Avainsana: sodan ja rauhan keskus muisti
Muistin vuosi 2020
Vuosi 2020 on ollut monessa mielessä poikkeuksellinen. Vuosi alkoi vauhdikkaasti toimitilojen muutostöiden merkeissä. Tilojen suunnittelua oli tehty vuonna 2019 yhdessä Arkkitehtitoimisto Arkviiri Oy:n ja Mikkelin kaupungin nimeämän työryhmän kanssa. Vanha koulurakennus taipui onnistuneen suunnittelun myötä näyttelykäyttöön sopivaksi jopa yllättävän suoraviivaisesti. Urakoitsijaksi oli valikoitunut kilpailutuksen kautta mikkeliläinen Jalon Rakentajat Oy, joka pääsi toden teolla työntekoon alku vuodesta 2020. Jalon Rakentajat tekivät alihankkijoineen upeaa työtä. Työmaalla oli hienoa nähdä, kuinka sitoutuneita työntekijät olivat työhönsä ja pyrkivät tekemään parastaan. Työntekijöiden käsissä suunnitelmat muuttuivat konkreettiseksi ja tilat muovautuivat kuukausi kuukaudelta selkeämmiksi ja hienommiksi. Vanhojen luokkahuoneiden välisiin seiniin tehtiin kulkuaukkoja, välipohjia purettiin ja uusia seiniä rakennettiin. Lukemattomien työvaiheiden ja valtavan työtuntimäärän jälkeen rakennukseen saatiin luotua mm. luonteva näyttelykierto, toimivat asiakaspalvelutilat ja auditorio sekä nätti ravintolatila. Nyt rakennuksen molemmista päädyistä löytyy myös hissi. Toimitilojen muutostyöt ja pihatyöt jatkuivat alkuvuodesta aina syksyyn 2020 asti. Hanke pysyi kiitettävästi aikataulussaan ja myös budjetissaan. Lopputulosta voivat kaikki käydä ihailemassa jo ulkoa ja ensi keväänä kaikki ovat myös tervetulleita sisälle asti ihmettelemään.
Virtuaalinen rintamakokemus
Remontoinnin lisäksi vuoden alussa startattiin virtuaalisen taistelukokemuksen tuotanto. Taistelukokemus on yksi Muistin lippulaivoista, jollaista ei tiettävästi ole toteutettu aikaisemmin missään muualla. Taitelukokemuksessa näyttelyvieras pääsee tai joutuu virtuaalikokemuksen avulla taisteluiden etulinjaan. Tarkoituksena on ollut luoda mahdollisimman realistinen sotakokemus, jotta nykypäivässä – rauhassa – elävä näyttelyvieras voisi samaistua edes hieman siihen miltä etulinjassa taistelleesta sotilaasta on voinut tuntua. Vuoden 2019 aikana rintamakokemukselle oli luotu perusteelliseen tutkimustyöhön pohjautuva sisältösuunnitelma. Vuoden 2020 alussa virtuaalikokemuksen toteuttajaksi valikoitunut Teatime Research Oy ryhtyi sisältösuunnitelman ja tutkimustyön pohjalta luomaan helmikuuhun 1940 sijoittuvaa maailmaa. Nyt joulukuussa 2020 tuo virtuaalikokemus on vihdoin loppuviilausta vaille valmis. Tarkemmin tästä tuotantoprosessista ja mielenkiintoisesta tutkimustyöstä tullaan kertomaan keväällä 2021.
Muun muassa Virtuaalisen taistelukokemuksen toteuttamisen on mahdollistanut Maanpuolustuksen kannatussäätiö sr. Maanpuolustuksen kannatussäätiön 1,4 miljoonan euron avustus Muistin näyttelyiden suunnitteluun ja toteutukseen on ollut keskeinen tukipilari kokonaisuuden rakentamisessa. Tuntuvan avustuksen avulla Muistin näyttelyissä pystytään hyödyntämään uusinta näyttelyteknologiaa.
Tarinat
Tarinat-näyttelyosiosta tarkkaavaisimmat Muistin seuraajat ovat saattaneet lukea jo useammasta eri mediasta (esim. Kasperi Hulkkonen, 23, astuu sotilaan saappaisiin – tiedekeskus Muisti tuo tarinat jälkipolville | Yle Uutiset | yle.fi). Tuo näyttelyosio onkin yksi eniten kiinnostusta herättäneistä kokonaisuuksista. Tarinat-osiossa näyttelyvieras pääsee valitsemaan yhden henkilön, jonka saappaissa hän kulkee läpi sodan. Muistin avajaisnäyttelyssä valittavia tarinoita on kuusi, mutta uusia tarinoita pyritään tuottamaan joka vuosi lisää. Lisäksi tämä näyttelyosio tulee täydentymään loppuvuodesta 2021 pelillisellä osiolla, jossa näyttelyvieraat pääsevät vaikuttamaan itse siihen, kuinka tarina etenee. Pelillisten tarinoiden tuotanto saatiin alkutaipaleelle tänä vuonna, ja työtä jatketaan avajaisvaiheen jälkeen. Pelillisten tarinoiden suunnitteluun Muisti sai Suomen kulttuurirahaston Etelä-Savon rahastolta kärkiapurahan: Etelä-Savon rahastolta yli 700 000 euroa maakunnan kulttuurille | Suomen Kulttuurirahasto (skr.fi)
Memoriaali
Muistin varhaisissa suunnitteluvaiheissa nostettiin yhdeksi keskeisimmäksi tavoitteeksi luoda uusi verkkopalvelu, joka mahdollistaa sotahistoriaan liittyvän arkistoaineiston ja tiedon keräämisen joukkoistamisen avulla. Ajatuksena oli, että se tuo kansalaisten yksityiset sotaa koskevat aineistot julkisten ja viranomaisaineistojen rinnalle. Se kokoaa yhteen, jakaa ja tallentaa sotahistoriaan liittyviä aineistoja digitaaliseen arkistoon.
