Kategoria: Ajankohtaista
Muisti käsittelee sotaa myös taiteen keinoin
”Sanotaan, että kansakunta ei voi ymmärtää historiaansa ennen kuin käy sen läpi taiteen keinoin. Muistin periaatteisiin kuuluu monimuotoisuus ja sen vuoksi olemme Muistissa halunneet käsitellä historiaa, sen henkilöitä ja tapahtumia myös taiteen keinoin,” kertoo Sodan ja rauhan keskus Muistin sisältöjohtaja Pia Puntanen. ”Luonteva tapa löytyi TARINAT -näyttelykokonaisuudestamme, jossa käydään yksilötasolla sodan kokemuksia läpi. Kuvanveistäjä Jarmo Vellonen oli aiemmissa teoksissaan käsitellyt sukulaisensa, pasifisti Arndt Pekurisen elämää ja kohtaloa. Mediataiteilija, ohjaaja Marikki Hakolan osaamisella teos saatiin yhdistettyä TARINOIDEN -konseptiin siten, että se säilyttää itsenäisen taideteoksen luonteensa,” Puntanen jatkaa.
Arndt Pekurinen oli vakaumuksellinen pasifisti, joka kieltäytyi sotaväestä, asepalveluksesta ja osallistumasta millään tavoin armeijaa tukevaan toimintaan. Pekurinen tuomittiin aatteensa vuoksi vuosina 1929–1931 kolme kertaa vankeuteen, mikä johti lopulta Suomen ensimmäisen siviilipalveluslain Lex Pekurisen laatimiseen. Sodan aikana se ei kuitenkaan ollut voimassa ja Pekurinen teloitettiin Suomussalmen rintamalla marraskuussa 1941.
Kuvanveistäjä Jarmo Vellosen suhde Pekuriseen on kahtalainen: “Käytyäni siviilipalveluksen 1980-luvulla en ollut tietoinen Lex Pekurisesta, joka mahdollisti minunkin siviilipalveluksen suorittamisen. Vuonna 1998 luin lehdestä Erno Paasilinnan kirjoittaneen kirjan Pekurisesta. Kysyin äidiltäni, oliko hän sukua meille, kun hän on kerran syntynytkin samassa kunnassa kuin mummomme. Äiti vastasi, että kyllä on. Kukaan ei ollut siitä aiemmin puhunut minulle mitään. Haluan kunnioittaa Arndt Pekurisen muistoa, vakaumusta ja hänen esimerkkiään rauhanaatteen edistäjänä.”
”Arndt Pekurisen tarinassa minua on koskettanut erityisesti Pekurisen rohkeus ja pasifistinen vakaumus. Teos kuvaa Pekurisen ominaisuuksia aatteellisena, työtä tekevänä, lukevana, ajattelevana ihmisenä, sekä myös perheenisänä ja puolisona. Pekurisen oma ääni on teoksessa keskeisessä roolissa. Hänen universaalit ajatuksensa sodasta ja rauhasta ovat ajankohtaisia ja tärkeitä meidän ajassamme. Toivon, että Pekurisen perintö, rauhan sanoma, välittyy teoksemme avulla tämän päivän ihmisille,” kertoo Marikki Hakola.
Muisti ja Mikkelin taidemuseo yhteistyössä
Kuvataiteilija Juhana Moisander tunnetaan ihmisen käyttäytymistä pohtivista videoinstallaatioistaan. Savonlinnalaislähtöisen Moisanderin osaksi Muistin näyttelykiertoa tuleva tilausteos käsittelee karismaattisen johtajan kykyä mielikuvien ja viholliskuvien luomisen avulla houkutella massoja mukaansa. Osa ihmisistä innostuu johtajan tarjoamasta viestistä, toiset kokevat itsensä ”toisiksi” ja näkevät tilanteessa syntyvän uhkakuvan. Samalla kun Moisander kuvaa vahvaa johtajaa, hän myös riisuu tämän yltä valheellisuuden kaavun, näkee kulissin taakse ja tekee johtajasta naurunalaisen.
”Teos resonoi erinomaisesti näyttelykohteemme Maailma sodassa -kanssa”, sanoo Puntanen. ”Sodan syttymiselle on aina syynsä, mutta hyvin usein yksi tärkeimmistä on vahva, karismaattinen johtaja, joka onnistuu tenhoamaan seuraajansa siten, että myös aseellinen kriisi on mahdollinen” hän jatkaa.
Moisanderin teos on Mikkelin taidemuseon hankinta ja sen sijoitus on Muistissa. ”Mikkelin taidemuseon hankintapolitiikkaan kuuluu etelä-savolaislähtöisten kuvataiteilijoiden teoshankinnat. Videoinstallaatioiden pitkäaikainen esillepano on usein haastavaa, joten siinä suhteessa tämä yhteistyö oli erinomainen”, kertoo Mikkelin museojohtaja Matti Karttunen. ”Moisanderin eettisen valinnan kompleksisuutta, sen suhdetta yksilöön ja ryhmän moraaliin sekä toimintamalleihin käsittelevät teokset sopivat hyvin Muistin tiedekeskuslähtöiseen ajattelutapaan. Taidetta voidaan käyttää opetusvälineenä ja sen avulla voidaan johdattaa näkemään esimerkiksi yhteiskunnallisia ilmiöitä tai ymmärtämään erilaisuutta. Taideteokset haastavat luoviin ratkaisuihin ja kannustavat innovaatioihin. Elämyksellinen ympäristö houkuttaa myös kriittiseen ajatteluun ja omien mielipiteiden ilmaisuun”, Karttunen jatkaa.
Näyttelymestarin mietteitä
Sodan ja rauhan keskus Muistin näyttelymestari Seppo Koponen on niin työn touhussa, että hän tuskin ehtii antamaan kommenttia uutiskirjeeseen. Tammikuun alusta lähtien Koponen on tehnyt töitä varmistaakseen, että näyttelynrakentaminen etenee aikataulussa. Nyt on edetty vaiheeseen, jossa digitaalinen sisältö ja konkreettiset rakenteet kohtaavat toisensa. ”Muistin avautuessa tämän kombinaation avulla pystytään tarjoamaan kävijälle täysin uudenlainen näyttelykokemus. Valtaosa näyttelysisällöstä on digitaalista, mutta mukana on esineistöäkin” Koponen kertoo.
”Muistin näyttelyn rakentaminen on täysin ainutlaatuinen projekti. Olemme alkukevään aikana yhteistyökumppaneiden ja alihankkijoiden kanssa herättäneet henkiin meille etukäteen huolella valmistellut konseptit”. Koposen puheesta ilmenee, kuinka innoissaan Muistissa odotetaan sitä, että vierailijat pääsevät näkemään ja kokemaan tiimin työn tulokset.
Sarkaa, saippuaa ja savolaisia kädentaitoja
Muistin lipunmyyntipisteen yhteyteen on rakentumassa moderni museokauppa, jossa on pyritty huomioimaan asiakkaiden mielenkiinnonkohteet monipuolisesti ja tuomaan esille paikallisten toimijoiden tuotevalikoimaa.
Vuoden alussa Sodan ja rauhan keskus Muistin myymälänhoitajana aloittanut Hanna Kolimaa on päässyt mukaan rakentamaan MUISTI Kauppaa ja kaupan tuotevalikoimaa alusta asti. Hannan visio on selkeä: ”Haluan luoda niin vetovoimaisen kaupan, että se on yksi syy tulla vierailemaan Muistiin. Asiakkaat ovat tervetulleilta meille, vaikkeivat aina kävisikään kiertämässä näyttelyä.”
