fbpx

Muisti uuden edessä vilkkaan kesän jälkeen 

Muistin kolmas kesä oli matkailusesongin näkökulmasta ensimmäinen ”normaali kesä”. Koronapandemia ei enää vaikuttanut ihmisten liikkuvuuteen ja elokuussa myös ulkomaiset matkailijat olivat jälleen liikkeellä. Vaikka taloudellinen tilanne maassa on kiristynyt ja Ukrainan sota edelleen käynnissä, kasvoi Muistin kävijämäärä – 25 000 kertaa kiitoksia vieraillemme! 

Muistin kesään ja alkusyksyyn kuului myös kaksi kiinnostavaa seminaaria – elokuussa pohdimme Uskontoa sodan aseena ja rauhan välineenä. Yhteistyössä Suomen kirkkohistoriallisen seuran, Paavali Juusten -säätiön ja Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kanssa järjestetyn seminaarin esitykset ovat kuunneltavissa Muistin Youtube-kanavalta. Syyskuun viimeisenä lauantaina 30.9. puolestaan paneudutaan Diktatuurin jälkiin Mikkelin V sotakirjallisuustapahtumassa

Toimimme laajalti verkottuneina. Tärkeitä ovat ammatilliset verkostot, joissa näemme alan kokonaisuutena ja pääsemme myös vaikuttamaan. Muistin toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen toimii Suomen Museoliiton ja Museokortista vastaavan FMA Creations Oy:n hallituksissa ja sisältöjohtaja Pia Puntanen Suomen Tiedekeskukset ry:n hallituksessa. Viimeiseksi mainittu on vuonna 2020 perustettu yhdistys, ja sen jäseniä ovat 15 maamme tiedekeskusta ja -museota. Toiminnallaan tiedekeskukset kartuttavat kansallista tiedepääomaa ja vahvistavat tiedeosaamista, tiedelukutaitoa ja tiedeosallisuutta. Kriittinen ajattelu, tutkiva elämänasenne ja tutkitun tiedon merkitys yksilön ja yhteisön arjen valinnoissa ja poliittisessa päätöksenteossa ovat kaikki pääomaa, jonka avulla maailma tulee paremmaksi! 

Syksyn tullen katseemme kääntyvät paitsi alkaneen syksyn tapahtumiin ja toimintaan, myös jo vuoteen 2025, jolloin tulee kuluneeksi 80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Suomen osalta sotatoimet päättyivät 27.4.1945. Sodan päättymisen päivästä ja rauhan alkamisen päivästä tuli myöhemmin kansallinen veteraanipäivä, muistamisen päivä. Se on myös Sodan ja rauhan keskus Muistin syntymäpäivä, ja tuolloin avaamme uudistetun näyttelymme. 

Pia Puntanen, sisältöjohtaja, Sodan ja rauhan keskus Muisti

Kuva: Jonne Vaahtera

Muisti aloittaa kolmannen kesäsesonkinsa Ukrainan sodan varjossa

Sodan ja rauhan keskus Muistin kesäsesonki käynnistyy yhtä aikaa koulujen kesälomien kanssa. 4.6.−31.8.2023 näyttelyt ja MUISTI Kauppa ovat avoinna päivittäin klo 10.00−17.00. Poikkeuksena on juhannus, jolloin olemme suljettuna 23.−24.6.

Muisti lähtee kolmanteen kesäänsä odottavaisin mielin. Kyseessä on Muistin historian ensimmäinen kesä, jota koronavirus ei varjosta.

”Avajaiskesänämme 2021 koronavirusrajoitukset olivat päällä ja matkustaminen rajoitettua. Seuraavana kesänä rajoitusten päättyminen purkautui ulkomaanmatkailubuumina ja matkustamisena pääkaupunkiseudulle. Vasta nyt pääsemme näkemään todellisen vetovoimamme”, pohtii Muistin toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen. ”Kävijätavoitteemme ovat koko vuoden osalta 35 000 henkilöä, joista yli 50 % vierailee keskuksessa kesä-elokuussa”, Leskinen jatkaa.

Tilanne maailmalla ei kuitenkaan ole normaali. Jo yli vuoden kestänyt Ukrainan sota heittää varjonsa kaiken ylle. Euroopassa käytävä sota on tuonut Muistin näyttelyynkin uuden tason ja antanut sille aivan uudenlaisia merkityksiä. Lähellä tapahtuva sota on nostanut monen iäkkään kävijän mieleen omat tai vanhempien kokemukset. Nuorillekin vanhojen sukupolvien kertomukset avautuvat nyt eri tavalla.

”Sodan kokemus on aina yhtä kauhea, tapahtui se sitten menneessä tai nykypäivässä”, pohtii toimitusjohtaja Leskinen. ”On hyvä muistaa, että sodan koettelemuksista yleensä selviydytään. Menetetään paljon, mutta ihminen pystyy uudistumaan. Tulevaisuudenusko ja toivo ovat taustalla”, Leskinen muistuttaa.

Lisää Olli-Pekka Leskisen ajatuksia sodasta ja rauhasta, sekä tiedekeskuksesta näiden teemojen esittäjänä voi kuunnella Museoliiton podcastista Meidän aikamme, joka käsittelee aikamme suuria kysymyksiä ja museoiden vastauksia niihin.

Muistin interaktiivinen näyttely Poikkeustila kertoo Suomesta ja suomalaisista toisessa maailmansodassa kansainvälisessä kontekstissa. Millaisia kokemuksia suomalaisilla oli sodan aikana? Entä jos se olisit ollut sinä?

Tervetuloa tutustumaan!

Sodan ja rauhan keskus Muisti kutsuu kesäsesonkiinsa.