Memoriaali-verkkopalvelun kehittäminen ja toteutus päätettiin tehdä yhteistyöhankkeena Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n, Elinkeinoelämän keskusarkiston ja Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiön kesken, Etelä-Savon maakuntaliiton ja EU:n suosiollisella rahoituksella
Memoriaalin ensimmäinen kehitysvaihe alkoi lokakuun alussa ja päättyy vuoden 2021 lopussa. Kehittäminen on syksyn aikana keskittynyt Memoriaalin keskeisimpiin toiminnallisuuksiin, kuten tiedostojen lataamiseen ja hakutoimintoihin. Alkuvaiheessa tehty suunnittelutyö on konkretisoinut hankkeen tavoitteita ja ohjannut kehitystyötä kohti käyttäjälähtöistä kehitystapaa, jossa keskeiseksi on noussut helppokäyttöisyys ja saavutettavuus. Palvelun kehitys huomioi myös arkistokentältä kumpuavat tarpeet, jotka ovat nousseet esille verkostoitumisen myötä.
Noheva-sisällönhallintajärjestelmä
Noheva on Muistin oma sisällönhallintajärjestelmä, jolla esitetään tiedekeskuksen kävijöille Muistin näyttelyiden sisältöjä erilaisilla digitaalisilla esitysmuodoilla. Sisällönhallintajärjestelmä luo puitteet Muistin vuorovaikutteisille ja vaikuttaville näyttelyille. Sen avulla Muistin henkilökunta varmistaa tehokkaan näyttelynhallinnan. Noheva toimii kaikilla Muistin digitaalisilla esityslaitteilla, kuten näytöillä ja projektoreilla, joiden avulla asiakkaalle kerrotaan ihmisestä sodassa. Muistin avajaisnäyttelyn Tarinat ja muut näyttelykohteet rakentuvat vahvasti Nohevan varaan.
Alusta-työnimellä, syksyllä Nohevaksi ristittyä järjestelmää on kehitetty kevättalvesta 2020 lähtien niin ikään EU-rahoitetussa Digitalisaatiosta vipuvoimaa museokentälle – Alusta-järjestelmän pilottihankkeessa. Rahoituksen hankkeelle myönsi Etelä-Savon Maakuntaliitto. Hanke ja oman sisällönhallintajärjestelmän kehittäminen todettiin välttämättömyydeksi Muistin näyttelyiden toteuttamisen kannalta. Markkinoilla on useita muita digitaaliseen esittämiseen tarkoitettuja järjestelmiä, mutta emme löytäneet runsaasta 30 läpikäydystä ohjelmasta Muistin tarpeisiin sopivaa. Kehitystyötä on tehty GoFore Oy:n ja Metatavu Oy:n kanssa. Mikkelin kaupungin museot ovat osarahoittajana hankkeessa, sillä järjestelmä tulee toimimaan myös Päämajamuseon tiloissa. Nohevan kehitystyötä jatketaan päämäärätietoisesti vuonna 2021.
Oppimissuunnitelma
Koulujen ja oppilaitosten näkökulmasta Sodan ja rauhan keskus Muisti tulee tarjoamaan laadukkaita ja monipuolisia sisältöjä sodan ja rauhan teemoihin. Tavoitteena on herättää kävijät pohtimaan sotaan, rauhaan ja ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä sekä ohjata heitä kriittiseen ajatteluun. Oppimateriaaleissa ja näyttelypedagogiikassa Sodan ja rauhan keskus Muisti nojaa valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin. Muistin tieteellisten ja opetuksellisten tavoitteiden määrittelyä varten ryhdyttiin keväällä 2020 laatimaan yhteistyökumppaneiden kanssa Muistin oppimissuunnitelmaa, joka tulee ohjaamaan Muistin pedagogista työtä. Artikkelikokoelman muotoon laaditun oppimissuunnitelman ensimmäinen luonnos valmistui syksyn 2020 aikana. Se jakautuu kahteen osioon, joista ensimmäisessä käsitellään sodan, rauhan ja muistamisen teemoja ja toisessa oppimista, oppijoita ja tiedekeskuksia. Jatkossa siihen liitetään kutakin näyttelykohdetta käsittelevä, opetussuunnitelmien mukainen räätälöity aineisto. Oppimissuunnitelma tullaan julkaisemaan sen valmistuttua Muistin verkkosivuilla.
Muistaminen
Näyttelykierroksen viimeinen kohde tuo kävijän takaisin nykyaikaan, pohtii sodan muistamista meillä ja maailmalla sekä nostaa esiin konfliktien luonteessa tapahtuneen muutoksen. Tätä viimeistä näyttelykohdetta työstettiin koko henkilökunnan voimin heti kesän jälkeen pidetyssä työpajassa. Sisältö muotoutui siten, että syksyllä kohteelle päätettiin hakea ja myös saatiin rahoitusta Jenny ja Antti Wihurin rahastolta (Ks. Muisti). Apurahalla voimme lisätä osioon muistamiskulttuurien kansainvälistä ulottuvuutta, konflikteja ja rauhaa käsittelevät kokonaisuudet. Samalla vahvistamme näyttelyn pedagogista ulottuvuutta.