MUISTI Kaupassa suositaan suomalaisia ja varsinkin paikallisia toimijoita. ”Olemme kehittäneet oman brändituote-sarjan, jossa suomalaisten suunnittelijoiden ja osaajien avulla tuomme tuttuja tuotteita ja materiaaleja esille uudella tavalla. Kaikkea en kuitenkaan halua paljastaa nyt, asiakkaat saavat tulla itse paikan päälle yllättymään”.
Tulevaisuudessa MUISTI Kaupan tuotteet tulevat myyntiin myös verkkoon ja verkkokaupan kehittäminen on Kolimaalle tärkeää. ”Haluamme palvella asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti ja verkon kautta asiakkaan kokemus yltää myös vierailuaikojen ulkopuolelle. Palan Muistia voi pian ostaa myös kotisohvalta.”
Hanna ei malta odottaa, että Muistin ovet aukeavat asiakkaille. ”Jokaiselle löytyy varmasti jotain kotiin viemistä, ainutlaatuisen näyttelykokemuksen seuraksi” Kolimaa vakuuttaa.
Hanna Kolimaa esittelee Muistin tuotteita, joissa sarkakangasta on käytetty uudella tavalla. Sarkatuotteita Muistille valmistaa anttolalaisen Taikatuun yrittäjä Marketta Eerikäinen.
Muisti siirtyy näyttelytuotannon loppusuoralle
Muistin rakentaminen on siirtynyt viimeiseen vaiheeseen, kun talon muutostyöt valmistuivat syksyllä, Muistin väki muutti uusiin tiloihin ja näyttelytuotanto siirtyi vuodenvaihteen jälkeen fyysiseen rakentamiseen. Samalla Muistin tiimiin liittyi uusia ammattilaisia kun muun muassa Muistin kaupan toteuttaminen aloitettiin.
Päämajakoulusta Muistiksi
Mikkelin Päämajatalon muutostyöt valmistuivat loppuvuodesta 2020, jolloin Mikkelin kaupunki luovutti tilat Muistille ja näyttelyiden rakentaminen pääsi käyntiin. Rakennuksen muutostöissä kunnioitettiin kiinteistön historiaa ja pyrittiin säilyttämään alkuperäisiä elementtejä. Entistä koulupihaa avattiin muun muassa poistamalla korttelia rajaava aita. Se korvattiin kivipaasien rivistöllä, joka muistuttaa rakennuksen Päämajan aikaista pihapiiriä. Kiinteistön toisessa päädyssä toimivan Päämajamuseon autenttiset tilat säilytettiin ennallaan. Päämajamuseo liitettiin uuden tiedekeskuksen näyttelykiertoon modernien lasiovien avulla.
Muutostöistä vastannut Mikkelin kaupungin tilapalvelujen rakennuttaja Saija Himanen kertoi muutostöiden sujuneen ongelmitta ja pysyneen myös budjetissa. Sisätiloissa tehtyjen muutostöiden ohella rakennuksen peltikatto uusittiin. “Hauskana yksityiskohtana puisen ravintolarakennuksen alta löytyi kivikellari, josta meillä ei ollut tietoa aiemmin”, Himanen kertoo.
Rakenteita, elektroniikkaa ja Muistin brändituotteita
Päämajatalossa sisällä on alkanut lähtölaskenta kohti Muistin huhtikuun avajaisia ja Muistin tiimiin on liittynyt vuoden alussa näyttelymestari, kaupanhoitaja ja markkinointi- ja viestintävastaava.
Näyttelyn rakentaminen Muistin tiloissa etenee. Näyttelymestari Seppo Koponen kertoo: “Viimeisten viikkojen aikana seinien sisälle on alkanut nousta näyttelyrakenteita. Muistin tiloihin tulee digitaalista tekniikkaa ja moniaistisuutta hyödyntäviä kokemusyksiköitä, jotka tuovat sodan yksilön näkökulmasta omilla aisteilla koettavaksi. Uusi tekniikka mahdollistaa yksilölliset näyttelykokemukset, jossa sodan voi kokea näyttelyn alussa valitsemansa henkilön näkökulmasta. Uskoisin Muistin tarjoaman näyttelykokemuksen olevan kaikin tavoin todella uutta suomalaisella tiedekeskuskentällä.”
Modernin tiedekeskukseen toimintaan liittyy näyttelyn lisäksi paljon muutakin toimintaa. Esimerkiksi 120-paikkaista nykyaikaista auditoriota on jatkossa tarkoitus vuokrata kaupunkilaisten käyttöön myös keskuksen aukioloaikojen ulkopuolella. Muistin tiloihin tulee kahvila-ravintola, johon haetaan parhailaan ravintoloitsijaa. Muistin yhteyteen avautuvan kaupan tarjonnassa ja visuaalisessa ilmeessä pyritään huomiomaan Muistin brändiin ja näyttelyihin liittyviä tuotteita sekä muita kävijöitä kiinnostavia tuotteita. Muistin kaupanhoitajana aloittaneen Hanna Kolimaan visio on, että Muistin kauppa tulee valikoimallaan tukemaan näyttelyssä koettuja elämyksiä.
Muisti tulee näkymään kevään ja kesän aikana valtakunnallisesti, ja suunnitteilla on monikanavainen markkinointikampanja. “Muisti on niille, jotka ovat kiinnostuneita sodan historiasta, mutta erityisesti niille, jotka eivät ole. Tavoitteenamme on siis kevään aikana maksimoida tavoittamamme yleisön määrä”, sanoo Muistin tuore markkinointi- ja viestintävastaava Anna-Maija Hunter.
Muistin vuosi 2020
Vuosi 2020 on ollut monessa mielessä poikkeuksellinen. Vuosi alkoi vauhdikkaasti toimitilojen muutostöiden merkeissä. Tilojen suunnittelua oli tehty vuonna 2019 yhdessä Arkkitehtitoimisto Arkviiri Oy:n ja Mikkelin kaupungin nimeämän työryhmän kanssa. Vanha koulurakennus taipui onnistuneen suunnittelun myötä näyttelykäyttöön sopivaksi jopa yllättävän suoraviivaisesti. Urakoitsijaksi oli valikoitunut kilpailutuksen kautta mikkeliläinen Jalon Rakentajat Oy, joka pääsi toden teolla työntekoon alku vuodesta 2020. Jalon Rakentajat tekivät alihankkijoineen upeaa työtä. Työmaalla oli hienoa nähdä, kuinka sitoutuneita työntekijät olivat työhönsä ja pyrkivät tekemään parastaan. Työntekijöiden käsissä suunnitelmat muuttuivat konkreettiseksi ja tilat muovautuivat kuukausi kuukaudelta selkeämmiksi ja hienommiksi. Vanhojen luokkahuoneiden välisiin seiniin tehtiin kulkuaukkoja, välipohjia purettiin ja uusia seiniä rakennettiin. Lukemattomien työvaiheiden ja valtavan työtuntimäärän jälkeen rakennukseen saatiin luotua mm. luonteva näyttelykierto, toimivat asiakaspalvelutilat ja auditorio sekä nätti ravintolatila. Nyt rakennuksen molemmista päädyistä löytyy myös hissi. Toimitilojen muutostyöt ja pihatyöt jatkuivat alkuvuodesta aina syksyyn 2020 asti. Hanke pysyi kiitettävästi aikataulussaan ja myös budjetissaan. Lopputulosta voivat kaikki käydä ihailemassa jo ulkoa ja ensi keväänä kaikki ovat myös tervetulleita sisälle asti ihmettelemään.
