössä.

Kauraryynikakku

0,5 l maitoa

0,5 l kauraryynejä

hiukan suolaa

marjasosetta

kuorrutus maitokiisselillä

Voideltuun vuokaan pannaan kerroksittain makeata marjasosetta ja maito-kauraryyniseosta, joka on kevyesti maustettu suolalla. Alimmainen ja päällimmäinen kerros on kauraryyniseosta. Kakku paistetaan hyvässä uuninlämmössä kypsäksi. Jäähtyneenä se kaadetaan vadille ja kuorrutetaan maitokiisselillä ja pinnalle ripotellaan koristeeksi esimerkiksi paahdettuja kauraryynejä, jotka ovat sopivaa mantelinkorviketta.

Reseptit kirjasta Kallioniemi, Jouni (toim.) 2006: 123 Sotavuosien ruokaohjetta. Jyväskylä: Vähäheikkilän Kustannus.

Kirjoittaja

FL Leena Hangasmaa, tutkija

Sotahistoriasyksy 2019 – Uutta, vanhaa ja lainattua

Sotahistoriallinen kirjallisuus ja sotahistoriaan liittyvät tilaisuudet nauttivat Suomessa perinteisesti suurta suosiota. Ei olekaan yllättävää, että Suomen viime sotiin ja toiseen maailmansotaan laajemminkin liittyvää kirjallisuutta löytyy kustantajien katalogeista vuosi toisensa jälkeen. Joka vuosi järjestetään myös runsaasti erilaisia sotahistoriallisia tapahtumia. Tässä katsauksessa tarkastellaan muutamien nostojen kautta vuoden 2019 kirjatuotantoa ja muita sotahistoriallisia julkaisuja sekä tapahtumia ja julkista keskustelua.

Ensi vilkaisulla vuosi 2019 näyttäytyy jonkinlaisena suvantovaiheena kahden kiivastempoisen vuoden jälkeen. Vuodet 2017 ja 2018 olivat erikoistapauksia merkkivuosiasemansa ansiosta: vuonna 2017 julkisuudesta nousi erityisesti esille 100 vuotta täyttäneen Suomen itsenäistymiskehitys, vuoden 2018 kirjatuotantoa ja julkista keskustelua yleensäkin hallitsi kansan kahtia repinyt vuoden 1918 sisällissota ja siihen liittyvät eri näkökulmat.

Sotahistoria nousee silti otsikoihin myös vuonna 2019. Alkuvuoden osalta keskustelua on hallinnut kysymys suomalaisten SS-miesten osallisuudesta sotarikoksiin Saksan itärintamalla. Keskustelun aloitti kirkkohistorian dosentti André Swanström jo vuonna 2018 julkaistulla teoksellaan Hakaristin ritarit (Atena kustannus). Aiheen toi uudelleen julkisuuteen helmikuussa 2019 julkaistu Kansallisarkiston selvitys sekä sen nostattama kiivas keskustelu. Tämän monipolvisen keskustelun vaiheet on nyt koottu Agricolaverkkoon tutustuttavaksi.

Muistovuosia riittää myös vuodelle 2019. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan alkamisesta sekä 75 vuotta Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä kesällä 1944. Kansainvälisistä tapahtumista voidaan mainita Varsovan kansannousu 1944.

Suomessa erityisesti talvisodan muistovuosi näkyy kirjatuotannossa. Sotaa edeltänyt viimeinen rauhan kausi on fokuksessa Jussi Jäppisen teoksessa Viimeisen kesän maisemia (Atena), jossa esitellään Suomea vuonna 1939 kierrelleen saksalaisen valokuvaajan kuvaperintöä. Pekka Visurin ja Eino Murtorinteen teos Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939–1940 (Docendo) puolestaan lupaa uusia tietoa Suomen asemasta suurvaltojen välissä. Lapin sotahistoriaan erikoistuneelta tietokirjailija Mika Kuljulta taas ilmestyy talvisodan Lapin rintamaa käsittelevä teos Kaksintaistelu lumessa – Lapin talvisota 1939–1940 (Gummerus).

Tarjolla on silti myös muuta kuin talvisotaa käsitteleviä teoksia: esimerkiksi Mikko Karjalaisen teos Mannerheimin päämaja (Otava), jossa Suomen sotahistoriallisen hermokeskuksen historiaa tarkastellaan kokonaisesityksenä lukuisista eri näkökulmista. Joukko-osastohistorioista kiinnostuneet ilahtunevat Erkki Nordbergin ja Jarmo Niemisen Ässärykmentin jatkosotaa käsittelevästä teoksesta Ässät jyllää! Stadin kundit jatkosodassa (Gummerus). Vuosi 2019 on myös suomalaisen tykistöaselajin 100-vuotisjuhlavuosi, ja suurteoksiin erikoistuneelta Amanita-kustantamolta ilmestyykin Suomen tykistön satavuotisjuhlakirja Tuli-iskuja! Suomalainen tykistö 100 vuotta.

Sotahistoriaa julkaistaan myös muuten kuin kirjamuodossa. Vuonna 2019 erityisesti talvisota on inspiroinut pelintekijöitä: Tamperelainen Timo Pohja on julkaissut elektronisen version lautapelistään the Coldest Winter, varsinaissuomalaisen Linden Lake Games -pelikustantamon Jäinen kuolema – Suomen talvisota 1939-1940 ilmestyy fyysisenä lautapelinä loka-marraskuussa.

Vuoteen 2019 mahtuu myös runsaasti erilaisia sotahistoriallisia seminaareja ja muita tapahtumia. Sodan ja Rauhan keskus Muisti on mukana järjestämässä Mikkelin kolmatta sotakirjallisuustapahtumaa, jonka teemana on juhlavuoteen sopivasti talvisota. Tänä vuonna 75-vuotista taivaltaan juhlinut Suomen Sotahistoriallinen seura ry. puolestaan järjestää syksyn aikana muun muassa Vienan roolia sodissa käsittelevän miniseminaarin Helsingissä sekä tiedusteluhistoriaan keskittyvän seminaarin Jyväskylässä.

Tekstin on kirjoittanut Olli Kleemola, erikoistutkija