Vuosi 2021
Vuosi 2021 tulee olemaan Muistin kannalta merkityksellinen. Vuodesta 2014 alkanut selvitys- ja suunnittelutyö johti perustamispäätöksiin syksyllä 2018. Sen jälkeen alkoi perustamisvaihe, joka päättyy vihdoin huhtikuussa 2021, kun ovet avataan yleisölle. Työ ei kuitenkaan pääty siihen. Heurekan pitkäaikainen johtaja Per-Edvin Persson kiteytti vierailunsa yhteydessä, kuinka tiedekeskuksen perustamisvaihe on kuin telakka – valmistuttuaan se on laiva, jonka suuntaa täytyy ohjata. Laivaa täytyy myös huoltaa ja kehittää, jotta se on valmis purjehtimaan tulevaisuuteen.
Olli-Pekka Leskinen, toimitusjohtaja
Sinunko ravintolasi osaksi Muistia?
Sodan ja rauhan keskus Muisti etsii ravintolayrittäjää
Muisti hakee ravintolayrittäjää pyörittämään kahvila-ravintolaansa. Keväällä avattava Sodan ja rauhan keskus Muisti tulee olemaan merkittävä matkailukohde. Ravintola tukeutuu toiminta-ajatukseltaan Muistin brändiin ja toimintaan sekä muodostaa olennaisen osan keskuksen kävijöiden palvelukokemusta.
Sodan ja rauhan keskus Muistin tiloissa sijaitsevan ravintola tarjoaa keskuksen kävijöille mahdollisuuden ruokailla ja kahvitella vierailun yhteydessä, mutta myös tarjota kahvila- ja ravintolapalveluita asiakkaille, jotka eivät vieraile itse tiedekeskuksessa. Tavoitteena on, että Sodan ja rauhan keskus Muistin ravintolasta muodostuu myös itsenäisesti vetovoimainen toimija, joka tunnetaan hyvästä laadusta ja miellyttävistä palveluista. Ravintolayrittäjältä odotetaan sitoutumista Muistin brändiin sekä D. O. Saimaa -laatukriteereihin.
Kokonaisuudessaan ravintolan toimintakonseptina on tarjota asiakkaille kahvila-, lounas- ja tilausravintolapalveluita. Lisäksi ravintola toimii keskuksessa järjestettävien tilaisuuksien kävijöitä palvellen. Ravintolan suunniteltu asiakaspaikkamäärä on noin 60. Lisäksi ravintolan edustalla on tilava terassi.
Ravintola palvelee asiakkaita Sodan ja rauhan keskus Muistin tiloissa keskuksen aukioloaikojen mukaisesti maanantaista perjantaihin klo 10–18 ja lauantaista sunnuntaihin klo 10-16. Lisäksi ravintola on avoinna keskuksessa järjestettävien tapahtumien ja tilaisuuksien aikana myös muina ajankohtina. Muistin tiloja voidaan vuokrata erilaisten tapahtumien, kokouksien ja juhlien järjestämistä varten. Ravintolalla on mahdollisuus käyttää omien tilojensa lisäksi auditoriota/ monitoimitilaa tiedekeskuksen aukioloaikojen ulkopuolella.
Sodan ja rauhan keskus Muisti tarjoaa brändinsä ja asiakasvirtojensa lisäksi näkyvyyttä markkinoinnissa ja muissa yhteistyökumppanuuksissa. Ravintolatilat käsittävät kalustetun salin ja keittiön laitteineen.
Kiinnostuitko? Pyydä tarjouspyyntöasiakirja lisätietoineen sähköpostilla toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskiseltä: olli-pekka.leskinen(at)muisti.org
Kotirintaman joulupöydässä -lanttua, perunaa ja lihankorviketta
Sota-aikana joulua vietettiin pulan keskellä. Vaikka ajat olivat niukat, juhla haluttiin kuitenkin erottaa arjesta.
Elintarvikkeiden säännöstely alkoi Suomessa talvisodan alla, kun kahvi, sokeri ja siirappi menivät kortille. Talvisodan yli päästiin vielä hyvän elintarviketilanteen vallitessa, mutta Moskovan rauhassa menetetyt viljelyalueet, ulkomaisen elintarvike- ja lannoitetuonnin tyrehtyminen sekä jatkosodan sytyttyä työvoimapula aiheuttivat lopulta sen, että ruoasta sekä kaikesta kulutustavarasta oli huutava pula. Säännöstelyssä oli enimmillään kaikki kulutus- ja elintarvikkeet kotimaisia vihanneksia, hedelmiä ja sisävesikalaa lukuun ottamatta. Korttiannokset oikeuttivat iän ja ammatin mukaan porrastettuihin annoksiin, jotka vaihtelivat 20‒60% normaalikulutuksesta. Lopun ruoantarpeesta kattoi kotitarveviljely tai mustan pörssin kauppa. Kaikilla, joilla suinkin oli mahdollisuus, olikin viljelypalsta, jolla kasvatettiin vihanneksia ja perunaa, sekä sika tai kaneja kasvamassa pihan perällä. Myös kerrostaloissa saatettiin pitää possua kylpyhuoneessa tai keittiössä.