Virtuaalinen rintamakokemus
Remontoinnin lisäksi vuoden alussa startattiin virtuaalisen taistelukokemuksen tuotanto. Taistelukokemus on yksi Muistin lippulaivoista, jollaista ei tiettävästi ole toteutettu aikaisemmin missään muualla. Taitelukokemuksessa näyttelyvieras pääsee tai joutuu virtuaalikokemuksen avulla taisteluiden etulinjaan. Tarkoituksena on ollut luoda mahdollisimman realistinen sotakokemus, jotta nykypäivässä – rauhassa – elävä näyttelyvieras voisi samaistua edes hieman siihen miltä etulinjassa taistelleesta sotilaasta on voinut tuntua. Vuoden 2019 aikana rintamakokemukselle oli luotu perusteelliseen tutkimustyöhön pohjautuva sisältösuunnitelma. Vuoden 2020 alussa virtuaalikokemuksen toteuttajaksi valikoitunut Teatime Research Oy ryhtyi sisältösuunnitelman ja tutkimustyön pohjalta luomaan helmikuuhun 1940 sijoittuvaa maailmaa. Nyt joulukuussa 2020 tuo virtuaalikokemus on vihdoin loppuviilausta vaille valmis. Tarkemmin tästä tuotantoprosessista ja mielenkiintoisesta tutkimustyöstä tullaan kertomaan keväällä 2021.
Muun muassa Virtuaalisen taistelukokemuksen toteuttamisen on mahdollistanut Maanpuolustuksen kannatussäätiö sr. Maanpuolustuksen kannatussäätiön 1,4 miljoonan euron avustus Muistin näyttelyiden suunnitteluun ja toteutukseen on ollut keskeinen tukipilari kokonaisuuden rakentamisessa. Tuntuvan avustuksen avulla Muistin näyttelyissä pystytään hyödyntämään uusinta näyttelyteknologiaa.
Tarinat
Tarinat-näyttelyosiosta tarkkaavaisimmat Muistin seuraajat ovat saattaneet lukea jo useammasta eri mediasta (esim. Kasperi Hulkkonen, 23, astuu sotilaan saappaisiin – tiedekeskus Muisti tuo tarinat jälkipolville | Yle Uutiset | yle.fi). Tuo näyttelyosio onkin yksi eniten kiinnostusta herättäneistä kokonaisuuksista. Tarinat-osiossa näyttelyvieras pääsee valitsemaan yhden henkilön, jonka saappaissa hän kulkee läpi sodan. Muistin avajaisnäyttelyssä valittavia tarinoita on kuusi, mutta uusia tarinoita pyritään tuottamaan joka vuosi lisää. Lisäksi tämä näyttelyosio tulee täydentymään loppuvuodesta 2021 pelillisellä osiolla, jossa näyttelyvieraat pääsevät vaikuttamaan itse siihen, kuinka tarina etenee. Pelillisten tarinoiden tuotanto saatiin alkutaipaleelle tänä vuonna, ja työtä jatketaan avajaisvaiheen jälkeen. Pelillisten tarinoiden suunnitteluun Muisti sai Suomen kulttuurirahaston Etelä-Savon rahastolta kärkiapurahan: Etelä-Savon rahastolta yli 700 000 euroa maakunnan kulttuurille | Suomen Kulttuurirahasto (skr.fi)
Memoriaali
Muistin varhaisissa suunnitteluvaiheissa nostettiin yhdeksi keskeisimmäksi tavoitteeksi luoda uusi verkkopalvelu, joka mahdollistaa sotahistoriaan liittyvän arkistoaineiston ja tiedon keräämisen joukkoistamisen avulla. Ajatuksena oli, että se tuo kansalaisten yksityiset sotaa koskevat aineistot julkisten ja viranomaisaineistojen rinnalle. Se kokoaa yhteen, jakaa ja tallentaa sotahistoriaan liittyviä aineistoja digitaaliseen arkistoon.
Memoriaali-verkkopalvelun kehittäminen ja toteutus päätettiin tehdä yhteistyöhankkeena Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n, Elinkeinoelämän keskusarkiston ja Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiön kesken, Etelä-Savon maakuntaliiton ja EU:n suosiollisella rahoituksella
Memoriaalin ensimmäinen kehitysvaihe alkoi lokakuun alussa ja päättyy vuoden 2021 lopussa. Kehittäminen on syksyn aikana keskittynyt Memoriaalin keskeisimpiin toiminnallisuuksiin, kuten tiedostojen lataamiseen ja hakutoimintoihin. Alkuvaiheessa tehty suunnittelutyö on konkretisoinut hankkeen tavoitteita ja ohjannut kehitystyötä kohti käyttäjälähtöistä kehitystapaa, jossa keskeiseksi on noussut helppokäyttöisyys ja saavutettavuus. Palvelun kehitys huomioi myös arkistokentältä kumpuavat tarpeet, jotka ovat nousseet esille verkostoitumisen myötä.
Noheva-sisällönhallintajärjestelmä
Noheva on Muistin oma sisällönhallintajärjestelmä, jolla esitetään tiedekeskuksen kävijöille Muistin näyttelyiden sisältöjä erilaisilla digitaalisilla esitysmuodoilla. Sisällönhallintajärjestelmä luo puitteet Muistin vuorovaikutteisille ja vaikuttaville näyttelyille. Sen avulla Muistin henkilökunta varmistaa tehokkaan näyttelynhallinnan. Noheva toimii kaikilla Muistin digitaalisilla esityslaitteilla, kuten näytöillä ja projektoreilla, joiden avulla asiakkaalle kerrotaan ihmisestä sodassa. Muistin avajaisnäyttelyn Tarinat ja muut näyttelykohteet rakentuvat vahvasti Nohevan varaan.
Alusta-työnimellä, syksyllä Nohevaksi ristittyä järjestelmää on kehitetty kevättalvesta 2020 lähtien niin ikään EU-rahoitetussa Digitalisaatiosta vipuvoimaa museokentälle – Alusta-järjestelmän pilottihankkeessa. Rahoituksen hankkeelle myönsi Etelä-Savon Maakuntaliitto. Hanke ja oman sisällönhallintajärjestelmän kehittäminen todettiin välttämättömyydeksi Muistin näyttelyiden toteuttamisen kannalta. Markkinoilla on useita muita digitaaliseen esittämiseen tarkoitettuja järjestelmiä, mutta emme löytäneet runsaasta 30 läpikäydystä ohjelmasta Muistin tarpeisiin sopivaa. Kehitystyötä on tehty GoFore Oy:n ja Metatavu Oy:n kanssa. Mikkelin kaupungin museot ovat osarahoittajana hankkeessa, sillä järjestelmä tulee toimimaan myös Päämajamuseon tiloissa. Nohevan kehitystyötä jatketaan päämäärätietoisesti vuonna 2021.
Oppimissuunnitelma
Koulujen ja oppilaitosten näkökulmasta Sodan ja rauhan keskus Muisti tulee tarjoamaan laadukkaita ja monipuolisia sisältöjä sodan ja rauhan teemoihin. Tavoitteena on herättää kävijät pohtimaan sotaan, rauhaan ja ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä sekä ohjata heitä kriittiseen ajatteluun. Oppimateriaaleissa ja näyttelypedagogiikassa Sodan ja rauhan keskus Muisti nojaa valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin. Muistin tieteellisten ja opetuksellisten tavoitteiden määrittelyä varten ryhdyttiin keväällä 2020 laatimaan yhteistyökumppaneiden kanssa Muistin oppimissuunnitelmaa, joka tulee ohjaamaan Muistin pedagogista työtä. Artikkelikokoelman muotoon laaditun oppimissuunnitelman ensimmäinen luonnos valmistui syksyn 2020 aikana. Se jakautuu kahteen osioon, joista ensimmäisessä käsitellään sodan, rauhan ja muistamisen teemoja ja toisessa oppimista, oppijoita ja tiedekeskuksia. Jatkossa siihen liitetään kutakin näyttelykohdetta käsittelevä, opetussuunnitelmien mukainen räätälöity aineisto. Oppimissuunnitelma tullaan julkaisemaan sen valmistuttua Muistin verkkosivuilla.