Jouluna tahdottiin sodankin keskellä tarjota perinteisiä jouluruokia. Tämä vaati kekseliäisyyttä ja paljon työtä. Korttiannoksia ryhdyttiin säästämään hyvissä ajoin, jotta joulupöydässä voisi olla esimerkiksi lihaa ja jotain makeaa tarjolla. Tarvikkeita jonotettiin tuntikaupalla. Kinkkua ei silti monessakaan pöydässä ollut, etenkään kaupungeissa. Eläimistä käytettiin kaikki osat; verivanukasta, mahasylttymuhennosta, vasikanaivomuhennosta ja sisälmyspihvejä valmistettiin. Lihaa jatkettiin usein sienillä ja juureksilla. Joulupöydässä kokolihan sijaan saattoi olla myös aladobia, lihahyytelöä, johon käytettiin sian sorkkia tai pää. Makua saatettiin vahvistaa Lahden liemivoimalla, lihankorviketahnalla, jota Lahden Polttimo Oy valmisti lipeästä jalostetusta ravintohiivasta. Lihan ohella tai sijaan joulupöydässä saattoi olla kalaa. Lipeäkala sekä järvikalat ja silakka tarjottiin perunan ja juureslaatikoiden rinnalla.
Perunakin meni kortille elokuussa 1942. Silti joulupöytään sitä yleensä riitti. Lanttu kylmänkestävänä juureksena näytteli usein pääroolia niin arki- kuin juhlapöydässä. Porkkanaa ja punajuurta hyödynnettiin myös hyvin monessa muodossa rosolleista karamelleihin.
Jälkiruokia ja joululeivonnaisiakin valmistettiin. Perheessä saattoi jokainen saada esimerkiksi yhden joulupullan. Sokerin, voin ja vehnäjauhojen puutteessa hyödynnettiin itsetehtyjä perunajauhoja, sokerijuurikkaasta keitettyä siirappia ja marjoja. Näin saatiin kiisseleitä ja kakkuja. Sekahedelmäsopasta voitiin vain haaveilla; samannäköistä mutta ei lainkaan saman makuista soppaa keitettiin kotikaljasta. Ne, joilla oli rahaa ja suhteita, nauttivat joulusta huomattavasti leveämmin. Mustassa pörssissä liikkui monenlaista tavaraa, mutta hinnat olivat kovat.
Ruispiparkakut
4 dl ruisjauhoja
0,7 dl voisulaa
1 muna
1 dl siirappia
1 dl maitoa
0,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl mausteita
Muna ja sokeri vatkataan, siirappi, sula voi, maito, mausteet ja pieneen jauhomäärään sekoitettu leivinjauhe lisätään. Viimeksi lisätään jauhot. Taikina saa kovettua kylmässä paikassa. Piparkakut leivotaan tavalliseen tapaan ja paistetaan kohtalaisessa uuninlämmössä.
Kauraryynikakku
0,5 l maitoa
0,5 l kauraryynejä
hiukan suolaa
marjasosetta
kuorrutus maitokiisselillä
Voideltuun vuokaan pannaan kerroksittain makeata marjasosetta ja maito-kauraryyniseosta, joka on kevyesti maustettu suolalla. Alimmainen ja päällimmäinen kerros on kauraryyniseosta. Kakku paistetaan hyvässä uuninlämmössä kypsäksi. Jäähtyneenä se kaadetaan vadille ja kuorrutetaan maitokiisselillä ja pinnalle ripotellaan koristeeksi esimerkiksi paahdettuja kauraryynejä, jotka ovat sopivaa mantelinkorviketta.
Reseptit kirjasta Kallioniemi, Jouni (toim.) 2006: 123 Sotavuosien ruokaohjetta. Jyväskylä: Vähäheikkilän Kustannus.
Kirjoittaja
FL Leena Hangasmaa, tutkija
Mitä tapahtui näyttelytuotannossa 2020 ja mitä tehdään 2021
Vuosi 2020 on ollut Muistin näyttelytuottajalle vauhdikas. Kun tehdään kokonaan uutta tiedekeskusta, työtä on valtavan paljon. Usein museot ja tiedekeskukset pitävät sisällään useita näyttelyosioita ja niitä uudistetaan yksi kerrallaan, mutta uutta tehdessä koko kokonaisuus on työn alla yhtä aikaa. Muistin tuleva näyttelykokonaisuus sisältää useita toisistaan täysin poikkeavia kohteita, joista jokainen vaatii paljon monenlaista työtä.
Näyttelyn tuotanto alkaa suunnittelusta: mistä halutaan kertoa, mitkä asiat siihen liittyvät, mitä halutaan nostaa esille? Tässä työssä Muistin tieteellisellä neuvottelukunnalla on ollut merkittävä rooli. Kun aiheet ja teemat ovat selvillä, mietitään, millaisin esittämisen tavoin keskeinen viesti saadaan välitettyä.
Näyttely tarjoaa mediana erilaisia työkaluja asioista kertomiseen: tunteisiin vetoava videoesitys historiallisten henkilöiden kokemuksista toimii toisessa kohtaa paremmin, toisessa taas seinälle projisoitu datavisualisointi tai vitriiniin asetettu esine ja siitä lisätietoa antava kosketusnäyttö. Työryhmässä pohditaan, mikä näkökulma valitaan, millainen tieto ja tunnelma kävijälle halutaan tarjota. Muistissa suunnittelutyö on ollut käynnissä jo pitkään, mutta sitä on riittänyt myös kuluneelle vuodelle. Porukalla olemme hioneet hyvistä ideoista toimivia näyttelykonsepteja.
Kun suunnitelmat ovat valmiina, alkaa tutkijoiden kova perustyö. He keräävät tarvittavat aineistot, selvittävät, kirjoittavat, etsivät kuvia, asiakirjoja ja esineitä. He laativat videotuotantojen käsikirjoituksia tutkimuskirjallisuutta ja mielikuvitusta yhdistäen, keräävät koosteita tärkeimmistä tapahtumista aikajanoille, selailevat arkistoja, koostavat ja karsivat ja tekevät loputtoman määrän valintoja siitä, mitä kaikkea näyttelyssä voidaan esittää. Sisällöntuotanto on näyttelyntekemisen ydintyötä, jonka merkitys jää usein piiloon. Onneksi olemme saaneet tiimiimme lahjakkaita tutkijoita, jotka kaivavat esiin kaiken tarvittavan. Aina välillä käy ilmi, ettei kaivattua kuvaa tai tietoa ole olemassa. Sekin on kuitenkin tulos, joka kertoo historiasta – ja siitäkin voi näyttelyssä kertoa.
Sisällöntuotannon edetessä mukaan prosessiin tulevat erilaiset talon ulkopuoliset tuottajat ja tekijät. Nykyaikainen näyttely vaatii niin monenlaista osaamista, ettei sitä kaikkea mitenkään voi löytyä omalta henkilökunnalta. Tämä on näyttelytuottajan kannalta kiireisin työvaihe: on löydettävä puuseppä, liuta näyttelijöitä, graafikko, ohjaaja, valo- ja äänisuunnittelija, VR-tuottaja, mustavalkokuvien värittäjä, taiteilija, lavastesuunnittelija, arkistonhoitaja, sähkömies, koodari ja kääntäjä – noin muutamia mainitakseni. Heidän kanssaan on sovittava mitä tehdään ja milloin, tarjottava oikeat aineistot oikeille henkilöille, seurattava työn etenemistä ja kommentoitava, viilattava ja hiottava lopputulosta. Siinä riittää langanpäitä pideltäväksi, mutta on ollut ilo huomata, kuinka ammattitaitoisia ihmisiä ympäriltämme löytyy. On myös avartavaa päästä seuraamaan niin monenlaisia ammattilaisia heidän työssään.
Vuosi 2021 laittaa vielä viimeisen vaihteen silmään, kun edellisten lisäksi pakettiin tulevat näyttelyrakenteiden rakennustyöt, tekniikan asennukset ja lopulta kaikkien sisältöjen paikoilleen asettaminen. Jo nyt tänä syksynä valmistuneissa näyttelytiloissamme tapahtuu hiljalleen muutoksia: lipunmyyntitiski on kohonnut kauppaan ja seinät alkavat saada näyttelyilmeen mukaista väriä ylleen. Tällaiset konkreettiset edistysaskeleet ilahduttavat näyttelytuottajaa eniten ja antavat virtaa arjen pyöritykseen. Kun on monta haastetta ratkaistavana, saan iloa videotuotannon viimeisimmän editointikierroksen tuloksesta tai tuoreen maalipinnan tuoksusta. Ja tätä riemua on luvassa ensi vuodelle runsain mitoin!
Jenni Korhonen, näyttelytuottaja
Pääkirjoitus: Hyvää itsenäisyyspäivää ja rauhallista joulunaikaa!
Kahdeksankymmentä vuotta sitten Suomessa valmistauduttiin itsenäisyyspäivän viettoon poikkeuksellisissa olosuhteissa. Takana oli talvisota, sadat tuhannet evakot olivat joutuneet jättämään kotinsa, ja tärkeä osa Suomen maa-alasta, pelloista, tehtaista ja metsistä oli luovutettu rauhansopimuksessa Neuvostoliitolle. Suru sodassa kaatuneista ja vammautuneista sekä muista menetyksistä oli vielä kipeänä läsnä.
Myös vuoden 2020 itsenäisyyspäivää vietetään Suomessa ja joulunaikaa koko maailmassa tavanomaisista poikkeavissa olosuhteissa. Covid19-pandemia on mullistanut arkipäivämme tavalla, johon ei ole aikakausiin totuttu. Pelko oman tai läheisten terveyden sekä työn ja elinkeinon menettämisestä on läsnä. Valtio ja viranomaiset ovat rajoittaneet kansalaisten elämää poikkeuksellisella tavalla, lainsäädännön antamin valtuuksin. Tarttuvia tauteja ei ole tarvinnut pelätä vuosikymmeniin, kiitos lääketieteen kehityksen. Ei ole ihme, että tilannetta on verrattu sotaan ja keskustelussa on käytetty sodankäynnistä tuttuja käsitteitä.
Juhliessamme itsenäisyyspäivää 6.12. me suomalaiset emme muista niinkään vuotta 1917, vaan toisen maailmansodan päättymistä ja Suomen säilymistä itsenäisenä valtiona. Oman lisänsä tänä vuonna asiaan tuo viimeisen Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin haudan lepoon saattaminen 27.11. Gerdtin, kuten muidenkin sotaveteraanien sanoma jälkipolville on ollut rauhan sanoma; ei enää sotaa. Viimeisen Mannerheim-ristin ritarin kuolema päätti erään aikakauden, 75 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Silti keskuudessamme elää edelleen rintamatunnuksen omaavia henkilöitä sekä suuri joukko ihmisiä, joiden elämään sota vaikuttaa pisimpään – sodan lapsena kokeneet. On tärkeää ymmärtää sodan kokemuksen pitkä ja ylisukupolvinen vaikutus.