Muistaminen
Näyttelykierroksen viimeinen kohde tuo kävijän takaisin nykyaikaan, pohtii sodan muistamista meillä ja maailmalla sekä nostaa esiin konfliktien luonteessa tapahtuneen muutoksen. Tätä viimeistä näyttelykohdetta työstettiin koko henkilökunnan voimin heti kesän jälkeen pidetyssä työpajassa. Sisältö muotoutui siten, että syksyllä kohteelle päätettiin hakea ja myös saatiin rahoitusta Jenny ja Antti Wihurin rahastolta (Ks. Muisti). Apurahalla voimme lisätä osioon muistamiskulttuurien kansainvälistä ulottuvuutta, konflikteja ja rauhaa käsittelevät kokonaisuudet. Samalla vahvistamme näyttelyn pedagogista ulottuvuutta.
Vuosi 2021
Vuosi 2021 tulee olemaan Muistin kannalta merkityksellinen. Vuodesta 2014 alkanut selvitys- ja suunnittelutyö johti perustamispäätöksiin syksyllä 2018. Sen jälkeen alkoi perustamisvaihe, joka päättyy vihdoin huhtikuussa 2021, kun ovet avataan yleisölle. Työ ei kuitenkaan pääty siihen. Heurekan pitkäaikainen johtaja Per-Edvin Persson kiteytti vierailunsa yhteydessä, kuinka tiedekeskuksen perustamisvaihe on kuin telakka – valmistuttuaan se on laiva, jonka suuntaa täytyy ohjata. Laivaa täytyy myös huoltaa ja kehittää, jotta se on valmis purjehtimaan tulevaisuuteen.
Olli-Pekka Leskinen, toimitusjohtaja
Sinunko ravintolasi osaksi Muistia?
Sodan ja rauhan keskus Muisti etsii ravintolayrittäjää
Muisti hakee ravintolayrittäjää pyörittämään kahvila-ravintolaansa. Keväällä avattava Sodan ja rauhan keskus Muisti tulee olemaan merkittävä matkailukohde. Ravintola tukeutuu toiminta-ajatukseltaan Muistin brändiin ja toimintaan sekä muodostaa olennaisen osan keskuksen kävijöiden palvelukokemusta.
Sodan ja rauhan keskus Muistin tiloissa sijaitsevan ravintola tarjoaa keskuksen kävijöille mahdollisuuden ruokailla ja kahvitella vierailun yhteydessä, mutta myös tarjota kahvila- ja ravintolapalveluita asiakkaille, jotka eivät vieraile itse tiedekeskuksessa. Tavoitteena on, että Sodan ja rauhan keskus Muistin ravintolasta muodostuu myös itsenäisesti vetovoimainen toimija, joka tunnetaan hyvästä laadusta ja miellyttävistä palveluista. Ravintolayrittäjältä odotetaan sitoutumista Muistin brändiin sekä D. O. Saimaa -laatukriteereihin.
Kokonaisuudessaan ravintolan toimintakonseptina on tarjota asiakkaille kahvila-, lounas- ja tilausravintolapalveluita. Lisäksi ravintola toimii keskuksessa järjestettävien tilaisuuksien kävijöitä palvellen. Ravintolan suunniteltu asiakaspaikkamäärä on noin 60. Lisäksi ravintolan edustalla on tilava terassi.
Ravintola palvelee asiakkaita Sodan ja rauhan keskus Muistin tiloissa keskuksen aukioloaikojen mukaisesti maanantaista perjantaihin klo 10–18 ja lauantaista sunnuntaihin klo 10-16. Lisäksi ravintola on avoinna keskuksessa järjestettävien tapahtumien ja tilaisuuksien aikana myös muina ajankohtina. Muistin tiloja voidaan vuokrata erilaisten tapahtumien, kokouksien ja juhlien järjestämistä varten. Ravintolalla on mahdollisuus käyttää omien tilojensa lisäksi auditoriota/ monitoimitilaa tiedekeskuksen aukioloaikojen ulkopuolella.
Sodan ja rauhan keskus Muisti tarjoaa brändinsä ja asiakasvirtojensa lisäksi näkyvyyttä markkinoinnissa ja muissa yhteistyökumppanuuksissa. Ravintolatilat käsittävät kalustetun salin ja keittiön laitteineen.
Kiinnostuitko? Pyydä tarjouspyyntöasiakirja lisätietoineen sähköpostilla toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskiseltä: olli-pekka.leskinen(at)muisti.org
Kotirintaman joulupöydässä -lanttua, perunaa ja lihankorviketta
Sota-aikana joulua vietettiin pulan keskellä. Vaikka ajat olivat niukat, juhla haluttiin kuitenkin erottaa arjesta.
Elintarvikkeiden säännöstely alkoi Suomessa talvisodan alla, kun kahvi, sokeri ja siirappi menivät kortille. Talvisodan yli päästiin vielä hyvän elintarviketilanteen vallitessa, mutta Moskovan rauhassa menetetyt viljelyalueet, ulkomaisen elintarvike- ja lannoitetuonnin tyrehtyminen sekä jatkosodan sytyttyä työvoimapula aiheuttivat lopulta sen, että ruoasta sekä kaikesta kulutustavarasta oli huutava pula. Säännöstelyssä oli enimmillään kaikki kulutus- ja elintarvikkeet kotimaisia vihanneksia, hedelmiä ja sisävesikalaa lukuun ottamatta. Korttiannokset oikeuttivat iän ja ammatin mukaan porrastettuihin annoksiin, jotka vaihtelivat 20‒60% normaalikulutuksesta. Lopun ruoantarpeesta kattoi kotitarveviljely tai mustan pörssin kauppa. Kaikilla, joilla suinkin oli mahdollisuus, olikin viljelypalsta, jolla kasvatettiin vihanneksia ja perunaa, sekä sika tai kaneja kasvamassa pihan perällä. Myös kerrostaloissa saatettiin pitää possua kylpyhuoneessa tai keittiössä.
Jouluna tahdottiin sodankin keskellä tarjota perinteisiä jouluruokia. Tämä vaati kekseliäisyyttä ja paljon työtä. Korttiannoksia ryhdyttiin säästämään hyvissä ajoin, jotta joulupöydässä voisi olla esimerkiksi lihaa ja jotain makeaa tarjolla. Tarvikkeita jonotettiin tuntikaupalla. Kinkkua ei silti monessakaan pöydässä ollut, etenkään kaupungeissa. Eläimistä käytettiin kaikki osat; verivanukasta, mahasylttymuhennosta, vasikanaivomuhennosta ja sisälmyspihvejä valmistettiin. Lihaa jatkettiin usein sienillä ja juureksilla. Joulupöydässä kokolihan sijaan saattoi olla myös aladobia, lihahyytelöä, johon käytettiin sian sorkkia tai pää. Makua saatettiin vahvistaa Lahden liemivoimalla, lihankorviketahnalla, jota Lahden Polttimo Oy valmisti lipeästä jalostetusta ravintohiivasta. Lihan ohella tai sijaan joulupöydässä saattoi olla kalaa. Lipeäkala sekä järvikalat ja silakka tarjottiin perunan ja juureslaatikoiden rinnalla.