Tässä uutiskirjeessä vedämme yhteen Sodan ja rauhan keskus Muistin kuulumisia kuluneen vuoden varrelta – ensi vuonna avataan ja siihen on aikaa enää muutamia kuukausia! Yksi tärkeimmistä Muistin näyttelyt mahdollistavista asioista on näyttelynhallintajärjestelmämme, jonka olemme ristineet Nohevaksi. Siitä, sekä marraskuussa vietetyn sateenkaarikuukauden merkeissä kirjoitetusta artikkelista voitte lukea tästä uutiskirjeestä.
Ja lopuksi, näin joulun alla, erikoistutkijamme VTT Olli Kleemola kirjoittaa puhdetöistä. Monissa kodeissa on edelleen rintamalla tehtyjä esineitä, mutta moniko meistä tietää, että niiden valmistamisella oli merkittävä miesten mielialaa ylläpitävä rooli tai että niitä tehtiin organisoidusti myyntiin?
Pia Puntanen, sisältöjohtaja
Kansallinen veteraanipäivä siirtää perintöä seuraaville polville
Kansallista veteraanipäivää vietetään sotiemme veteraanien kunniaksi. Päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987 itsenäisen Suomen täyttäessä 70 vuotta. Päiväksi valikoitui 27.4., joka on Lapin sodan päättymispäivä. Tällä haluttiin viestiä veteraanipäivän rauhantahtoisuutta.
Veteraanipäivä on suhteellisen nuori juhla. Kylmä sota piti pitkään Suomessa sodan ja sen muistamisen piilossa. 1980-luvun lopussa Neuvostoliiton alettua uudistua ilmapiiri avautui viimein avoimelle puheelle sodistamme ja niihin osallistuneista miehistä ja naisista. Veteraanijärjestöt ja silloinen pääministeri Kalevi Sorsa tekivät aloitteen kansallisen päivän viettämisestä, jolla veteraanit saivat vihdoin julkista arvostusta Suomen itsenäisyyden puolustamisesta.
Kansallisesta veteraanipäivästä on muodostunut yksi vuoden merkittävimpiä itsenäisen Suomen juhlia. Valtakunnallisen pääjuhlan lisäksi juhlaa on vietetty paikallisesti Suomen kunnissa eri tavoin. Tänä vuonna Tampereella vietettäväksi suunniteltu valtakunnallinen pääjuhla on peruttu koronavirustilanteen vuoksi. Juhlan teema “Ihmisten välillä hyvä tahto – Välvilja mellan människor” on kuitenkin ajankohtainen aina.
Sotaveteraaneja on keskuudessamme vielä lähes 8000, heistä enemmistö on naisia. Sotaveteraanien perinteitä hoitaa ja vaalii Tammenlehvän Perinneliitto, jonka veteraanijärjestöt perustivat vuonna 2003. https://tammenlehva.fi/. Veteraanien etujärjestönä toimii Sotaveteraanien keskusliitto. https://sotaveteraanit.fi/
Tänä poikkeuksellisena keväänä käytännössä kaikki kansallisen veteraanipäivän viralliset juhlallisuudet on peruttu. Liput kuitenkin liehuvat saloissa, ja voimme juhlistaa päivää esimerkiksi kuuntelemalla Suomen suurimman virtuaalikuoron esittämää Finlandia-hymniä. Esityksen on vuoden 2020 kansallisen veteraanipäivän kunniaksi tilannut valtioneuvosto. Kuorossa laulaa 1075 kuorolaista ja sitä johtaa director cantus Arto Joutsimäki. https://www.youtube.com/watch?v=kG1WcTLDJ1E
”Teit’ isäin astumaan?” Pojat sotakentillä 1700-luvulta nykypäivään
Sota on perinteisesti mielletty miesten toiminnaksi, jossa lapsilla on korkeintaan uhrin rooli. Lasten rooli on kuitenkin ollut huomattavasti moniulotteisempi, ja etenkin pojat ovat osallistuneet moniin sotiin aktiivisesti erilaisissa tehtävissä.
Suhtautuminen sotiin osallistuviin poikiin on muuttunut vuosisatojen saatossa. Täysi-ikäisyyden rajat ovat eri aikoina vaihdelleet, mutta tässä kirjoituksessa ”poikiin” viitattaessa tarkoitetaan lähinnä alle 17-vuotiaita.
Hattujen sodan (1741–1743) aikana venäläisten puolella palvellut kapteeni Diethardt kuvasi päiväkirjassaan rykmenttien yhteydessä toimineen ”poikakomppanioita”, jotka avustivat rykmenttejä monenlaisissa tehtävissä. Yhdysvaltain sisällissotaan poikia osallistui paitsi rumpaleina myös taistelijoina. Suomen sodassa 1808–1809 palveli lukuisia nykyisen määritelmän mukaan lapsisotilaiksi laskettavia henkilöitä, joiden idealisoidun arkkityypin Runeberg ikuisti Vänrikki Stoolin tarinoiden Sotilaspoika-runoon. Monissa maissa olikin tavallista, että poikalapsi ilmoitettiin armeijan rulliin jo hyvin nuorena, tavoitteena taata upseerinvirka täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
Nationalistisen aatemaailman kukoistuskaudella 1800-luvulla lapsia pyrittiin etenkin keisarillisessa Saksassa, mutta myös muualla kasvattamaan valtion uskollisiksi alamaisiksi. Tähän kasvatukseen kuuluivat osaltaan sotilaalliset laulut ja tinasotilailla käydyt sodat sekä erilaiset sotaleikit. Niitä olivat esimerkiksi hiekkalaatikkoon rakennettujen kasarmien valtaus, leikkimiekoin miekkailu, tinasotilailla taistelu tai soveltuvassa maastossa järjestetyt suuremman mittakaavan sotapelit. Näiden leikkien katsottiin tuon ajan kasvatusideologiassa paitsi vahvistavan ruumiillista kuntoa, myös antavan pojille henkisiä valmiuksia sotilasuralle.
1900-LUVUN LAPSISOTILAAT
Nykyajan näkökulmasta varsin militaristiset leikit jatkuivat edelleen 1900-luvulla. Vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan alkaessa jopa 12-vuotiaiden poikien tiedetään ilmoittautuneen armeijoihin, osa välttääkseen kotirintaman karun elämän, osa taas seikkailunhalusta tai isänmaallisen innoituksen vallassa. Joillakuilla, kuten esimerkiksi Serbian armeijaan liittyneellä seitsemänvuotiaalla Momčilo Gavrićilla motiivina oli kosto: Itävalta-Unkarin joukot olivat surmanneet lähes koko hänen sukunsa.
Vasemmalla kuvassa Momčilo Gavrić. (Wikimedia.)
Suomen sisällissodassa vuonna 1918 alaikäisiä osallistui sotatoimiin niin punaisten kuin valkoistenkin riveissä. Tunnetuin lapsisotilas lienee ollut 14-vuotias Onni Kokko, joka taisteli valkoisten puolella ja haavoittui kuolettavasti Tampereen taisteluissa. Kokon henkilön ympärille rakennettiin sotienvälisenä aikana sankaritarina, jonka toivottiin innoittavan suomalaisnuoria osallistumaan suojeluskuntien poikatoimintaan. Toisin kuin useassa muussa Euroopan maassa, Suomessa suojeluskuntien poikatoimintaan osallistuminen perustui vapaaehtoisuuteen.
Suojeluskuntien poikaosastot, jotka jatkosodan aikana nimettiin Runebergin edellä mainitun runon mukaan Sotilaspojiksi, jatkoivat 12–16-vuotiaiden poikien sotilaallista valmentamista sotienvälisenä aikana. Toimintaan sisältyi urheilua, eräretkiä ja sotilaallisia valmiuksia kasvattavia maastoleikkejä. Talvisodan (1939–1940) aikana niin pojat kuin tytötkin osallistuivat avustaviin tehtäviin, kuten esimerkiksi ilmavalvontaan.
Kuvassa oikealla Onni Kokko. (Wikimedia.)
Sodan loppupuolella, kun Suomen armeijan reservit alkoivat olla loppuun kuluneet, sodanjohto turvautui epätoivoiseen uhkapeliin: suojeluskunnan poikaosastoihin kuuluvista nuorista koottuja yksiköitä heitettiin tukkimaan rintaman murtumia. Suojeluskuntapoikana sotaan lähtenyt Antti Henttonen muisteli: ”Kun helmikuun puolivälissä Summa murtui, niin Viipurin piirin 22:sta suojeluskunnasta kerättiin pataljoona poikia Summaan, puolustamaan murtunutta Summaa. Siinä kävi sitten niin että, meidät koottiin joukkue poikia nuorisoseuran talolle, ja siellä vänrikki [– –] joka lähti joukkuetta viemään sinne. Panimme nelirivit ja kysyimme pelottaako ketään. No kuka siinä uskalsi ääneen sanoa, että voi vähän pelottaakin.”
[- -] Siinä kolmen päivän aikana, minkä me olimme Summassa, venäläiset tykittivät yhtä hyökkäystä. He tulivat parin pienen tankin tukemana yhtenäisenä uraata huutavana rintamana. Vanhemmat sotilaat olivat kaivaneet metsän kankaaseen poteroita ja heittivät sieltä kasapanokset ja polttopullot näitten tankkien eteen ja ne paloivat, jolloin jalkaväen hyökkäys ja uraahuudot loppuivat ja he vetäytyivät. Että me emme joutuneet sitten sen enempää taisteluun, siinä oli lähellä tulla käsikähmä. Kun ensimmäiset alkoivat tulla, niin meidän vänrikkimme komensi pistimet päälle. Ja me panimme ne, en tiedä mitä me oisimme, nälkäiset, väsyneet pojat tehneet pistimillämme, mutta onneksi sitten kun ne vanhemmat miehet saivat ne kaksi tankkia palamaan ja hyökkäys pysähtyi niin me emme joutuneet kokeilemaan pistimiämme.”