Perunakin meni kortille elokuussa 1942. Silti joulupöytään sitä yleensä riitti. Lanttu kylmänkestävänä juureksena näytteli usein pääroolia niin arki- kuin juhlapöydässä. Porkkanaa ja punajuurta hyödynnettiin myös hyvin monessa muodossa rosolleista karamelleihin.
Jälkiruokia ja joululeivonnaisiakin valmistettiin. Perheessä saattoi jokainen saada esimerkiksi yhden joulupullan. Sokerin, voin ja vehnäjauhojen puutteessa hyödynnettiin itsetehtyjä perunajauhoja, sokerijuurikkaasta keitettyä siirappia ja marjoja. Näin saatiin kiisseleitä ja kakkuja. Sekahedelmäsopasta voitiin vain haaveilla; samannäköistä mutta ei lainkaan saman makuista soppaa keitettiin kotikaljasta. Ne, joilla oli rahaa ja suhteita, nauttivat joulusta huomattavasti leveämmin. Mustassa pörssissä liikkui monenlaista tavaraa, mutta hinnat olivat kovat.
Ruispiparkakut
4 dl ruisjauhoja
0,7 dl voisulaa
1 muna
1 dl siirappia
1 dl maitoa
0,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl mausteita
Muna ja sokeri vatkataan, siirappi, sula voi, maito, mausteet ja pieneen jauhomäärään sekoitettu leivinjauhe lisätään. Viimeksi lisätään jauhot. Taikina saa kovettua kylmässä paikassa. Piparkakut leivotaan tavalliseen tapaan ja paistetaan kohtalaisessa uuninlämmössä.
Kauraryynikakku
0,5 l maitoa
0,5 l kauraryynejä
hiukan suolaa
marjasosetta
kuorrutus maitokiisselillä
Voideltuun vuokaan pannaan kerroksittain makeata marjasosetta ja maito-kauraryyniseosta, joka on kevyesti maustettu suolalla. Alimmainen ja päällimmäinen kerros on kauraryyniseosta. Kakku paistetaan hyvässä uuninlämmössä kypsäksi. Jäähtyneenä se kaadetaan vadille ja kuorrutetaan maitokiisselillä ja pinnalle ripotellaan koristeeksi esimerkiksi paahdettuja kauraryynejä, jotka ovat sopivaa mantelinkorviketta.
Reseptit kirjasta Kallioniemi, Jouni (toim.) 2006: 123 Sotavuosien ruokaohjetta. Jyväskylä: Vähäheikkilän Kustannus.
Kirjoittaja
FL Leena Hangasmaa, tutkija
Puhdetyöt – joululahjoja ja muistoja rintamasotilailta
Viimeistään marraskuussa aletaan yleensä pohtia perheenjäsenille ja ystäville annettavia joululahjoja. Nykyisessä yltäkylläisyydessäon helppo unohtaa, että niin ensimmäisen kuin toisenkin maailmansodan aikana vallinnut pula ja puute ei rajoittunut pelkästään ruokaan, vaan myös lahjoiksi sopivista esineistä oli kova pula. Kaikilla rintamilla sotilaat tekivät puhdetöitä eli valmistivat käsityönä erilaisia esineitä sekä läheisilleen että myyntiin. Tarkastelen tässä artikkelissa ensimmäisen ja toisen maailmansodan puhdetyöilmiön eri ulottuvuuksia.
Suuren mittakaavan harrastukseksi puhdetyöt nousivat ensimmäisen maailmansodan (1914–1918) aikana. Se oli ensimmäinen nykyaikainen massa-armeijoiden sota, johon kuuluivat myös pitkät asemasotavaiheet. Niiden aikana molemmin puolin rintamaa tehtiin runsaasti erilaisia puhdetöitä.
Töiden materiaalina käytettiin sodankäynnin ”oheistuotteena” syntynyttä ainesta, kuten tykinhylsyjä ja kranaatinsirpaleita. Eräs australialaissotilas kuvasi omaisilleen Ypresissä maaliskuussa 1918 puhdetyönään tekemänsä kellon materiaaleja: ”Kotelo on tehty kahdesta 4½ tuuman hylsystä jotka on poimittu joulupäivänä 1917 australialaispattereiden luota Le Bizetistä. Jalusta on 18-tuumaisen hylsyn osasta. Nupit ovat kiväärikranaattien sytyttimien kierteistä ja suojuksista. Minuutti- ja tuntiviisarit ovat nitroselluloosapurkista ja hälytyskello on amerikkalaisen 18-tuumaisen kranaatin kärjen suojuksesta ja johtorenkaan pehmeämmästä metallista, jossa näkyvät rihlan jättämät kierteet. Nouseva Aurinko on Noreulissa kaatuneen toverin joukko-osaston tunnus, kellon päällä oleva nappi on tekijän päällystakista ja kaiken kruunaa saksalainen luoti.”
Saksalaisessa sotahistoriateoksen ”Illustrierte Geschichte des Weltkrieges 1914/15” 3. osassa kehuttiin puolestaan saksalaissotilaiden neuvokkuutta: ”Useimmat kenttäharmaista [sotilaistamme] ovat todella näppäriä hyödyntämään kaiken löytämänsä. Sotilas ei joudu pulaan, vaikka kadottaisi jonkin käyttöesineensä. Ranskalaisista kranaatinsirpaleista syntyy veitsi ja haarukka [– –] metallilangasta puolestaan kynttilän pidike.” Propagandistiseen sävyyn kirjoitetussa historiateoksessa tunnustettiin puhdetöiden merkitys hyödyllisenä, sotilaiden hermoja rauhoittavana ajanvietteenä.
Saksassa, jossa sodan pitkittyessä alettiin kärsiä niin raaka-aineiden kuin kulutustavaroidenkin puutteesta, puhdetyöt olivat myös suosittuja lahjaesineitä. Berliiniläinen Bernt Engelmann muisteli joulua 1918: ”Kuusessa oli kynttilöiden tilalla haisevalla rasvalla täytettyjä hylsyjä; lahjoiksi annettiin kranaatinsirpaleista työstettyjä tuhkakuppeja tai pieniä valokuvakehyksiä tai kukkamaljakoiksi muokattuja kaasunaamarikoteloita”.
Myös ensimmäisen maailmansodan aikana sotavangiksi joutuneet sotilaat käyttivät aikaansa puhdetöitä tekemällä, kuten Venäjälle sotavankeuteen joutunut saksalaisluutnantti Fritz Güth muisteli myöhemmin: ”Saksalaispesämme pahnanpohjimmainen on upseerikokelas Sommer, potsdamilaisen esikuntalääkärin lesken poika. Sotaa hän ei ole juurikaan nähnyt. Hän on säilyttänyt elämänhalunsa, osaa hyödyntää vankila-ajan hyvin ja on joka suhteessa elämäntaiteilija. Hänen tekemänsä askartelutyöt, valokuvakehykset, matkalaukut, kirjankannet ja muut ovat ensiluokkaisia. [– –] Yöpöydälläni on korvikepuu. Askartelin sen polttopuusta, kiinnitin oksat langoilla runkoon ja koristelin sen tinapaperikaistaleilla ja punaisilla paperisuikaleilla. Ainoa kynttilä joutuu olemaan puun vieressä, koska se on liian painava pikkupuun oksille. ” Puhdetöiden avulla luotiin siis ripaus joulun tunnelmaa vankileirille.