Jatkosodan alun isänmaallisen innostuksen aikana moni suomalaispoika pyrki rintamalle joko isänsä mukana tai itsekseen. Tunnetuin esimerkki oli koulupojista muodostettu ”oravapatteri” (Kevyt patteristo 14), joka oli ikävuosiltaan Suomen armeijan nuorin sotilasyksikkö. Sen tykkimiehet olivat 15-19 vuotiaita. Kun asemasotavaihe alkoi vuoden 1941 lopulla, liian nuoret soturit eli vuonna 1924 syntyneet ja sitä nuoremmat komennettiin siviiliin. Ennen sodanjohdon edellä kuvattua puuttumista asiaan rintamalla oli – usein isänsä kanssa – tätäkin nuorempia poikia, jotka toimivat esimerkiksi lähetteinä. Tunnetuin esimerkki talvi- ja jatkosodassa taistelleista lapsisotilaista oli Suomen armeijan nuorimpana kersanttina– sotilasarvoa tosin lienee syytä pitää kyseenalaisena – tunnettu Unto Vallenius jäi orvoksi ennen talvisotaa. Hän toimi talvisodan aikana 12-vuotiaana Kollaalla ja jatkosodan alkuvaiheessa Karhumäen suunnalla. Jatkosodan loppuvaiheessa puolestaan monet alaikäiset pojat toimivat mm. ilmatorjunnassa.
Yläpuolella olevassa kuvassa kaksi sotaa taistellut armeijan nuorin kersantti 14-vuotias Unto Vallenius ratsastuksella. (SA-kuva.)
Myös Neuvostoliitto otti lapsia puna-armeijan riveihin. Puna-armeijaan ja partisaaniosastoihin kuului eri arvioiden mukaan 60 000–300 000 alaikäistä, joista pääosa toimi avustavissa tehtävissä, mutta osa otti osaa taisteluihin ase kädessä. Vaikuttimet rintamalle lähtöön olivat myös neuvostoliittolaisten lasten kohdalla moninaiset: joitakin innoitti isänmaallinen henki, jotkut taas olivat jääneet esimerkiksi sotatoimien seurauksena orvoiksi ja etsivät turvaa armeijasta tai partisaaniyksiköistä. Neuvostoarmeijan lapsisotilaita tunnetumpia olivat kansallissosialistisen Saksan nuorisojärjestö Hitlerjugendin riveistä sodan loppuvaiheessa miestappioista kärsineiden joukkojen tueksi mobilisoidut nuoret. Myös vuonna 1944 perustettujen Volkssturm-joukkojen riveissä taisteli paljon alaikäisiä poikia.
Kuvassa Hitlerjugendin jäsen Willi Hübner palkitaan rautaristilla 1945. (Wikimedia.)
Lasten ja nuorten osallistuminen sotatoimiin ymmärrettiin toisen maailmansodan aikana kysymykseksi, jota kunkin maan propaganda pyrki parhaansa mukaan hyödyntämään. Samalla kun poikien osanotto taisteluihin omalla puolella pyrittiin selittämään isänmaanrakkauden kiistattomaksi osoitukseksi, vihollisen riveissä taistelevat nuoret stilisoitiin usein joko vastustajan epätoivoisen tilanteen ja/tai moraalisen rappion ilmentymiksi.
Toisen maailmansodan jälkeenkin lapsisotilaita on osallistunut lukuisiin konflikteihin Afrikassa, Punakhmerien riveissä Aasiassa 1970-luvulla, brittijoukoissa Falklandin sotaan 1980-luvulla sekä moniin muihin sotiin. Lapset nähdään paitsi helpommin ohjailtavina ja alttiimpina agitaatiolle, myös fanaattisempina, vähemmän kuolemaa pelkäävinä ja aikuisia sotilaita halvempina. YK:n Lapsen oikeuksien sopimus kieltää lapsisotilaiden käytön, mutta siitäkin huolimatta lapsisotilaita arvioidaan tälläkin hetkellä olevan tuhansittain eri puolilla maailmaa eri konflikteissa.
Nykypäivänä tuomitsemme lapsisotilaiden käytön aseellisissa konflikteissa ja sodissa. Harvemmin tulemme ehkä pohtineeksi tuomittavien käytäntöjen suhdetta oman maamme historiaan ja vaikkapa 1800-luvulta periytyviin lasten leikkeihin, joilla oli alun perin nykypäivästä poikkeavat tarkoitusperät. Samalla kun saatamme tarkastella kriittisesti menneiden aikakausien kasvatusmenetelmiä, voimme pohtia, tunnistaisiko lapsuuttaan sotakentällä ylpeydellä muistellut 14-vuotias ”sotaurho” Unto Vallenius itseään sen uhriviitan alta, johon hänet nykypäivän puheella puetaan?
Olli Kleemola, VTT, erikoistutkija
Keskeiset lähteet:
Heporauta, Elsa: Sankaripoikia I-II – Vapaussodassamme kaatuneiden alaikäisten muistoksi. Karisto 1937–1938
Kleemola, Olli: Suojeluskunnat sodissa ja sotien jälkeen. Teoksessa Suojeluskuntien Suomi. Amanita 2017.
Kleemola, Olli & Kivioja, Virpi (toim.): Maan eestä vaikka kaatumaan. Sotavuodet 1939-1945 tammelalaisveteraanien muistoissa. Tammelan sotaveteraanit ry, 2017
Kucherenko, Olga: Little Soldiers. How Soviet Children Went to War, 1941-1945. Oxford university Press 2011.
Nevala, Seija-Leena: Lottatytöt ja sotilaspojat. Minerva 2009.
Pirhonen, Pentti: Suomalaisia sotilaspoikia – Oravakomppanioista IT-pattereille. Karisto 1977