Toisen maailmansodan puhdetyöharrastukset – muistoesineitä, kaupankäyntiä ja talonrakennusta
Jatkosodan rauhallisessa asemasotavaiheessa, vuoden 1941 talvesta vuoden 1944 alkukesään, suomalaiset sotilaat tekivät rintamalla puhdetöitä suuressa mittakaavassa. Puolustusvoimat näki puhdetyöinnostuksen keinona helpottaa kotirintaman työvälinepulaa, ja niinpä sodanjohto päätti ryhtyä tukemaan puhdetyöharrastusta. Puhdetöiden teko nähtiin viinanjuontia ja kortinpeluuta paremmaksi ajankuluksi. Puhdetyöharrastus osoittautuikin asemasotavaiheen aikana yhdeksi tärkeimmistä joukkojen mielialaa ylläpitäneistä tekijöistä. Sotilaat ovat lukuisissa yhteyksissä maininneet ”pikku näpertelyn” pitäneen pelon loitolla, kun saattoi elää hetkessä ja keskittyä vain käsillä olevaan työhön. Puhdetöillä olikin keskeinen rooli ajanvietteen ja ajantappamisen muotona pitkinä sotavuosina. Eräs sotilas on todennut sattuvasti ”Tuo tekeminen antoi voimaa jatkaa eteenpäin.” Toinen veteraani puolestaan muisteli, kuinka ”puhdetöillä oli mielialaan nähden aluksi virkistävä ja innostuttava vaikutus, mutta kaupallisuuden tultua kuvaan tuli siitä myös harmia”.
Puhdetöitä tehtiin myös siksi, että kotirintamalla olevia haluttiin muistaa tai tukea aineellisesti. Puhdetyönä värkätty tiinu saatettiin lähettää kotiin Itä-Karjalan saloilta poimituilla marjoilla täytettynä, ja lentokonealumiinista valmistettiin mitä mielikuvituksellisimpia sormuksia vaimoille, tyttöystäville ja kihlatuille. Kotona odottaville lapsille isä toi lomallaan lahjaksi vaikkapa keinuhevosen tai polkuauton. Kirjepaperin puuttuessa kirje raapustettiin koivuntuohelle. Usein kuitenkin tyydyttiin tekemään kauniita pikkuesineitä, kuten korulippaita tai rannekoruja naisille ja pikku puukkoja tai koruja lapsille.
Puhdetyöilmiön alkuaikoina niin välineet kuin työmenetelmätkin olivat yksinkertaisia.
Kaikki odottivat, että sota loppuisi nopeasti ja tekivät siksi nopeasti valmistuvia, vähän työvälineitä vaativia töitä materiaaleista, joita löydettiin paikan päältä. Sormukset on monessa yhteydessä mainittu ensimmäiseksi puhdetyöksi, jota suomalaissotilaat alkoivat tehdä taistelujen rauhoituttua. Pienestä koosta johtuen ne kulkivat helposti mukana repussa tai asetakin taskussa, eikä niiden työstämiseen tarvittu suuria ja monimutkaisia välineitä. Jalkaväkirykmentti 15:n kuulunut suomalaissotilas kuvailee sormusten tekoa: ”Sormusaihe otettiin ensin paksummasta kappaleesta, mutta joka joukkueessa oli aina joku metallimies, joka osasi sulattaa siipiosien ohuttakin alumiinipeltiä ja valaa niistä reiällä varustettua putkea, joka sitten sahattiin paremmiksi sormusaiheiksi ja siitä sitten vuoltiin ja viilattiin sormukseksi.”
Sormusten materiaaliksi usein väitettiin alasammutuista vihollisen lentokoneista otettua alumiinia, mutta aina asia ei välttämättä ollut niin. Knut Pipping kertoo teoksessaan Komppania pienoisyhteiskuntana: ”Kotona sanottiin, että metalli oli alas-ammutuista viholliskoneista, vaikka tosi-asiassa raaka-aine saatiin kenttäpulloista ja pakeista.”
Sodan pitkittyessä myös työmenetelmät kehittyivät. Asealiupseerit ja mekaanikot erikoistuivat metallitöihin, sillä heillä oli käytössään parhaat metallityövälineet. Toki muutkin tekivät metallitöitä, saihan pehmeään alumiiniin jälkeä vaikka lasinpaloilla. Lomilta tuotiin mukana koristevärejä, joilla puutöitä maalattiin, ja lakkaa, jota puhallettiin olkipillillä rasioiden pintaan. Työsuorituksilla ruvettiin myös käymään kauppaa: porukan taitavimmat piirtäjät tai kaivertajat lahjottiin joko ”puukorkkisella” tai hoitamalla näiden vastuulla olleita vartiovuoroja.
Puhdetöillä alettiin käydä myös kauppaa. Jämsäläinen Heikki Peltola muisteli Jämsän sotaveteraanien historiikissa: ”Juuriharjoja tehtiin myytäväksi. Minäkin tein 60 harjaa. Lautaa ja rautalankaa sain rykmentistä. Juuret saatiin lähellä kivitietä olevalta suolta. En tiedä heinän nimeä, mutta pitkää se oli ja juuret olivat sitkeää ja sopivaa raaka-ainetta. Harjat myin lomareissulla junassa.”
Mitä pidemmälle asemasota eteni, sitä suurisuuntaisemmiksi puhdetyöt muuttuivat. Esimerkiksi asevelitaloiksi kutsuttuja hirsirakenteisia omakotitaloja rakennettiin yhteensä noin 1000 kappaletta. Nämä talot rakennettiin rintamalla täysin valmiiksi, minkä jälkeen hirret numeroitiin ja talot purettiin. Numeroidut hirret toimitettiin sitten kotiseudulle, missä talo pystytettiin uudelleen ja luovutettiin esimerkiksi kaatuneen aseveljen omaisille. Tässäkin näkyi puhdetöissä tärkeä muistamisen ja lahjoittamisen aspekti.
Puhdetöiden ja ”korsuarkkitehtuurin” kehittymistä yhä suurisuuntaisempaan suuntaan kuvaa sattuvasti myös kertomus Olavi Paavolaisesta rintamamatkalla, jossa Paavolainen esitteli Suomen rintamaoloja saksalaisupseerille: ”hän [– –] esitellessään seuralaiselleen Sigfrid Taubertille, Päämajan saksalaiselle propagandayhdysupseerille JR 45:n leiri- ja lepopaikkaa pelkäsi, että sen kasvitarhat ja kukkaviljelykset, paviljonkimaiset kioskit ja muut suurenmoiset rakennelmat saattoivat antaa itärintaman kauhut kokeneelle aseveljelle kovin oudon kuvan suomalaisesta rintamantakaisesta elämästä.” Samalla retkellä ”saksalainen upseeri vielä näki ‘Hirvi’-tukikohdan, jossa kranaatinheitinasemien ympärillä oli sievät matalat hirsiaidat ja maa aitojen sisäpuolella oli somistettu erivärisillä jäkälillä ja sammalilla [– –].
Suurin yksittäinen puhdetyö lienee ollut ns. Pajarin kirkko, joka rakennettiin puhdetyönä Kivennavan Linnanmäelle 18. divisioonan komentaja Aaro Pajarin aloitteesta. 550-paikkainen kirkko valmistui 1943, ja sitä ehdittiin käyttää 231 päivää ennen kuin se tuhoutui neuvostojoukkojen suurhyökkäyksessä 1944.
Edellä mainittujen myynti-, muisto- ja läheisten muistamistarkoitusten lisäksi sotilaita saattoi innostaa puhdetöiden tekoon myös halu jättää jälkipolville jotain konkreettista muistoksi itsestään, jos pahin tapahtuisi. Eräs veteraani muisteli sodan jälkeen Suomalaisen Kirjallisuuden seuran Korsuperinne-keruukilpailussa: ”Se ajatustapa, ettei sotilaasta jää hänen kaatumisensa jälkeen muuta muistoa kuin muisto nimestä. Ehkä moni poika teki juuri tämän vuoksi puhdetöitä [– –]. Monet näistä [– –] siirtyivätkin muun henkilökohtaisen omaisuuden kanssa omaisille koko kauneudessaan, kun näiden ‘näpertelijä’ oli kaatunut. Nämä olivat töitä, jotka vaalivat taitoa ja muistoa…”.
Toisen maailmansodan aikanakaan puhdetyöt eivät suinkaan olleet ainoastaan suomalainen erikoisuus. Eräs veteraani muisteli sodan jälkeen suomalaisten ja neuvostoliittolaisten hankkineen raaka-aineita samasta lähteestä:
”Venäläinen hävittäjä tapasi kohtalonsa ja putosi noin 200 metriä leveän ei-kenenkään-maan keskelle. Alumiinia ja muuta romua lenteli joka puolelle. [– –] himottua puhdetöihin tarvittavaa tavaraa olisi ollut mahtavat määrät. Kuitenkaan kukaan ei halunnut lähteä edes yöllä hankintamatkalle, sillä tiedossa oli naapurin tarkka-ampujat, jotka osasivat tehtävänsä.
Kolmantena päivänä tuli hälytys juoksuhaudasta keskellä päivää. Naapurin puolella liehuu suuri valkoinen lippu ja sen kummallakin puolella kypärä kepin nokassa. Kaikki tähystyslaitteet olivat käytössä, kun ihmettä seurattiin suomalaisten puolelta. Hetken kuluttua kypärien viereen nousi kaksi kättä ja samalla valkoinen lippu lähti kohoamaan hiljalleen ylöspäin. Pian näkyi kaksi päätä ja lippu nousi lisää. Hetken kuluttua naapurin juoksuhaudan reunalla seisoi kaksi venäläissotilasta kasvot Suomeen päin, välissään lippu ja vyöllä näytti olevan joitakin työkaluja. Kun suomalaiset eivät avanneet tulta, niin miehet lähtivät kulkemaan hiljalleen kohti suomalaisten juoksuhautoja. Päästyään puoleenväliin, ei kenenkään maata, he pystyttivät lippunsa ja sitten alkoi kuulua rautasahan jurskutusta. Suomalaisille tuli hirmuinen hätä. Nyt vievät kaikki tarveaineet, mitäs nyt tehdään. Venäläiset keräsivät tarvittavat aineet, kääntyivät Suomeen päin ja tekivät hovikumarruksen käsi sydämellä. [He] poistuivat hiljalleen lippuineen kainalot täynnä alumiinia ja muuta mukavaa tavaraa. Päivä siinä mietittiin ja sitten pari ronskia rintamamiestä ilmoittautui samanlaiselle, mutta uhkarohkealle reissulle. Hommattiin valkoinen lakana ja tarvittavat välineet.
Jännitys kohosi huippuunsa, kun miehet lähtivät retkelleen. Toiminta tehtiin täysin samalla tavalla kuin naapureillakin. Laukaustakaan ei ammuttu ja duraalia saatiin harrastuksiin. Samanlainen tarvikkeiden hankinta jatkui koko asemasodan ajan pari kertaa viikossa ja muutoinkin laukausten vaihto hiljeni sillä rintamalohkolla.”
Myös saksalaissotilaat tekivät toisessa maailmansodassa puhdetöitä. Saksalaiset esineet lienevät suurelta osin muistuttaneet suomalaisten vastaavia. Tiedetään että eräinä sotavuosina, puutteen alkaessa vaivata kotirintamalla, kansallissosialistinen hallinto määräsi sotilaat tekemään erilaisia leluja, joita toimitettiin kotirintamalle joululahjoina jaettaviksi. Saksassa puhdetyöt jäivät kuitenkin lähinnä henkilökohtaisten muistoesineiden tasolle – mitään Suomeen verrattavaa ”puhdetyöteollisuutta” ei liene kehittynyt.
Puhdetöitä tekivät myös toisen maailmansodan eri rintamilla taistelleet amerikkalaissotilaat, joita varten julkaistiin kesäkuussa 1945 puhdetyöpas Soldier Handicrafts. Koska toinen maailmansota oli ensimmäiseen verrattuna huomattavasti liikkuvampaa, valmistetut esineet olivat lähinnä pientarve-esineitä, vaikka myös koriste-esineitä kuten lentokoneiden pienoismalleja tunnetaan. Suomi muodosti merkittävän poikkeuksen tästä linjasta, meillähän valmistettiin puhdetyönä jopa taloja.
Lopuksi
Kuten artikkelista käy ilmi, sotilaiden puhdetyöt ilmiönä ovat olleet olemassa kauan. Kautta historian niillä on ollut hyvin samanlainen funktio: puhdetöiden tekeminen on toiminut ajanvietteenä ja torjunut taistelumoraalin kannalta vaarallisena pidettyä tylsistymistä. Puhdetyöesineet ovat joko palvelleet sotilaiden omia tarpeita ajanvietevälineinä (pelivälineet, soittimet) tai niillä on haluttu muistaa kotona odottavia läheisiä. Kokonaan oman ryhmänsä puhdetöiden joukossa muodostivat myynti- tai vaihtotarkoitukseen tehdyt työt.
Lähteet
Artikkeli perustuu keväällä 2019 julkaistuun kirjaan Käsin ja sydämin – Sota-ajan puhdetyöt (Kleemola, Olli; Kauhanen, Riku; Kinnunen, Aake) (Karisto 2019), josta tarkemmat lähdetiedot ovat löydettävissä.
Kirjoittaja
Olli Kleemola, erikoistutkija
VTT Olli Kleemola on keräillyt puhdetöitä ja tutkinut niiden historiaa n. 20 vuotta, ja jonka 700 puhdetyöesineen kokoelmaan perustuva näyttely on nähtävillä Jalkaväkimuseossa Mikkelissä.
Noheva mahdollistaa Muistin näyttelyt
Sodan ja rauhan keskus Muistin tiiviiseen perustamistyöhön ja näyttelyjen suunnitteluun on kuulunut kuluneen vuoden aikana asioita laidasta laitaan. Yksi kokonaan Muistin käyttöön kehitetyistä asioista on Noheva-sisällönhallintajärjestelmä, jonka työstäminen on ollut ahkeraa läpi kuluneen vuoden.
Mikä Noheva ja mikä sisällönhallintajärjestelmä? Noheva on Muistin oma järjestelmä, jolla esitetään tiedekeskuksen kävijöille Muistin näyttelyiden sisältöjä erilaisilla digitaalisilla esitysmuodoilla. Sisällönhallintajärjestelmä luo puitteet Muistin vuorovaikutteisille ja vaikuttaville näyttelyille. Sen avulla Muistin henkilökunta varmistaa tehokkaan näyttelynhallinnan. Noheva toimii kaikilla Muistin digitaalisilla esityslaitteilla, kuten näytöillä ja projektoreilla, joiden avulla asiakkaalle kerrotaan ihmisestä sodassa. Muistin avajaisnäyttelyn Tarinat ja muut näyttelykohteet rakentuvat vahvasti Nohevan varaan.
Mitä Noheva on vierailijalle?
Noheva on lähtökohta Muistin intensiiviselle ja kävijän mukaansa osallistavalle kokemukselle. Asiakas saa Muistissa vierailunsa alussa tunnisteen, jonka näyttelytiloihin asennetut antennit huomaavat asiakkaan saapuessa tilaan. Tunnistinjärjestelmän avulla Noheva osaa esittää Muistin kävijälle oikeita näyttelysisältöjä ajastetusti juuri oikealla hetkellä. Se mahdollistaa kävijälle sujuvan ja elämyksellisen näyttelykierron, jollaista harva kävijä on aiemmin kokenut.
Noheva rakentaa vierailusta yhtenäisen ja vuorovaikutteisen kokemuksen sekä antaa vierailijalle mahdollisuuden keskittää kaiken huomionsa hänelle esitettyyn pysäyttävään ja mielenkiintoiseen tietoon sodasta ja rauhasta. Noheva antaa kävijälle mahdollisuuden valita juuri hänelle mielenkiintoisimmat sisällöt nähtäväksi näyttelykierron aikana.
Noheva on innovaatio näyttelytuotantokentälle
Nohevaa on kehitetty tämän vuoden aikana EU-rahoitetussa Digitalisaatiosta vipuvoimaa museokentälle – Alusta-järjestelmän pilottihankkeessa. Hanke ja oman sisällönhallintajärjestelmän kehittäminen todettiin välttämättömyydeksi Muistin näyttelyiden toteuttamisen kannalta. Markkinoilla on useita muita digitaaliseen esittämiseen tarkoitettuja järjestelmiä, mutta harva kykenee luomaan yhtä paljon vierailijaa puhuttelevan kokemuksen ja palvelemaan näyttelyntuottajaa samoin kuin Muistin Noheva.
Sisällönhallintajärjestelmän kehitystyö Muistin omia tarpeita ajatellen on jo pitkällä. Järjestelmää kehitetään ja testataan edelleen lisää ja erilaisiin käyttöympäristöihin. Nohevan potentiaali ei rajaudu ainoastaan museo- ja tiedekeskuskäyttöön, vaan sen potentiaali on laajasti myös muissa käyntikohteissa. Kenties Noheva ohjaa tulevaisuudessa kävijää monessa muussakin käyntikohteessa kuin pelkästään Muistissa.
Santeri Raappana
Projektipäällikkö
Digitalisaatiosta vipuvoimaa museokentälle – Alusta-järjestelmän pilottihanke
Mitä tapahtui näyttelytuotannossa 2020 ja mitä tehdään 2021
Vuosi 2020 on ollut Muistin näyttelytuottajalle vauhdikas. Kun tehdään kokonaan uutta tiedekeskusta, työtä on valtavan paljon. Usein museot ja tiedekeskukset pitävät sisällään useita näyttelyosioita ja niitä uudistetaan yksi kerrallaan, mutta uutta tehdessä koko kokonaisuus on työn alla yhtä aikaa. Muistin tuleva näyttelykokonaisuus sisältää useita toisistaan täysin poikkeavia kohteita, joista jokainen vaatii paljon monenlaista työtä.
Näyttelyn tuotanto alkaa suunnittelusta: mistä halutaan kertoa, mitkä asiat siihen liittyvät, mitä halutaan nostaa esille? Tässä työssä Muistin tieteellisellä neuvottelukunnalla on ollut merkittävä rooli. Kun aiheet ja teemat ovat selvillä, mietitään, millaisin esittämisen tavoin keskeinen viesti saadaan välitettyä.
Näyttely tarjoaa mediana erilaisia työkaluja asioista kertomiseen: tunteisiin vetoava videoesitys historiallisten henkilöiden kokemuksista toimii toisessa kohtaa paremmin, toisessa taas seinälle projisoitu datavisualisointi tai vitriiniin asetettu esine ja siitä lisätietoa antava kosketusnäyttö. Työryhmässä pohditaan, mikä näkökulma valitaan, millainen tieto ja tunnelma kävijälle halutaan tarjota. Muistissa suunnittelutyö on ollut käynnissä jo pitkään, mutta sitä on riittänyt myös kuluneelle vuodelle. Porukalla olemme hioneet hyvistä ideoista toimivia näyttelykonsepteja.
Kun suunnitelmat ovat valmiina, alkaa tutkijoiden kova perustyö. He keräävät tarvittavat aineistot, selvittävät, kirjoittavat, etsivät kuvia, asiakirjoja ja esineitä. He laativat videotuotantojen käsikirjoituksia tutkimuskirjallisuutta ja mielikuvitusta yhdistäen, keräävät koosteita tärkeimmistä tapahtumista aikajanoille, selailevat arkistoja, koostavat ja karsivat ja tekevät loputtoman määrän valintoja siitä, mitä kaikkea näyttelyssä voidaan esittää. Sisällöntuotanto on näyttelyntekemisen ydintyötä, jonka merkitys jää usein piiloon. Onneksi olemme saaneet tiimiimme lahjakkaita tutkijoita, jotka kaivavat esiin kaiken tarvittavan. Aina välillä käy ilmi, ettei kaivattua kuvaa tai tietoa ole olemassa. Sekin on kuitenkin tulos, joka kertoo historiasta – ja siitäkin voi näyttelyssä kertoa.
Sisällöntuotannon edetessä mukaan prosessiin tulevat erilaiset talon ulkopuoliset tuottajat ja tekijät. Nykyaikainen näyttely vaatii niin monenlaista osaamista, ettei sitä kaikkea mitenkään voi löytyä omalta henkilökunnalta. Tämä on näyttelytuottajan kannalta kiireisin työvaihe: on löydettävä puuseppä, liuta näyttelijöitä, graafikko, ohjaaja, valo- ja äänisuunnittelija, VR-tuottaja, mustavalkokuvien värittäjä, taiteilija, lavastesuunnittelija, arkistonhoitaja, sähkömies, koodari ja kääntäjä – noin muutamia mainitakseni. Heidän kanssaan on sovittava mitä tehdään ja milloin, tarjottava oikeat aineistot oikeille henkilöille, seurattava työn etenemistä ja kommentoitava, viilattava ja hiottava lopputulosta. Siinä riittää langanpäitä pideltäväksi, mutta on ollut ilo huomata, kuinka ammattitaitoisia ihmisiä ympäriltämme löytyy. On myös avartavaa päästä seuraamaan niin monenlaisia ammattilaisia heidän työssään.
Vuosi 2021 laittaa vielä viimeisen vaihteen silmään, kun edellisten lisäksi pakettiin tulevat näyttelyrakenteiden rakennustyöt, tekniikan asennukset ja lopulta kaikkien sisältöjen paikoilleen asettaminen. Jo nyt tänä syksynä valmistuneissa näyttelytiloissamme tapahtuu hiljalleen muutoksia: lipunmyyntitiski on kohonnut kauppaan ja seinät alkavat saada näyttelyilmeen mukaista väriä ylleen. Tällaiset konkreettiset edistysaskeleet ilahduttavat näyttelytuottajaa eniten ja antavat virtaa arjen pyöritykseen. Kun on monta haastetta ratkaistavana, saan iloa videotuotannon viimeisimmän editointikierroksen tuloksesta tai tuoreen maalipinnan tuoksusta. Ja tätä riemua on luvassa ensi vuodelle runsain mitoin!
Jenni Korhonen, näyttelytuottaja